Pikku juttuja maaliskuulta

- Islannissa aikuiset ihmiset haalareissa kaupungilla on kasuaalia. Ihan siis islantilaiset, ei vain turistit.

Islannissa Movember oli maaliskuussa, "mottumars", jonka ajaksi 

busseillekin kasvoi viikset.

- Islannissa ei ole ilmaista kouluruokaa. En tiedä, miten asia on Norjassa ja Tanskassa, mutta koska sekä Suomessa että Ruotsissa on, olen pitänyt asiaa sivistyneelle pohjoismaalle itsestäänselvyytenä ja asiasta kuuleminen oli minulle yhtä iso kolaus kuin olisin kuullut, että täällä ei ole sisävessoja.

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin sateenkaaren maaliskuussa.

- Islannissa on tällä hetkellä keskustelua alkoholin myymisen vapauttamisesta ruokakauppoihin (tällä hetkellä alkoholia saa vain valtion viinakaupoista), mutta huolimatta myynnin keskittymisestä vinbuðineihin, täällä ollaan minusta paljon rennompia alkoholin kanssa Suomeen verrattuna. Esimerkiksi jokin viikko sitten kauppakeskus Smáralindissa oli spesiaali-ilta, jolloin kaupat olivat myöhempään auki, joka paikassa oli tarjouksia ja mitä ilmeisimmin suurin osa kaupoista tarjosi asiakkailleen ilmaiseksi jotain alkoholia (näin ainakin kaljaa, siideriä, viiniä, kuoharia) ja kauppakeskuksen käytävillä oli olutmerkkien ständejä, joissa tarjottiin juomia ilmaiseksi.

Tottakai Kuutin koirallakin on islantivillapaita.

- Kun kävelen töistä Kuutin luo lähempänä kello 10 illalla, lähes tulkoon poikkeuksetta jokainen vastaantulija tai edes hieman viistosti samaa reittiä sattuva henkilö toivottaa hyvää iltaa. Kun tämä tapahtui ensimmäisen kerran, ajattelin, että henkilö luuli minua joksikin naapurikseen, koska matka on lähestulkoon pelkkää lähiötä, mutta muutaman illan jälkeen olin vakuuttunut, että kyseessä on jonkinlainen kulttuuriero.

Iloiset pyhäpäivät kaikille

Pahoittelut blogissa vallinneesta hiljaisuudesta, joulukuu oli erittäin kiireinen kuukausi. Osallistuin The Tin Can Factoryn toiselle kielikurssille, jota ei laskettu työaikaan, joten se ja työt pitivät minut jo lähtökohtaisesti kiireisenä, mutta lisäksi pari kaveria ja vanhempani kävivät visiitillä joulukuussa. Oli ihana nähdä tuttuja ihmisiä, joille pystyi puhumaan luontevasti suomeksi, mutta hieman jäi harmittamaan, etten ehtinyt turisteilemaan seikkailijoiden kanssa niin paljoa, kuin olisin halunnut. Äitin ja isän kanssa kävin Kansallismuseossa, se oli toinen visiittini tähän islannin syntyjä ja kulttuuriperinteitä avartavaan museoon. Ensi kerralla kun menen sinne, lähden kiertämään museota loppupäästä, sillä tämä oli jo toinen visiittini kyseiseen paikkaan, mutten taaskaan museon pienuudesta huolimatta ehtinyt kiertää näyttelyä kokonaan läpi.

Kansallismuseossa kuvattua: joulukuusia 1900-luvun alusta, numero 2 on 1924 vuodelta. 

