Buu!

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon. Mäyrä kävi ilahduttamassa minua Islannissa, kävimme Kuutin kanssa Suomessa ja nyt olen ollut pari viikkoa takaisin Islannissa.

Kesä on toistaiseksi ollut parempi, mitä odotin. Lämpimiä päiviä on ollut useampi, ja sanoisin, että melkein jopa t-paitakelejäkin on ollut. Keväällä ilmat olivat varsin masentavia välistä ja kysyin kämppikseltäni Talitintiltä, onko Islannissa koskaan hänen oleskelunsa (n. 3 vuotta) ollut kesällä niin lämmintä, että pärjäisi t-paidalla, ja hänen vastauksensa oli varsin latistava. Harmikseni suurimman osan niin lämpimistä kuin sateisitakin päivistä olen viettänyt Smáralindin pimeissä onkaloissa burritoja pyöritellen. Koetan nyt pelata korttini oikein, jotta saan Eistnaflugin vapaaksi.

Viime viikon keskiviikkona oli Islannin itsenäisyyspäivä, päiväni kului lähinnä kommuunia siivotessa, mutta illemmalla lähdin kaupungille syömään ja nuuskimaan menoja. Aamulla katsoimme Kuutin kanssa videota paraatipaikalta parlamenttitalon edestä, missä pidettiin perinteisiä menoja, joihin kuului muun muassa pääministerin itsenäisyyspäivän puhe. Ja huh, sen näkemisen jälkeen en voi ymmärtää, kuinka Sigmundur Davíð Gunnlaugsson pystyy jatkamaan virassaan. Paikalle oli kokoontunut mielenosoittajia, jotka buuasivat ja pitivät älämölöä koko pääministerin puheen ajan. Kuuleman mukaan paikan päällä pääministerin puheesta ei saanut lähestulkoon selvää kansanjoukon protestin vuoksi. Illemmalla tihkusateisessa kaupungissa kulkiessa olo oli kuin keskustan kokoisilla festareilla, oli lavaa, jolla soitettiin musiikkia, kojuja, joissa myytiin rihkamaa, hattaraa, hodareita, sekä ennen kaikkea paljon ihmisiä liikkeellä.

Islannissa on viime aikoina ollut paljon lakkoja, mutta omassa elämässäni ne ovat näkyneet lähinnä naudanlihan puuttumisella burritolassa. Oma ammattiliittoni VR, paikallinen PAM, uhkasi lakolla, joka olisi alkanut Suomesta palattuani, mutta liitto pääsi sopimukseen ja vuoteen 2018 mennessä täyspäiväisen työläisen minimipalkka tulee olemaan 300 000 kruunua, eli n. 2 tonnia euroissa. Liitto odottaa jäsentensä äänestävän asian hyväksymisestä, käsittääkseni virallisesti sopimus solmitaan ensi kuussa. Yhtä hyvin ei käynyt lakkoon menneillä sairaanhoitajilla, jotka hallitus pakotti palaamaan töihin säätämällä lain lakkoilusta. Vastalauseena lähemmäs 50 hoitajaa erosi heti, ja tähän mennessä eronneita sairaanhoitajia on lähes 200. Islannissa sairaanhoitajille maksetaan muihin pohjoismaihin verrattuna varsin alhaista palkkaa, ja nykyinen porvarihallitus mitä ilmeisimmin mieluusti yksityistäisi terveydenhuollon.

Ja oh my god, yksi päivä MELKEIN menin syömään Glo-ravintolaan, mutta en mennyt, JA TOTTAKAI NATALIE PORTMAN ON SIELLA SILLOIN LOUNASTAMASSA.

Note to self: jos tekee mieli, mene syömään Gloiin.

Hajanaisia aamuajatuksia

Tänä aamuna heräsin jyrinään ja miesten huutoihin seitsemän aikoihin ja kirosin ainoita keksimiäni syyllisiä, eli työmiehiä joiden tehtävänä on vaihtaa talomme ikkunat. Aikani visualisoitua, kuinka jossain vaiheessa ikkunani takaa kurkkaisi työmies valmiina poraamaan ikkunani irti ja yllättäisi minut ja nukkuvan Kuutin lojumasta juurikin ikkunan alta, nousin ja aloin päivittää nettipankkiani. Palkkaa ei vieläkään ole tippunut. Ei tässä mikään hätä sen puoleen ole, että pelkäisin, ettei palkkaa makseta, palan vain halusta päästä hieman törsäämään ja sijoittamaan sitä. Ulkoa kantautuva möly paljastui roskakuskeiksi, mutta tätä kirjoittaessani työmiehet yllättivät minut ja jouduin poistumaan huoneestani.

