Kielitaidoista

Toissa viikolla mulla oli yksi mieleenpainuvimmista asiakkaista. Tämä kyseinen vanhempi henkilö liihotteli kauppaan sisään pahaa aavistamatta, ja kysyi minulta jostain tuotteesta jotain paikallisella kielellä. En muista, osasinko sopertaa, jotain vastaukseksi, vai sanoinko vain suoraan pahoittelut, mutten puhu kieltä vielä kovin paljoa (islanniksi toki). Tästähän asiakkaani innostui, ja alkoi tenttimään minulta asioita rakkaalla äidinkielellään. Tällaisia henkilöitä saapuu aina välistä kaupalle ja henkilöstä riippuen he ovat enemmän tai vähemmän hauskoja harjoituksia. Aivot mutkalla ja pinnistellen onnistuin joten kuten vastailemaan suurimpaan osaan hänen kysymyksistään edes jotenkin, ja olin itseeni suhteellisen tyytyväinen. Lopussa ennen kaupasta ulos marssimista hän kysyi englanniksi, kauan olen opiskellut kieltä. Kerroin, että kolme viikkoa. Tähän hän iloisesti totesi, että siksi islantini on niin huonoa, toivotti hyvät päivänjatkot ja marssi pois. Toki tämä henkilö ei varmasti tarkoittanut tahalleen lannistaa minua, mutta tuntui kuin minulta olisi vedetty suuresti iloitsemani karkki käsistä.

Joten en olisi voinut olla yhtään enemmän riemuissani, kun sunnuntaina kauppaan tuli pariskunta ostamaan lahjaa ystävälleen ja koska he kysyivät vasta paketointivaiheessa jotain hankalaa, sanoin peruspahoittelut kielitaidon puutteestani vasta silloin. Pariskunnan silmät aukesivat apposen ammolleen ja he kysyivät, kauan olen opiskellut islantia. Tässä vaiheessa vastaus oli jo neljä viikkoa, mutta he vastaanottivat tiedon erittäin ihanasti, he alkoivat innoissaan hehkuttaa kielitaitoani ja sanoivat kuvitelleensa, että olisin opiskellut ainakin puoli vuotta.

Kaikkia ei voi miellyttää, ja pariskunta saattoi ehkä hieman liioitella minua rohkaistakseen, mutta ää haluaisin oppia tän kielen niin äkkiä ku mahdollista! Harmittaa, että en ole täällä kolmea kuukautta kauempaa, enkä usko, että onnistun oppimaan kieltä kovin paljoa tätä syvällisemmin. Uskon, että kaupassa työskentely on samaan aikaan sekä paras että huonoin tapa vahvistaa kielitaitoa. Toisaalta, pääsen kuulemaan joka päivä kun ihmiset puhuvat kieltä, mutta toisaalta, kaikki asiakkaat eivät arvosta sitä, etten osaa puhua islantia, eikä se ole myynnille hyväksi.

Yllättävän moni (vanhempi) islantilainen muuten puhuu ruotsia. Jostain syystä he ovat käyneet siellä asumassa useamman vuoden, monessa tapauksessa he ovat sekä opiskelleet että työskennelleet siellä. Ken ties miksi. Jotenkin karua, kuinka myös minun ruotsi varmentuu täällä, islannin kieli valitettavasti herättää uinuvia ruotsinkielen muistoja sisälläni, valitettavasti siksi, että mieleeni nousevat ruotsin kielen sanat harvoin kääntyvät islannin kieleen, sekä pääsen käyttämään sitä aika usein asiakaspalvelussa.

Bonuskuvituksena Ivana Helsinki-mekko, 

Celena B jonka meinaan ostaa jahka veronpalautukset tulee!

Islannin mälsin viikonpäivä

Tiistai - tuo päivistä kauhein. Tiistaisin pääsee leffaan halvemmalla, miksi? Koska tiistai. Tiistaisin lähipizzeriassa on tarjous, miksi? Koska tiistai. Ilmeisesti kukaan ei vapaaehtoisesti poistu kotoaan tiistaina.

Maanantaisen kauhean sadepäivän jälkeen tiistaiaamuna valkoisena aukeava Reykjavík täytti minut riemulla. Lunta oli joka paikassa ja sain luvan kanssa käyttää talvitakkia, sadetakissa hytiseminen vain kaukaisena muistona. Kauniista aamusta huolimatta kyseisestä päivästä tuli paskin päivä Islannissa tähän mennessä. Tai ehkä kivemmin sanottuna, "haastavin"?