Mitä lähemmäs aattoiltaa käytiin, sitä kiireisempää oli kaupalla ja viikkoa ennen sulkemista kymmeneen saakka illalla auki. Jouluviikolla aloin huomata islantilaisten keskuudessa ilta-aikaan painottuvan shoppailun trendin, johon kuului kaljan tai muutaman nauttiminen ostosten välissä. Islantilaiset selkeästi myös jättivät ostosten tekemisen viime tippaan. Aatonaattona islantilaisilla on perinteenä mennä töiden jälkeen muutamalle kaljalle keskustaan ja käydä ostamassa viimeiset joululahjat. Olosuhteiden pakosta ja laiskuuttani jätin yhden lahjan ostamisen aatonaatolle, ja toivon, etten joudu vastaavaan tilanteeseen enää koskaan. Olin menossa saaren ainoaan nörttikauppa Nexukseen, joka on noin kilometrin päässä kaupalta, mutta minulta vei varmaan kaksi kertaa normaalia kauemmin kävellä sinne saakka, koska ihmisiä oli niin paljon ulkona. Sain kuitenkin haluamani aika kivuttomasti.

Koetan ehtiä lähiaikoina kirjoittaa paremmin, keskityn nyt toipumaan kiireisistä ajoista.

Aina valppaana

Terveiset lumisesta Reykjavíkista! Aion kuitenkin jakaa teille asian, joka tapahtui ehkä noin kuukausi sitten kun ilmassa oli vain marraskuun kirpeyttä.

Olin lähdössä kielikoululle, perusaamulagista johtuen hieman myöhässä (en tajua mihin aikaan minun pitäisi herätä, mitä enemmän varaan aikaa aamulagille, sitä enemmän olen myöhässä). Kun lopulta sain itseni ulos ovesta lähdin silmät ristissä kipittämään pikavauhtia koulua kohti. En ehtinyt kuitenkaan kuin parinkymmenen metrin päähän ovesta, kun tajusin, että kuulen oudon potpotuksen, jollaista en ole kuullut varmaan lähemmäs vuosikymmeneen muualta kuin youtubesta. Ääni sai minut kääntymään ja kävelemään takaisinpäin, ja kyllä, naapuritalon pihalla oli kanajengi irrallaan.

Kuvani olivat aika huonoja, joten tätä on säädetty aika paljon, 

jotta kanat varmasti erottuvat.

Tilanne oli hyvin surrealistinen, sillä asuinalueemme voidaan laskea keskusta-alueeseen, eikä lähimailla ole tietääkseni minkäänlaista maatilatoimintaa, toki joillain taloilla on pientä pihaa lähellämme, mutta en ole nähnyt minkäänlaista paikkaa, missä nämä kanat mahdollisesti saattaisivat asustaa. Väsyneenä ja typertyneenä en tajunnut tehdä mitään muuta kuin napsaista pari kuvaa ja jatkaa matkaa koululle. Myöhemmin vielä varmistin asian Rapulta ja hänestäkin tämä oli erittäin outo tapaus.

Viime viikolla valmistautuessani kouluun, kuulin avoimesta ikkunastani kanojen kotkotuksen jälleen. Teoriani on, että Vestubæria pitää hallussaan jonkinlainen kanaklaani.

EDIT:

Ai niin unohin, että mun piti kysellä, tiättekö muita aktiivisia blogeja Islannista suomeksi? Ennen omaa Islantiin tuloa koetin löytää kaikki mahdolliset blogit ja lukea niitä, mutta tämä osoittautui haastavaksi. Löysin lähinnä kuolleita/lopetettuja blogeja. Ajattelin olla ajattelevainen, ja pistää omaan blogiin linkkejä muihin aktiivisiin Islanti-blogeihin, joten jos teillä on jotain blogeja tiedossa, arvostaisin niiden jakamista! :)

Mennyt tyttö

Kävin tiistaina ensimmäistä kertaa Islannissa elokuvissa! Menimme katsomaan uutuusleffan Gone Girl, hinta oli 900 kr (n. 6 €), mikä oli tiistain spesiaalihinta (tiistai on selkeästi muita päiviä surkeampi bisnekselle kuin bisnekselle, läheisessä pizzeriassakin on tiistain erikoistarjous), mutta elokuvissa käynti on ilmeisesti normaalistikin hieman halvempaa kuin Suomessa.