Muutama asia mitä pitää tehdä (tai ainakin harkita), kun saan rahaa:

- Hankkia bussikortti. Viimein. Se kirpaisee kerran, mutta jos ostan sen kolmeksi kuukaudeksi, hinta on 23.900,- (n. 165 e), mikä tarkoittaa kuukauden hinnaksi 7.967,- (n. 55 e). Kun yksittäislippu maksaa 400 kruunua, mun pitäis kulkea n. 20 kertaa bussilla kuukaudessa, jotta tää ois lipun ostamisen arvosta. Uskon, että bussilipun omistaminen motivoisi minua kulkemaan enemmän bussilla, olen pyrkinyt viime aikoina osittain rahattomuudesta johtuen olemaan Kuutin luona enemmän, koska hän asuu parin kilometrin päässä työpaikalta, joten olen kävelemällä voinut säästää bussilippuja. Tätä ehkä pitää vielä vähän harkita, mutta en usko, että bussilippu olisi huono ostos. Toisaalta, ehkä se kannattaisi ostaa Suomesta palattua, koska Suomen reissu on kuitenkin kaksi viikkoa pitkä, joten en sinä aikana tulisi bussilla kulkemaan.

- Maksaa Mäyrälle hotellihuoneesta. Majoitun Mäyrän kanssa keskustan liepeillä olevaan hotskuun, koska Mäyrä on erittäin allerginen kissoille, eikä voi näin majoittua minun luokseni.

- Jotain käsirasvaa nyt tarvis. Mulla on oikea käsi kuivunut ihan korpuksi ja se halkeilusta johtuen siinä on semmosia minihaavoja. Naama on niin kuiva, että se kuoriutuu irti. Käsi ehkä johtuu jatkuvasta pesemisestä työpaikalla, mutta naamasta en tiedä. Kuutilla on samat ongelmat, mutta koska ollaan molemmat oltu ihan p. a. niiin olemme valinneet kuivumisen vähien rahojen käytön sijaan.

- Liput Eistnaflug-festareille. Olisi niin siistiä päästä tuonne, kyseiset festarit ovat toisella puolella saarta ja ne olisivat henkilökohtaisen historiani ensimmäiset telttamajoitusfestarit. Lipun hinta on kuitenkin 15.000,- (eli satasen euroissa), joten en raaski ostaa lippua ennen kuin olen varma, että pääsen töiden puolesta. Verrattuna Suomen festareihin ei hinta ole neljältä päivältä todellakaan paha, mutta omassa rahatilanteessani se on aika iso sijoitus.

- Käydä ottamassa passikuva jossain automaatissa, jotta saisin vihdoin hankittua pankkikortin. Mummoilu, eli pankissa rahaa nostamassa käyminen, toimii Islannin kamaralla ihan jees, mutta Suomessa olisi hyvä olla pankkikortti, joka on yhteydessä tiliin, jolla on rahaa.

- Ainekset sangriamehujääpuikkoihin.

- Haaveilen tästä Marimekon Vihmu-mekosta, haluaisin ostaa sen Suomikaupalta, mutta näitä menoeriä riittää jo niin paljon, että en tiedä kuinka järkevää tämän mielihalun toteuttaminen on (tai siis tiedän: ei mitenkään päin järkevää). Oon vaan jo niin obsessoitunut tästä mekosta, että nään siitä uniakin.

- Kun saan rahaa, alan kulkea reippaammin uimassa. Pakko myöntää, että nämä ulkouimahallit ei ole aina minulle mieleisiä, ajatus uimaan lähtemisestä on kovin vaivalloinen, kun tietää, että pitää muutama metri ulkona kävellä pelkissä uikkareissa, jotta pääsee altaalle kun mieli tekee aidosti vain uida, eikä islantilaisittain lillua lämpimimmissä altaissa.

- Pitää myös muistaa äitin lähenevät synttärit. Isälle lähetin viime kuussa perinteisen islantilaisen suklaamunan ja kortin.

