Hajanaisia aamuajatuksia

Tänä aamuna heräsin jyrinään ja miesten huutoihin seitsemän aikoihin ja kirosin ainoita keksimiäni syyllisiä, eli työmiehiä joiden tehtävänä on vaihtaa talomme ikkunat. Aikani visualisoitua, kuinka jossain vaiheessa ikkunani takaa kurkkaisi työmies valmiina poraamaan ikkunani irti ja yllättäisi minut ja nukkuvan Kuutin lojumasta juurikin ikkunan alta, nousin ja aloin päivittää nettipankkiani. Palkkaa ei vieläkään ole tippunut. Ei tässä mikään hätä sen puoleen ole, että pelkäisin, ettei palkkaa makseta, palan vain halusta päästä hieman törsäämään ja sijoittamaan sitä. Ulkoa kantautuva möly paljastui roskakuskeiksi, mutta tätä kirjoittaessani työmiehet yllättivät minut ja jouduin poistumaan huoneestani.

Muutama asia mitä pitää tehdä (tai ainakin harkita), kun saan rahaa:

- Hankkia bussikortti. Viimein. Se kirpaisee kerran, mutta jos ostan sen kolmeksi kuukaudeksi, hinta on 23.900,- (n. 165 e), mikä tarkoittaa kuukauden hinnaksi 7.967,- (n. 55 e). Kun yksittäislippu maksaa 400 kruunua, mun pitäis kulkea n. 20 kertaa bussilla kuukaudessa, jotta tää ois lipun ostamisen arvosta. Uskon, että bussilipun omistaminen motivoisi minua kulkemaan enemmän bussilla, olen pyrkinyt viime aikoina osittain rahattomuudesta johtuen olemaan Kuutin luona enemmän, koska hän asuu parin kilometrin päässä työpaikalta, joten olen kävelemällä voinut säästää bussilippuja. Tätä ehkä pitää vielä vähän harkita, mutta en usko, että bussilippu olisi huono ostos. Toisaalta, ehkä se kannattaisi ostaa Suomesta palattua, koska Suomen reissu on kuitenkin kaksi viikkoa pitkä, joten en sinä aikana tulisi bussilla kulkemaan.

- Maksaa Mäyrälle hotellihuoneesta. Majoitun Mäyrän kanssa keskustan liepeillä olevaan hotskuun, koska Mäyrä on erittäin allerginen kissoille, eikä voi näin majoittua minun luokseni.

- Jotain käsirasvaa nyt tarvis. Mulla on oikea käsi kuivunut ihan korpuksi ja se halkeilusta johtuen siinä on semmosia minihaavoja. Naama on niin kuiva, että se kuoriutuu irti. Käsi ehkä johtuu jatkuvasta pesemisestä työpaikalla, mutta naamasta en tiedä. Kuutilla on samat ongelmat, mutta koska ollaan molemmat oltu ihan p. a. niiin olemme valinneet kuivumisen vähien rahojen käytön sijaan.

- Liput Eistnaflug-festareille. Olisi niin siistiä päästä tuonne, kyseiset festarit ovat toisella puolella saarta ja ne olisivat henkilökohtaisen historiani ensimmäiset telttamajoitusfestarit. Lipun hinta on kuitenkin 15.000,- (eli satasen euroissa), joten en raaski ostaa lippua ennen kuin olen varma, että pääsen töiden puolesta. Verrattuna Suomen festareihin ei hinta ole neljältä päivältä todellakaan paha, mutta omassa rahatilanteessani se on aika iso sijoitus.

- Käydä ottamassa passikuva jossain automaatissa, jotta saisin vihdoin hankittua pankkikortin. Mummoilu, eli pankissa rahaa nostamassa käyminen, toimii Islannin kamaralla ihan jees, mutta Suomessa olisi hyvä olla pankkikortti, joka on yhteydessä tiliin, jolla on rahaa.

- Ainekset sangriamehujääpuikkoihin.