Kysyin Rapulta, mihin aikaan meidän kannattaa lähteä yhdeksältä alkavaan elokuvaan. Rapukaveri sanoi, että hänen on pudotettava kirja yliopistolle, niin lähdetään siinä 20 vaille yhdeksän. Järkytyin tästä hieman, sillä yleensä minulla on tapana yrittää olla elokuvateatterilla vähintään 20 minuuttia ennen elokuvan alkamista. Päätin kuitenkin luottaa paikalliseen, ja lopulta päätimme käväistä apteekissakin ja lähdimme puoli tuntia ennen näytöksen alkua. Tämähän johti siihen, että olimme teatterilla 5 yli yhdeksän, Rapu otti tilanteen lungisti, mutta minulla oli ongelmia hillitä itseni, koska minusta olimme jo myöhässä ja minua alkoi ahdistaa koko tilanne. Eihän meille myytäisi enää lippuja! Jonokin luikerteli pitkälti ulos rakennuksesta.

Kuinka väärässä olinkaan! Saimme liput ilman sen kummempia mukinoita ja Rapu kysyi minulta, haluaisinko ostaa jotain popparitiskiltä, mutta sitä hermoni eivät olisi enää kestäneet, joten menimme ahtautumaan esityssaliin. Islantilaisilla on ilmeisesti tapana tulla aika juuri ja juuri ajoissa elokuviin, Rapu kertoi, ettei sekään ole tavatonta, että joku tulee elokuvan alettua.

Elokuvateatteri, johon menimme, oli yliopiston omistama rakennus ja näyttämösalissa pidettiin kuulemma myös luentoja. Lava näyttikin siltä, että se olisi sopiva myös puhujan tai ryhmän esitykselle, mutta penkit olivat todellakin leffateatteripenkkejä, eikä niissä ollu huomatakseni minkäänlaisia apupöytiä kirjoittamiseen.

Lähes kaikilla salissa olijoilla oli isot säkit herkkuja, popparit tuoksuivat ja yleishenki tuntui mukavalta. Paikkoja ei tosiaan oltu numeroitu, joten hetken tähystimme haukankatseillamme, missä olisi vapaita paikkoja. Kun tulimme paikalle hieman myöhässä ja näimme suht keskellä pari vapaata paikkaa, mutta toinen niistä olikin varattu, pari vanhempaa miestä pomppasi antamaan meille tilaa, vaikka nyt oli kyse hyvistä istumapaikoista.

Elokuva oli niin pitkä, että olin jo ehtinyt ajatella, että suuresti odottamaani mahtavaa islantilaista taukoa elokuvan keskellä ei ole. Luulin, että elokuva oli loppumassa, mutta sitten se tulikin - islantilainen leffatauko. Aika paljon ihmisiä jäi istuskelemaan ja odottelemaan leffan jatkumista, mutta kävimme Rapun kanssa jaloittelutauolla: vessassa ja hakemassa popparia. Tauko tuntui aika pitkältä, uskon, että se oli ehkä vartin. Elokuvan jatkuessa kovaääninen rouskutus alkoi, sillä aika moni oli käynyt hakemassa vähän lisää popparia. Ne muuten tarjoiltiin paperipusseissa.

Kun elokuva vihdoin ja viimein loppui, lähtivät katsojat tunkeilemaan ulos ja voi herranjestas millaiseen kuntoon istumapaikat jäivät. Lammasmaisen luonteemme ansiosta lähdimme Rapun kanssa aika viimeisinä salista ja se oli ihan täynnä roskaa, popparia oli joka puolella, sotkua oli niin paljon, että kysyin Rapulta, onko minun tarkoitus jättää roskani paikalleni. Rapu sanoi, että hänestä ne on ihan kilttiä viedä roskakoriin. Näin teimme, mutta sanoisin, että 80% salissa kanssamme istuneista ihmisistä ei tehnyt.

Kun kävelimme kotiin, saimme elokuvasta jutellessamme myös ihailla Imagine Peace Toweria, joka näyttää yleensä minusta siltä, että alienit ovat sieppaamassa ihmisiä maan päältä.* Elokuva ei ollut ehkä lemppareitani, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen! Elokuva oli moniulotteinen ja lopussa oli hankala muodostaa mitään järkevää mielipidettä siitä. Mutta kyllä, sanoisin, että pidin siitä. Näyttelijäsuoritukset olivat ihan sairaan hyviä, ja paljon tuttuja näyttelijöitä vilahteli.