Kello on nyt 11, eikä rahoja ole vielä kuulunut. Taidan alkaa luovuttaa tämän kyttäyksen suhteen ja valmistautua töihin.

Kun huoneessani hiljeni, kävin hakemassa tavaroita ja huomasin, että ne vei mun ikkunan! 
Oikeanpuoleinen tuulari siis uupuu.

Virastoseikkailuja, osa 1

Tämä merkintä on ollut olemassa luonnoksena jo alkuvuodesta saakka, enkä tiedä koska saan tämän kaiken kirjoitettua, joten julkaisen virastoseikkailuni minisarjana.

Tapahtui joulukuun alussa:

Heti päätettyäni pidentää Islannissa oleskeluani, tiesin, että minun kannattaa hankkia islantilainen sosiaaliturvatunnus, eli kennitala. Aluksi ajattelin hakea lyhyempiaikaisen kennitalan harjoittelupaikan kautta, koska tämä kuulemani perusteella oli helppo ja nopea tapa saada kennitala. Reippaana tyttönä kuitenkin kävelin paikalliseen väestörekisterikeskukseen selvittämään, kuinka homma hoituu. Minua kehoitettiin täyttämään verkosta löytyvä hakemus työnantajan kanssa. Käytin kokonaisen illan oikean hakemuksen etsimiseen väestörekisterin nettisivuilta ja seuraavana päivänä tulostimme ja täytimme sen pomon kanssa. Sitten jälleen reippaasti marssin väestörekisterikeskukseen ja yritin antaa sen viraston käsiteltäväksi, mutta tyrmistyksekseni olimme täyttäneet väärän hakemuksen. Minua palvelleen henkilön mukaan hakemus oli sellainen, että se täytettäisiin netissä onlinena ja lähetettäisiin sähköisenä hakemuksena. Koetin selittää, etten ollut löytänyt mitään muuta hakemusta, joka olisi vastannut tarpeitani ja yritin kysyä, mistä hakemuksen löytää, mutta minua palveleva henkilö ei pystynyt muuhun kuin epävarmaan väestörekisterikeskuksen päänettisivujen osoitteen antamiseen. Turhautuneena kysyin, että jos haen suoraan pidempiaikaista (yli 6 kk) kennitalaa, saanko hakemuksen heti annettua. Tämän kuultuaan vastoin kaikkia odotuksiani minua palvelevan henkilön ilme kirkastui ja hän auttoi minua iloisesti täyttämään muuttoilmoituksen/hakemuksen. Jotenkin olin odottanut, että väestörekisterikeskuksessa työskentelevät henkilöt olisivat mahdollisesti hieman nihkeitä maahanmuuttajia kohtaan, joten iloinen suhtautuminen oli positiivinen yllätys. Virkailija lupasi, että minulle lähetetään sähköpostia kun sosiaaliturvatunnukseni on valmis Kun vihdoin sain hakemuksen menemään, oli joulukuun ensimmäinen tai toinen viikko. Olin kuullut, että pohjoismaalaisilla saattaa mennä vain pari päivää kennitalan saamiseen, mutta ennen joulua en kuullut kennitalastani mitään. Ennen joulun pyhiä soitin toimistoon ja tiedustelin kauan kennitalan saamisessa kestää ja vastaukseksi sain 4 viikkoa. Pyhien yli pyörittelin sormiani ja laskeskelin, koska neljä viikkoa on kulunut jos pyhäpäiviä ei lasketa. Kun reissu Suomeen lähestyi soitin väestörekisterikeskukseen ja kävi ilmi, että ilmeisesti hakemukseni oli hukkunut tai unohtunut jonnekkin, puhelinvirkailijalla meni n. 10 minuuttia selvittäessä missä minun hakemukseni oli. Hän lupasi, että kennitalani on valmis parin päivän kuluttua.

Kun Suomesta palauttuani sain haettua sosiaaliturvatunnuksen, oli aika mennä avaamaan pankkitili.

Viltu nachos?