- Haaveilen tästä Marimekon Vihmu-mekosta, haluaisin ostaa sen Suomikaupalta, mutta näitä menoeriä riittää jo niin paljon, että en tiedä kuinka järkevää tämän mielihalun toteuttaminen on (tai siis tiedän: ei mitenkään päin järkevää). Oon vaan jo niin obsessoitunut tästä mekosta, että nään siitä uniakin.

- Kun saan rahaa, alan kulkea reippaammin uimassa. Pakko myöntää, että nämä ulkouimahallit ei ole aina minulle mieleisiä, ajatus uimaan lähtemisestä on kovin vaivalloinen, kun tietää, että pitää muutama metri ulkona kävellä pelkissä uikkareissa, jotta pääsee altaalle kun mieli tekee aidosti vain uida, eikä islantilaisittain lillua lämpimimmissä altaissa.

- Pitää myös muistaa äitin lähenevät synttärit. Isälle lähetin viime kuussa perinteisen islantilaisen suklaamunan ja kortin.

Kello on nyt 11, eikä rahoja ole vielä kuulunut. Taidan alkaa luovuttaa tämän kyttäyksen suhteen ja valmistautua töihin.

Kun huoneessani hiljeni, kävin hakemassa tavaroita ja huomasin, että ne vei mun ikkunan! 
Oikeanpuoleinen tuulari siis uupuu.

Peltipurkkitehdas

Torstaina oli suuri päivä: kielikoulun valmistujaispäivä. En ole varma, olenko ehtinyt täällä blogissa mainitsemaan, että osallistuin ensimmäisen tason islanninkielen kurssille The Tin Can Factory-nimisessä koulussa. Viimeisenä päivänä oppilaat toivat ruokia ja tarjoamuksia omista maistaan yhteisesti syötäväksi. Minun oli tarkoitus tehdä omenakaurapaistosta ja tuoda se jäätelön tai vanilijakastikkeen kera, mutta vietin turhan huoletonta elämää, enkä ehtinyt leipoa, joten aamulla polkiessani koululle poikkesin ensin ryöstämässä suomikaupalta salmiakkia ja pätkiksiä. Läpi meni.

Huono vastavaloon otetttu kuva, mutta mulla 

oli kiire juosta suihkuun niin en jaksanu ajatella.

Kurssi oli minusta, opettajat puhuivat meille aina mahdollisimman pitkään islantia, jos emme ymmärtäneet, he ensin koettivat selittää asian islanniksi ja vasta viimeisenä vaihtoehtona sanoa asian englanniksi. Tällainen metodi toki vaatii pientä islannin osaamista tai edes ruotsin/norjan/tanskan ymmärrystä, eikä se toiminut kaikille yhtä hyvin. Ensimmäisen tason oppilaat oli jaettu kolmeen ryhmään ja olin havaitsevinani, että se on tehty oppilaan kotimaan ja mahdollisen lähtötason mukaan. Välillä kaikilla ryhmillä oli jotain yhteistä puuhaa, kuten (viimeistä viikkoa lukuunottamatta) joka viikon torstaina jokainen ryhmä kokkasi ruokaa ja tehdyt ruuat jaettiin kaikkien ryhmien kesken ja syötiin yhteisesti. Pari kertaa kävimme myös museoissa.

Olin ryhmässä, jossa oli skandinaavit, minä ja toinen suomalainen sekä pari keskieurooppalaista ynnä pari muuta, joilla oli edellytykset hyvään lähtötasoon (esim. amerikkalainen, jolla oli islantilainen mies). Meillä oli aika korkea taso ja etenkin alussa etenimme nopeaa, uskon, että meidän ryhmää hidasti lähinnä se, että kysyimme liikaa miksi asiat sanotaan kuten ne sanotaan. En sinänsä koe, että olisin ihan älyttömästi tällä kurssilla oppinut, koska olen tottunut orjamaiseen kieliopin ulkoapänttäämiseen kouluissa, mutta The Tin Can Factoryssa opetus tapahtui enemmän vuorovaikutuksen kautta, ja tuloksia on havaittavissa arkielämässä ja se on motivoivaa. Sanavarastoni on laajentunut ja olen varmempi paskan islannin puhuja. Mitä enemmän osaa kieltä, sitä enemmän myös mahdollisuuksia sen käyttöön aukeaa koko ajan. Pidin opetustyylistä, mutta suoraan sanottuna minun kielen oppimistani olisi myös enempi kielioppi ja vähempi pelien pelaaminen auttanut. Pelasimme tosiaan välistä pelejä, joiden avulla opeteltiin aina tietyn sanaryhmän sanoja, muuten tehokas tapa, mutta peliryhmät olivat mielestäni ihan liian isoja, koska aina oli pieni ikuisuus odottelua ennen omaa vuoroa.