Ei hätää, Reykjavikissa on kuin onkin tuttuja raitasuojateitä.

*Pakko kyllä myöntää, että yksi päivä kun kävelin Grandiksi kutsutun alueen, joka on tuollainen satamauloke Vestubærissa, missä on kalanpyyntialuksia ja kalatehdas/pakkaamo/en tiedä mikä, päätyyn asti, löysin mustan meren, jonka horisonttia ei erottanut ja Imagine Peace Tower oli päällä, näky oli aivan upea. Pimeys, valotorni ja kaupungin valot oikealla horisontissa. Ymmärsin silloin myös harvinaisen selkeästi, mitä valosaaste on.

Suojateiden olemattomuuden sietämätön keveys

On outoa olla taas pohjoisemmassa, tuntuu, että aurinko paistaa koko ajan silmiin, kun se on niin matalalla.

Tänään oli ensimmäinen työpäivä kaupalla, se meni oikein mukavasti. Harjoittelupaikkani on tosiaan suomalaista designia Islannissa myyvä kauppa, jonka varmaan useampi tietää, mutta en mainitse sen nimeä lähinnä sen takia, ettei blogini pomppaa sen hakutuloksissa kovin korkealle. Uskon kyllä, että paikan mainitseminen olisi työpaikan puolesta ok, sillä muutkin pidempi- ja lyhyempiaikaiset työntekijät ovat maininneet sen blogeissaan, mutta toistaiseksi en halua mainostaa sitä liikaa, lähinnä koska noh, en tykkää mainita työpaikkojani blogeissa.

Pomonin on oikein symppis ja paikan "säännöt" ovat varsin loogisia ja vanhoistakin työpaikoista tuttuja. Meininki vaikutti rennolta. Emme tänään ehtineet vielä syventyä sen kummemmin asioihin, joita miellän hieman hankalaksi, tarkoittaen lähinnä kassan käyttöä. Asiakaspalvelu on vielä hakusessa lähinnä sen takia, että en tiedä tuotteista todellakaan liikaa, vaikka ne perisuomalaisia merkkejä ja tavaroita. Varastotilatkin pitää ottaa haltuun, sillä niidenkin tunteminen helpottaa työskentelyä paljon. Minua ujostutti aluksi tervehtiä asiakkaita, kun en ollut varma kuinka islanniksi lausutaan "hyvää päivää" oikein. Mutta nyt osaan! Lisäksi mulla tulee jotenki pyrkyri olo, jos joku tulee kauppaan ja alan kilpaa huutaan pomon kans, että HYVVÄÄ PÄIVÄÄ. Mutta heti kun kauppaan astuu useampi asiakas, se on helpompaa, koska silloin he jakautuvat paremmin. Kyllä tämä tästä!!

Todella monet islantilaiset ajavat monster truckeilla, joten olen aina hieman peloissani kun ylitän vilkasta tietä. Etenkin kun suomalaiseen makuun suojateitä on merkitty kovin harvakseltaan, tai ainakin siltä se tuntuu kun tuttuja suojatieraitoja ei ole usein. Nyt kun mietin, en ole varma, olenko edes nähnyt niitä täällä? Koska suojateitä ei käytännössä huomaa, alussa ylitin tien aina yksin liikkuessani hyvin neurottisena ja jäin todella usein ihmettelemään tien reunalle, uskaltaako tästä mennä yli. Nyt taas kuljen kuin unessa, toivoen, ettei monster truck hyökkää päälle. Täällä Vestubærissa autoja tuntuu lähinnä liikkuvan isommilla teillä, pienemmillä kaduilla niitä on lähinnä miten päin sattuu parkissa, ja autoja menee harvakseltaan ohi. Keskustassa taas tuntuu, että kaikki autot haluavat tunkeutua liikkumaan mahdollisimman hankalilla kaduilla, mahdollisimman hankalaan aikaan. Kun lauantaina liikuin Laugavegurilla siinä 4-5 välillä, olivat mahtavat monster truckit saapuneet paikalle niissä määrin, että autot olivat käytännössä koko ajan pysähtyneitä ja välistä pääsivät matelemaan etanavauhdilla pari metriä. Vaikutti jotenkin äärimmäisen typerältä reittivalinnalta, yksi islantilaistuttava sanoikin, että jostain syystä islantilaiset isojen autojen kuskit ajavat oikein tahallaan pitkin Laugaveguria. Outoa, koska ainaki minun näppituntuman mukaan esim. Helsingissä koetetaan välttää keskustaa ruuhka-aikoina? En edes muista, milloin olisin nähnyt siellä vastaavan (muuttuvista tekijöistä riippumattoman) pysähtyneen kaaoksen, mikä Laugavegurilla vallitsi.