Burritonpyörittäminen hallitsee elämääni tällä hetkellä lähes täyspäiväisesti. Burritoraflassa on tällä hetkellä hieman vajaa miehitys, ja olen selkeästi tehnyt vaikutuksen hyvänä työntekijänä. Omassa henkilökohtaisessa elämässäni on tällä hetkellä pieni rahavaje, joten olen puurtanut minkä olen jaksanut ja vähän enemmänkin. Elämä kulkee tällä hetkellä tunti kerrallaan työvuorojen ympärillä. Ensi viikon sunnuntaina ystäväni Mäyrä tulee Suomesta käymään, ja jo kolmen viikon päästä lähdemme Kuutin kanssa käymään Suomessa. Odotan molempia kovin innolla, viime aikoina olen oppinut, että kun epämielenkiintoinen työ (tarkoitan tällä lähinnä, ettei homma ole unelmaduuniani) hallitsee elämää, ei ole väliä missä maassa on. Ihan yhtä tylsää se osaa olla. Vajaamiehityksen jälkeen pitäisi kuitenkin helpottaa.

Hullua ajatella, että kolmen viikon päästä pitäisi viedä talvivarusteet pois. Koska täällä on nimittäin aika kylmä. Karua myöskin ajatella, että Suomen reissulla takaisinmuutto alkaa. En tiedä koska koulu jatkuu syksyllä, mutta siihen mennessähän olisi tosiaan tarkoitus palata Suomeen, mielellään niin että koulu ei ihan heti lentoa seuraavana päivänä alkaisi. Toisaalta odotan sitä, toisaalta en. Burritojen pyöritys on saanut minut ajoittain aika kypsäksi täällä olemisesta, koska olen aika helposti väsyvä ihminen, jolle riittää yleensä yksi asia suoritettavaksi päivälle, esimerkiksi koulu- tai työpäivä. Harrastuksia ja muita aktiviteetteja teen yleensä vapaapäivisin, jollen käytä niitä "toipumiseen". En tiedä koska minusta on tullut näin selkärangaton ja kykenemätön, ennen minulla oli harrastuksia koulupäivinäkin. Viime vuonna mmattikorkeassa päivät tosin usein venyivät reilusti opetuksen ulkopuolelle, joten aina ei aikaa ja energiaa ollut, mutta kyllä kai sitä joskus tuli jotain tehtyä. Nyt tuntuu, että vain käyn töissä ja muun ajan olen, mielellään toki Kuutin seurassa, mutta mitään sen erityisempiä tekemättä. Koitan oikeuttaa asiaa itselleni sillä, että työpäivät ovat välistä pitkiä, mutta ajoittain ne eivät kuitenkaan ole. Silti on jotenkin hankala saada aikaiseksi mitään. Kämppikseni ovat mitä parhaimpia, mutta asunto on ajoittain ihan karseassa kunnossa, joten täälläkään hengailu ei tunnu mitenkään motivoivalta. Pakko koettaa saada viimeistään Mäyrän laskeuduttua saarelle tehtyä kaikkea kivaa Islanti-höttöä, käydä katselemassa geysirejä tai jotain. En ole oikeastaan koko täällä oloni aikana tehnyt mitään turistijuttuja, pari kertaa olen museossa käynyt, mutta siinäpä se. Kun ensimmäisen kerran kävin Islannissa kävin perus Golden Circle tourin ja jotain muuta turisteilua, joten nyt mulla ei ole ollut mikään älytön hinku tehdä niitä + aikataulut eivät ole sopineet yhteen vanhempien ja kavereiden täällä käydessä, joten ne ovat jääneet. Olen koko täällä oloni ajan halunnut käydä Akureyrissä, mutta eipä ole tullut käytyä. Jonkin verran olen käynyt kaupungin ulkopuolella, mutten mitenkään älyttömän kaukana tai älyttömän kauaa. Pari tyyppiä koulustani tuli tänne vaihto-oppilaaksi ja he ovat käyneet vaikka ja missä, tehneet vaikka ja mitä. Ehkä multa uupuvat myös ne koulun kautta tutuksi tulevat tyypit, joiden avulla ja kautta pääsee paikkoihin kylään. Suomikaupalla ollessani olin paljon motivoituneempi, joten kai tämä viime aikojen väsyneisyys on osittain myös sitä, että työ ei vaan ole yhtä mielekästä/kiinnostavaa. Tykkään kyllä tästäkin työstä, mutta se ei vain ole sellainen työ, jossa haluaisin olla näin vahvasti kiinni. Suomen reissun jälkeen pidän huolen, että mulla on kunnon viikonloput ja vapaat, jotta ehdin muullekin. Nyt pitää hetki vielä jaksaa pakertaa. Voisi tehdä itselle listan, mitä kaikkea pitää tehdä ennen Suomeen paluuta.