Työharjoittelupaikkani reiluina tyyppeinä maksoivat tämän kurssin minulle, ja se laskettiin osaksi työaikaani. Nyt olen kuitenkin sen verran innostunut kielestä, että haluan osallistua taso 2:n kurssille omasta pussistani. Sitä ei myöskään tulla laskemaan enää työaikaan, ja lähempänä joulua aikataulut saattavat käydä rankaksi, sillä kauppa on kaksi viikkoa ennen joulua auki iltakymmeneen saakka, mutta olen valmis riskeeraamaan sen.

Alussa minua kovin suuresti järkyttänyt 39.900,- kruunun (jjotain 250-300 euron väliltä) kurssimaksukin tuntuu mielekkäältä siitä huolimatta, että minun on nostettava opintolainaa voidakseni kattaa sen, mutta täällä eläminen ei olekaan ollut niin kallista mitä pelkäsin, joten se ei haittaa. Olen erittäin hämmentynyt siitä, että joudun nyt vasta nostamaan lisää opintolainaa. Nostin lainaa ennen lähtöä saadakseni takuuvuokran Islannissa katettua, mutta muuhun en oikeastaan sitä ole tänä syksynä käyttänyt. Olen kuitenkin vahingossa päätynyt tilanteeseen, että syön viikon aikana monesti ulkona tai käyn kahvilassa natustamassa jotain ennen työvuoron alkua, koska kielikoulun ja töiden välissä oleva hassu pari tuntia ei ole tarpeeksi pitkä, jotta viitsisin polkaista kotiin. Olen kyllä löytänyt helppoja hyvän hintaisia ruokapaikkoja, joissa käyn usein, mutta en silti koskaan Suomessa ole näin tehnyt. En kyllä pystyis tähän ilman apurahoja, eikä tämä pidemmän päälle ole kannattavaa, mutta koska olen täällä niin lyhyen aikaa, en jaksa välittää niin pienistä elämää suuresti helpottavista menoista. Lisäksi Islannissa on ainakin toistaiseksi minusta halvempaa käydä kaupassa kuin Suomessa. Ruokapaikat ovat helposti kalliimpia, mutta niistäkin pitää osata löytää ne hyvät halvat. Vakiopaikakseni on muodostunut Vegetarian Cafe also known as Garðurinn/Ecstasy's Heart Garden, jossa on joka päivä eri ruoka lounaana, sen saa joko isolta tai pieneltä lautaselta, sekä päivän keitto, joka myöskin tarjoillaan isosta tai pienestä kulhosta. Hinnat ovat minulle sopivia, ravintolakahvila on erittäin lähellä työpaikkaani, eikä tarvitse huolehtia siitä, että onko ruuassa lihaa. Ruoka-annokset voisivat ehkä olla hieman suurempia, koska tällainen ahmatti syö sekä ison että pienen lautasellisen ruokaa erittäin nopeasti ja siitä jää hieman nälkäinen olo. Keittoannokset sen sijaan ovat mahtavia ja juuri sopivia.

Herkullinen pieni annos, iso annos ei kyllä ollut paljoa isompi.