Maanantai-iltana, kylmyydestä huolimatta tyytyväisenä. Sadetakkini on mitä kaunein, mutta se ei ole lämmin. Mulla oli tuolla alla melkein kaikki puserot, mitä mulla on mukana, mutta silti oli ihan sairaan kylmä. Joku fleece-takki sinne alle ois varmaan ollu ihan jees.

Koko päivä oli ylipäätänsä hiljainen kaupalla, mutta ne harvat asiakkaat, ketä tuli sisään, onnistuivat olemaan jotenkin harmillisia. Oli muutama kultakimpalekin, kuten yksin kauppaan tullut pieni tyttö, joka oli ensimmäinen asiakas, jonka kanssa minun oli pakko puhua islantia. Mongersin epämääräistä ruotsin ja islannin sekoitusta, mutta tyttö tuntui tajuavan mitä sanoin. Itse en valitettavasti ihan ymmärtänyt, mitä kaikkea hän sanoi ja erityisesti hänen pitkät loppuhyväisensä ovella olivat minulle ihan hepreaa. Vaikutti siltä, että minun olisi pitänyt vastata kirkkaasti loistaville silmille, mutta minulla ei ollut hajuakaan mistä oli kyse. Ties vaikka olisi haukkunut minut pystyyn, en olis tajunnut! Hyvin söpö tapaus oli kuitenkin.

Valitettavasti tyttö ei ollut ainoa, joka ei puhunut minulle englantia. Vaikka yritin aina kohteliaimmalla ja kauneimmalla tavalla pahoitella, etten vielä puhu islantia kovinkaan paljoa, jotkut asiakkaat tuhahtelivat minulle väkisin islantia, mihin en pystynyt reagoimaan mitenkään. Pari aika asiakaspalvelullisesti tiukkakin tilannetta oli, ja iltavuoron tekijä sairastui, joten työpäiväni vähän venähti (ei mitenkään huimaksi tosin, pidemmäksi vain mitä aamulla ajattelin sen kestävän), joten taisin myös siitä johtuen olla lopussa aika väsynyt. Viimeisen vartin vain tuijotin kassakonetta, valmiina aloittamaan sulkemisoperaatiot heti kun h-hetki näkyisi siinä, vaan 3 minuuttia ennen sulkemista pieni turistiryhmä ahtautunut pieneen kauppaamme. Tein parhaani pitääkseni leveimmän takataskusta löytyvän hymyn ja annoin heidän rymytä kaupan läpi tavaroita pudotellen ja tarjouduin jopa auttamaan etsimään tälle tonkimiselle päämäärää, mikä ei kelvannut, mutta kannatti antaa heidän tulla rauhassa. Yksi heistä oli aivan ihastunut kauppaan (loput neljä kävivät aika nopeasti vain tonkimassa paikat läpi), ja huolella hän valitsi värikkäimmät ja kauneimmat sukat itselleen ja hänen hyvästä mielestään jäi itsellekin sen verran mainio fiilis, joten se että säntäsin hakemaan kyltin kadun varresta 5 minuuttia myöhemmin kuin olisin halunnut, ei haitannutkaan. En kuitenkaan taaskaan ehtinyt Bónukseen, koska se menee aina aikaisin kiinni, joten jouduin jälleen kerran turvautumaan Viðir-kauppaan, joka ilmeisesti on hieman kalliimpi, joten en viitsi älyttömästi sieltä ostella.

Kun pääsin kotiin, Villakuore pelasi roolipeliä jonkun random-kaverinsa kanssa jälleen kerran. Rapu ei ollut kotona, enkä nähnyt Talitinttiäkään, hänelläkin on tapana random-pelaajien ollessa talossa linnoittautua omaan huoneeseensa. Tunsin itseni aika yksinäiseksi, eikä skypetyskään Suomeen auttanut. Jonkun tunnin kotona chillattuani tunsin itseni hyvin kipeäksi, mutta vielä ei flunssa tahi tauti ole minua niin pahasti taittanut, että olisi sänkyyn pitänyt jäädä. Sinänsä hyvä, mutta ärsyttävää olla vähän kipeä, olisi paljon helpompi vain sairastaa kunnolla ja olla sitten terveenä! Onneksi huomenna ei ole kuin islannintunti (!!) ja sitten voin palata kotiin palauttelemaan itseäni.