Yksi päivä yritin tehdä spontaanisti jotain, mitä olen koko täällä oloni ajan aikonut tehdä. Yksi oli käydä tällä majakalla. No eiköhän vuorovesi ollut epäsuotuisa. En sitten käynyt majakalla.

Pikku juttuja maaliskuulta

- Islannissa aikuiset ihmiset haalareissa kaupungilla on kasuaalia. Ihan siis islantilaiset, ei vain turistit.

Islannissa Movember oli maaliskuussa, "mottumars", jonka ajaksi 

busseillekin kasvoi viikset.

- Islannissa ei ole ilmaista kouluruokaa. En tiedä, miten asia on Norjassa ja Tanskassa, mutta koska sekä Suomessa että Ruotsissa on, olen pitänyt asiaa sivistyneelle pohjoismaalle itsestäänselvyytenä ja asiasta kuuleminen oli minulle yhtä iso kolaus kuin olisin kuullut, että täällä ei ole sisävessoja.

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin sateenkaaren maaliskuussa.

- Islannissa on tällä hetkellä keskustelua alkoholin myymisen vapauttamisesta ruokakauppoihin (tällä hetkellä alkoholia saa vain valtion viinakaupoista), mutta huolimatta myynnin keskittymisestä vinbuðineihin, täällä ollaan minusta paljon rennompia alkoholin kanssa Suomeen verrattuna. Esimerkiksi jokin viikko sitten kauppakeskus Smáralindissa oli spesiaali-ilta, jolloin kaupat olivat myöhempään auki, joka paikassa oli tarjouksia ja mitä ilmeisimmin suurin osa kaupoista tarjosi asiakkailleen ilmaiseksi jotain alkoholia (näin ainakin kaljaa, siideriä, viiniä, kuoharia) ja kauppakeskuksen käytävillä oli olutmerkkien ständejä, joissa tarjottiin juomia ilmaiseksi.

Tottakai Kuutin koirallakin on islantivillapaita.

- Kun kävelen töistä Kuutin luo lähempänä kello 10 illalla, lähes tulkoon poikkeuksetta jokainen vastaantulija tai edes hieman viistosti samaa reittiä sattuva henkilö toivottaa hyvää iltaa. Kun tämä tapahtui ensimmäisen kerran, ajattelin, että henkilö luuli minua joksikin naapurikseen, koska matka on lähestulkoon pelkkää lähiötä, mutta muutaman illan jälkeen olin vakuuttunut, että kyseessä on jonkinlainen kulttuuriero.

Burritonpyörittaja

Pahoittelut hiljaisuudesta ja taman merkinnan aakkosten vajavaisuudesta. Olen nyt Kuutin luona, enka jaksa alkaa etsimaan mista saan vaihdettua nappaimistön islantilaisesta suomalaiseen.

Viime merkinnan jalkeen on tapahtunut samaan aikaan rutkasti, etta ei oikeastaan mitaan. Kun sain viime merkinnan kirjoitettua, uppouduin maanantai-illan ratoksi etsimaan töita netin avulla. Kavin lapi Living Away From Home - Working in Iceland-facebook ryhman postauksia, ja sielta löysin ilmoituksen, jossa joku ilmoitti etsivansa työntekijöita meksikolaista pikaruokaa tarjoavaan ravintolaketjuun. Pistin kyseiselle henkilölle facebook-viestin ja han pyysi minua tulemaan seuraavana paivana kaymaan paikalla. Torstaina sitten jo aloitinkin.

Elama burritonpyörittajana ei ole kovin hehkeaa, hiusverkko ja hupaisa lippa jotka kuuluvat työvarustukseeni saavat minut tuntemaan itseni hieman pöljaksi. Mutta pidan työsta, paasen harjoittelemaan islantia ja asiakkaat tulevat paikan paalle, koska heilla on tarpeita ja aikomusta ostaa ruokaa. Työ ei ole kovin hankalaa, vaikka olen lahemmas kuukauden nyt siella pyörinyt, ovat jotkin asiat viela hieman epaselvia, lahinna tietokonesysteemiin liittyen. Odotin alussa, etta inhoaisin tata työta, mutta oikeastaan se on aika leppoisaa ja aika kulkee nopeasti. Tottakai valista on kauheita ruuhkapiikkeja ja superkiireista, ja valista taas (kuten tanaan) erittain hiljaista ja tylsaa.