Palatakseni kielikurssiaiheeseen, toisen tason kurssilla pitäisi olla kielioppia. Toivon näin, koska nyt sitten itse maksan sen. Valitettavasti kaikki eivät ensimmäiseltä kurssilta jatka kakkoskurssille, mielenkiinnolla odotan, mikä muiden ryhmien jatkoprosentti on. Mutta opetustyyli oli varmasti sellainen, joka ajaa ihmiset pois, mikäli se ei sopinut heille. Yksi ryhmäläisemme oli Bulgariasta, hän oli asunut Islannissa jo jonkin aikaa, mutta sanoi, ettei koe oppineensa tarpeeksi tällä kielikurssilla, jotta jatkaisi samassa paikassa. Hän aikoo kokeilla jotain toista koulua tosin. Ja hänestä olen varma, että kyse ei ole epämotivoituneesta opiskelijasta, joka syyttää koulua omasta oppimattomuudestaan, sillä hän kulki kaiken maailman ilmaisilla kielenharjoitustapahtumissa kielikurssin ollessa käynnissä ja hän osti kirjoja ja oikeasti luki niitä. Hän olisi tarvinut sen, että opettaja olisi selittänyt kaiken myös englanniksi.

Opeteltiin yhen ruottalaisen kans "Ekki sól i hjarta..."

Toivottavasti mulla nyt käy hyvin, ja kakkoskurssin opettaja on hyvä ja kiva, koska kaikki opettajat eivät vakuuttaneet minua (tiän, ettei ekan kurssin ope vedä näitä jatkokursseja ollenkaan). Toivottavasti meillä myös on lisää kielioppia.

Sauronin silmän alla

Heräsin aamulla ennen seitsemää, mutta väsymyksestä turhautuneena jäin makaamaan sänkyyn ja yrittämään uudelleennukahtamista. Kuulin, että joku liikkui vessaan, joka on huoneeni vieressä ja pieneksi järkytyksekseni kuulin turhan hyvin kuinka kyseinen henkilö päästi kunnon aamupaskat persposket päristen. Tilanne alkoi lähinnä huvittaa, joten luovutin ja odotettuani, että mysteeriksi jäänyt tyyppi pääsi takaisin omaan huoneeseensa, menin tekemään aamupalaa keittiöön. Ilokseni sain todeta, että maustamaton skyr on vallan mainio korvike maitorahkalle aamupalalla.

Tänään kävin pyörähtämässä harjoittelupaikalla Rapukaverin kanssa, ja tuleva pomoni vaikutti oikein mukavalta. Tämän jälkeen kävimme kahvilassa, jossa olin käynyt ensimmäisellä Islannin reissullani, en muistanut ottaa paikan nimeä ylös! Se on mielestäni varsin viihtyisä, sekalainen sisustus on olohuonemainen, mukit ovat erilaisia, ja mikä tärkeintä, santsikuppi kuului hintaan (kahvi n. 2,7 e). Kun olimme istuneet minusta tarpeeksi kauan aikaa kahvilassa, (aka hieman santsasin), lähdimme kotiinpäin, sillä Rapukaveri ei vaikuta kovin innokkaalta shoppailijalta. Pyynnöstäni poikkesimme kuitenkin paikallisessa alkossa, jossa tarkistelin hintoja kännykän valuuttamuuntimella. Tsekattuani tärkeimmät, eli viinit ja siiderit, jatkoimme matkaa ja kävelimme huoneeni ikkunasta näkyvän katolisen kirkon ohi.