Suojateiden olemattomuuden sietämätön keveys

On outoa olla taas pohjoisemmassa, tuntuu, että aurinko paistaa koko ajan silmiin, kun se on niin matalalla.

Tänään oli ensimmäinen työpäivä kaupalla, se meni oikein mukavasti. Harjoittelupaikkani on tosiaan suomalaista designia Islannissa myyvä kauppa, jonka varmaan useampi tietää, mutta en mainitse sen nimeä lähinnä sen takia, ettei blogini pomppaa sen hakutuloksissa kovin korkealle. Uskon kyllä, että paikan mainitseminen olisi työpaikan puolesta ok, sillä muutkin pidempi- ja lyhyempiaikaiset työntekijät ovat maininneet sen blogeissaan, mutta toistaiseksi en halua mainostaa sitä liikaa, lähinnä koska noh, en tykkää mainita työpaikkojani blogeissa.

Pomonin on oikein symppis ja paikan "säännöt" ovat varsin loogisia ja vanhoistakin työpaikoista tuttuja. Meininki vaikutti rennolta. Emme tänään ehtineet vielä syventyä sen kummemmin asioihin, joita miellän hieman hankalaksi, tarkoittaen lähinnä kassan käyttöä. Asiakaspalvelu on vielä hakusessa lähinnä sen takia, että en tiedä tuotteista todellakaan liikaa, vaikka ne perisuomalaisia merkkejä ja tavaroita. Varastotilatkin pitää ottaa haltuun, sillä niidenkin tunteminen helpottaa työskentelyä paljon. Minua ujostutti aluksi tervehtiä asiakkaita, kun en ollut varma kuinka islanniksi lausutaan "hyvää päivää" oikein. Mutta nyt osaan! Lisäksi mulla tulee jotenki pyrkyri olo, jos joku tulee kauppaan ja alan kilpaa huutaan pomon kans, että HYVVÄÄ PÄIVÄÄ. Mutta heti kun kauppaan astuu useampi asiakas, se on helpompaa, koska silloin he jakautuvat paremmin. Kyllä tämä tästä!!

Todella monet islantilaiset ajavat monster truckeilla, joten olen aina hieman peloissani kun ylitän vilkasta tietä. Etenkin kun suomalaiseen makuun suojateitä on merkitty kovin harvakseltaan, tai ainakin siltä se tuntuu kun tuttuja suojatieraitoja ei ole usein. Nyt kun mietin, en ole varma, olenko edes nähnyt niitä täällä? Koska suojateitä ei käytännössä huomaa, alussa ylitin tien aina yksin liikkuessani hyvin neurottisena ja jäin todella usein ihmettelemään tien reunalle, uskaltaako tästä mennä yli. Nyt taas kuljen kuin unessa, toivoen, ettei monster truck hyökkää päälle. Täällä Vestubærissa autoja tuntuu lähinnä liikkuvan isommilla teillä, pienemmillä kaduilla niitä on lähinnä miten päin sattuu parkissa, ja autoja menee harvakseltaan ohi. Keskustassa taas tuntuu, että kaikki autot haluavat tunkeutua liikkumaan mahdollisimman hankalilla kaduilla, mahdollisimman hankalaan aikaan. Kun lauantaina liikuin Laugavegurilla siinä 4-5 välillä, olivat mahtavat monster truckit saapuneet paikalle niissä määrin, että autot olivat käytännössä koko ajan pysähtyneitä ja välistä pääsivät matelemaan etanavauhdilla pari metriä. Vaikutti jotenkin äärimmäisen typerältä reittivalinnalta, yksi islantilaistuttava sanoikin, että jostain syystä islantilaiset isojen autojen kuskit ajavat oikein tahallaan pitkin Laugaveguria. Outoa, koska ainaki minun näppituntuman mukaan esim. Helsingissä koetetaan välttää keskustaa ruuhka-aikoina? En edes muista, milloin olisin nähnyt siellä vastaavan (muuttuvista tekijöistä riippumattoman) pysähtyneen kaaoksen, mikä Laugavegurilla vallitsi.

Joutsenet ja sorsat chillailee.

Päivän suurin ilonaihe oli kun Spotify heitti minulle Islannin mainoksia! Olin ihan että ÖY MAI GAAAD, islantilaisia mainoksia, islantilaisia mainoksia! Valitettavasti ne paljastuivatkin tanskalaisiksi. Noh, onnea Islannille joka tapauksessa Spotifyn saamisesta!