Burritopaikka sijaitsee Smáralind-kauppakeskuksessa, joka on Kópavogurissa, ja Kuutti asuu hieman alle parin kilometrin paassa siita, joten olen viettanyt suhteellisen paljon aikaa Kuutin luona. Olen tehnyt suomikaupallakin vuoroja, mutta koska burritojen pyörittaminen on aika lailla tayspaivaista, olen ollut aika uupunut, kun vapaa-aikaa ei ole tuntunut olevan tarpeeksi. Ja koska olen ollut aika rahatonkin (en uskalla edes ajatella, miten olisin parjannyt ilman, etta olisin saanut työpaivina ilmaisia lounaita tarjoavasta ravintolasta töita), en ole tassa kuussa tehnyt oikeastaan mitaan mainitsemisen arvoista. Maltan tuskin odottaa, etta saan keskiviikkona palkan, minusta tuntuu, etta minun on aika repaista ja tehda jotain hauskaa ja motivoivaa, silla vapaa-ajalla olen lahinna lahnaillut sisatiloissa ja elanyt seuraavaa vuoroa odottaen.

Hetkeksi tanne ennatti tulla kevatkin, mutta kuten olin aavistellut ja arvaillut, lumi tuli takaisin. Se oli yllattavan kova isku, vaikka olin ajatellut sen olevan erittain todennakoista ja mahdollista, en ollut selkeastikaan hyvaksynyt sita mielessani. Olen aika kypsa jo tahan talveen.

That man behind you on a laptop...

Kävin jo maanantaina ravintolalla kysymässä, kuinka kokeiluni meni. Omistaja oli ihan tyytyväisen oloinen suoritukseeni ja kyseli, mitä itse pidin työstä. Valitettavasti pääsin kuitenkin vain ekstraajien listalle, eli jos joku on kipeä, voin vain toivoa, että kukaan jonka nimi on ennen minun nimeäni, ei vastaa puhelimeen. Tämä vaihtoehto ei ole minusta niin mieleinen, koska en voi laskea kuukausittaista pärjäämistä ehkä on, ehkä ei-luonteisen työn varaan. Enkä edes ehtinyt oppia kaikkea tarpeellista kahdessa päivässä mm. ravintolan käyttöjärjestelmästä, joten ensi kerralla kun menen sinne, olen taas hukassa, ja jos siellä sattuu silloin olemaan eri ihmiset töissä kuin viimeksi, se ei tule heillekään olemaan kovin mukavaa ja äh.

Takaisin työnhakuun siis, vaikka olenkin nyt siellä ekstraajat-listalla. Haluaisin osata mahdollisimman monia kieliä, niistä olisi niin paljon hyötyä. Kun palaan Suomeen, haluan mennä kielikurssille tai kahdelle. Nykyisillä islannin kielen taidoillani vaihtoehtoni töiden suhteen on kuitenkin rajattu lähinnä keskusta-alueelle, missä käy turisteja. Viime viikon aikana sain myös islannin opiskeluun motivoivia asiakaspalvelijoita koko kuukauden edestä. Jotenkin sattui, että näin lyhyeenkin aikaan sattui monta paikkaa, joissa menin tiskille englantia puhuen, mutta minulle vastailtiin islanniksi. Ymmärsin kyllä ihan hyvin, mutta eilenkin onnistuin jotenkin olemaan niin kuutamolla, että kun ostin kahvin Bíó Paradísissa ja tarjoilija kysyi, otanko sen mustana, vastasin myöntävästi, vaikka olen siitä saakk,a kun aloin kahvia juomaan juonut sen maidolla. Vieressäni seisonut Kuutti huomauttikin tästä ja hätäisesti aloinkin korjaamaan itseäni tarjoilijalle englanniksi. Silti jostain syystä rahastuksen hetken koittaessa tarjoilija ilmoitti minulle loppusumman islanniksi. Olin muka katsonut menusta, paljon kahvi maksoi, joten en kuunnellut kunnolla, mitä hän sanoi ja annoin väärän summan rahaa. Kun hän sitten joutui pyytämään 50 kruunua lisää, olisi tehyt mieli kettuilla, olisiko kannattanut käyttää sitä englantia siitä saakka, kun kävi ilmi, etten ole islantilainen.