Myöhemmin kun Rapu lähti käymään sukuloimassa, palasin keskustaan, sillä harjoittelupaikan pomo oli vinkannut, että Laugavegurilla juhlitaan Oktoberfestiä. Kävelinkin melkein koko kadun päästä päähän poiketen kivan näköisiin liikkeisiin sisälle, mutta hinnat olivat vähän turhan kovat. Näin aika sairaan kivan sisätakin, mutta valitettavasti sen hinta oli 40,000 kruunua, eli jotain 300 euroa kai. Sinne jäi. Valitettavasti myös oluet. Monessa kaupassa niitä oli tarjottimella, mutta en kehdannut ottaa kun niitä ei tarjottu, siltä varalta, että ne oli tarkoitettu maksaville asiakkaille. Jossain Billabongia myyvässä liikkeessä rohkaisin mieleni myyjän lähestyessä minua toisen kerran, ja esitin tyhmää turistia (mitä kyllä taijan ihan ollakki) ja kysyin, miksi kaikilla on kupit kädessä. Ystävällisesti myyjä kertoi, että nyt juhlitaan Oktoberfestiä ja sain siunauksen oluttuopin ottamiselle. En ole varsinaisesti oluen ystävä, mutta kun ilmaiseksi sai, niin yritin parhaani mukaan juoda sitä. Siinä juomaa ryystellessä löysin vaatteen, jossa oli "kansainvälinen" hintalappu paikoillaan kruunuhintatarran lisäksi, ja totesin, että Islannin lisähinta on n. 30 € lisää eurohintaan. Kun ystävällinen myyjä tuli kolmannen kerran kysymään, onko kaikki hyvin, tarvinko apua, päätin, että on aika vaihtaa liikettä. Ilokseni löysin ensimmäiseltä Islanti-reissulta tutun kaupan, jossa oli kivoja dissain vaatteita, hieman kalliimpaan hintaan kuin muistin tosin. Tässä tonnien pyörittelyssä tulin myös aina epäluuloiseksi, kun jokin vaate maksoi "vain" neljä numeroa pitkän luvun, pakko kai siitä on olla pudonnut se ensimmäinen numero, jos muut vaatteet maksavat n. 30,000 ja yhtäkkiä jokin riepu on vain 6,000! Toivottavasti totun näihin tonneihin äkkiä, koska eroa 1,000 kruunun (n. 7 €) ja 6,000 kruunun (n. 40 €) välillä on hankala ymmärtää.

Kuten olin ennakoinut, nälkä ja vessahätä alkoivat vaivata, joten yritin mennä aiemmin bongaamaani vegaanikahvilaan, mutta kun löysin sen jälleen, se oli pettymyksekseni jo sulkeutunut. Hetken ahdistuneen päämäärättömän vaeltelun jälkeen menin halvan näköiseen kahvilaan hajun perässä. Kyseessä oli lettukahvila, josta sai myös suolaisilla täytettyjä vohveleita. Kahvilassa oli nimenhuutokäytäntö, mutta olin liian väsynyt tajutakseni tavata, joten tarjoilija risti minut Inoksi. Feta-pinaatti-vohveli oli muuten hyvä, liian suolainen vain! Tyhmänä olin ottanut suolan ja pippurin. Surkeana laskeskelin syötyäni, että olisin vohvelin ja laten hinnalla syönyt oikean ruuan viereisessä nuudelibaarissa. Ensi kerralla viisaampana! Kun istuskelin ja tein muistiinpanoja, kävi ensimmäisen kerran pelkäämäni tilanne: "I take it you are local?" Joku toinen ei-paikallinen koetti kysyä multa neuvoa johonki baariin, mutta valitettavasti en tunnistanu kaivatun puberon nimeä.

Kiertelyni päättyivät Bast-nimiseen pubiin, jossa pääsin jälleen olemaan tyhmä turisti. Koetin epätoivoisesti vedellä ovia auki, mutta vasta kun baarimikko hieman hymyillen teki hitaan työntöliikkeen, tajusin, että tuo varsin epäpaloturvallinen oven aukeaminen sisällepäin toimi sielläkin. Pääsin myös lisää noloilemaan ottaessani viiniä, kun baarimikko sanoi minulle jotenkin ehdottavan kuuloisesti "Seven" ja vastasin "Twelve", koska luulin, että kyseessä oli kuinka paljon haluan viiniä, mutta baarimikko olikin viitannut seitsemään sataan, mikä oli viinini hinta. Tästä rohkaistuneena menin kauimmaiseen nurkkaan jatkamaan muistiinpanojen tekemistä.

Kotimatkalla onnistuin hieman eksymään, mutta onneksi löysin itseni samalta katolisen kirkon ohi menevältä reitiltä, mitä olimme aiemmin käyttäneet. Kirkon tornin yläpuolelle oli ilmestynyt punainen valo, joka näyttää erehdyttävästi Sauronin silmältä.