Yleensä olen ihan iloinen, jos pääsen treenaamaan islannin kieltä, mutta välillä kun ei vaan jaksaisi (minun pitää vieläkin aika vahvasti keskittyä, mikäli haluan ymmärtää) olisi kiva, jos asiakaspalvelijat voisivat vain puhua sitä englantia. Ymmärrän, etten voi mennä mihinkään peräkylille pettymään, jos ihmiset eivät puhu englantia, mutta kuvailemassani tilanteessa olin Bío Paradísissa, joka ensinnäkin on erittäin ydinkeskustassa, Laugavegurin kanssa kaupunkia halkovalla Hverfisgatalla, ja käyntini aikana siellä oli Stockfish Festival, joka on eurooppalainen elokuvafestivaali, eli aika kansainvälinen tapahtuma. Voisi kuvitella, että tällaisen aikana, jos joku tulee puhumaan sinulle englantia, puhuisit sitä englantia takaisin. Kyseisen henkilön englannissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa silloin kun hän sitä puhui, hän ei miettinyt sanoja tai puhunut erittäin vahvalla islantilaisella aksentillakaan.

Kävimme Kuutin kanssa katsomassa Amerikassa tehdyn iranilaisen elokuvan A Girl Walks Home Alone At Night. Rapu kävi katsomassa sen viime viikolla ja suositteli sitä, ja pakko myöntää, leffa oli oikein söpö vampyyrielokuva, jonka varmasti katson joskus uudestaan. Siinä oli ajoittain pientä tekotaiteellisuutta ja elokuvien teknistä puolta opiskeleva Kuutti bongasi muutaman teknisen amatöörivirheen (itse olen kyllä vakuuttunut, että ne saattoivat olla tyylivalintoja, mutta en saanut vakuutettua Kuuttia tästä), mutta jos tunnelmalliset ja söpöt taideleffat kiinnostaa, kannattaa antaa elokuvalle mahdollisuus. Oli myös ihan virkistävää nähdä elokuva, jossa tyttö on se ihmeellinen vampyyri, eikä poika. Joku jollain sivustolla sanoi elokuvaa Aki Kaurismäkimaiseksi ja näen kyllä miksi, itse en ole tosin suomalaisohjaajalle oikein lämmennyt.

Elokuvan jälkeen istuskelimme sohvilla odottamassa parempaa hetkeä bussille kävelyyn ja näimme Hugleikur Dagssonin. Oon aika varma nyt, että oon nähny sen useammankin kerran, mutta en ole ollut varma ennen kuin Kuutti oli mukana tunnistamassa hänet.

Kävimme myös aiemmin katsomassa Inherent Vicen Kuutin ja Poron kanssa, mutta luoja paratkoon, en tajunnut elokuvasta mitään. Välillä islannin kielinen tekstitys jopa auttoi enemmän kuin pelkkä kuunteleminen. Olen huomannut, että minun on paljon helpompi ymmärtää elokuvia tekstityksen kanssa, jokin siinä tekstityksen lukemisessa on, mikä saa minut sisäistämään elokuvat aina paljon paremmin. Sillä ei niinkään väliä, onko tekstitys englanniksi vai suomeksi. Välistä kun olen käynyt täällä elokuvissa, minulla on ollut hankaluuksia päästä sisälle elokuviin, etenkin kun katse helposti eksyy lukemaan sitä islannin kielistä tekstitystä, josta en etenkään alkuaikoina tajunnut oikein mitään, mutta nyt olin pihalla kuin lumiukko. Se leffa todellakin vaatii minulta toisen katselukerran. Koko leffa oli karkkimaisen kaunis, mutta juoni jäi hämäräksi, elokuva ei ollut perushöttöä, jossa kaikki selitetään katsojalle rautalangasta vääntäen. Myöhäinen näytösaika ei kyllä varmasti helpottanut yhtään, yli kaksi tuntia kestävän leffan esitys alkoi kymmeneltä illalla ja islantilainen leffatauko oli mukana esityksessä. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen jouduin taistelemaan pitääkseni silmät auki, pojilla meni hieman heikommin: sekä Poro että Kuutti nukkuivat suurimman osan elokuvasta, tauon jälkeen Poro onnistui skarppaamaan, mutta Kuutti jatkoi toisenkin puoliajan unten mailla.