Joutsenet ja sorsat chillailee.

Päivän suurin ilonaihe oli kun Spotify heitti minulle Islannin mainoksia! Olin ihan että ÖY MAI GAAAD, islantilaisia mainoksia, islantilaisia mainoksia! Valitettavasti ne paljastuivatkin tanskalaisiksi. Noh, onnea Islannille joka tapauksessa Spotifyn saamisesta!

Sauronin silmän alla

Heräsin aamulla ennen seitsemää, mutta väsymyksestä turhautuneena jäin makaamaan sänkyyn ja yrittämään uudelleennukahtamista. Kuulin, että joku liikkui vessaan, joka on huoneeni vieressä ja pieneksi järkytyksekseni kuulin turhan hyvin kuinka kyseinen henkilö päästi kunnon aamupaskat persposket päristen. Tilanne alkoi lähinnä huvittaa, joten luovutin ja odotettuani, että mysteeriksi jäänyt tyyppi pääsi takaisin omaan huoneeseensa, menin tekemään aamupalaa keittiöön. Ilokseni sain todeta, että maustamaton skyr on vallan mainio korvike maitorahkalle aamupalalla.

Tänään kävin pyörähtämässä harjoittelupaikalla Rapukaverin kanssa, ja tuleva pomoni vaikutti oikein mukavalta. Tämän jälkeen kävimme kahvilassa, jossa olin käynyt ensimmäisellä Islannin reissullani, en muistanut ottaa paikan nimeä ylös! Se on mielestäni varsin viihtyisä, sekalainen sisustus on olohuonemainen, mukit ovat erilaisia, ja mikä tärkeintä, santsikuppi kuului hintaan (kahvi n. 2,7 e). Kun olimme istuneet minusta tarpeeksi kauan aikaa kahvilassa, (aka hieman santsasin), lähdimme kotiinpäin, sillä Rapukaveri ei vaikuta kovin innokkaalta shoppailijalta. Pyynnöstäni poikkesimme kuitenkin paikallisessa alkossa, jossa tarkistelin hintoja kännykän valuuttamuuntimella. Tsekattuani tärkeimmät, eli viinit ja siiderit, jatkoimme matkaa ja kävelimme huoneeni ikkunasta näkyvän katolisen kirkon ohi.

Myöhemmin kun Rapu lähti käymään sukuloimassa, palasin keskustaan, sillä harjoittelupaikan pomo oli vinkannut, että Laugavegurilla juhlitaan Oktoberfestiä. Kävelinkin melkein koko kadun päästä päähän poiketen kivan näköisiin liikkeisiin sisälle, mutta hinnat olivat vähän turhan kovat. Näin aika sairaan kivan sisätakin, mutta valitettavasti sen hinta oli 40,000 kruunua, eli jotain 300 euroa kai. Sinne jäi. Valitettavasti myös oluet. Monessa kaupassa niitä oli tarjottimella, mutta en kehdannut ottaa kun niitä ei tarjottu, siltä varalta, että ne oli tarkoitettu maksaville asiakkaille. Jossain Billabongia myyvässä liikkeessä rohkaisin mieleni myyjän lähestyessä minua toisen kerran, ja esitin tyhmää turistia (mitä kyllä taijan ihan ollakki) ja kysyin, miksi kaikilla on kupit kädessä. Ystävällisesti myyjä kertoi, että nyt juhlitaan Oktoberfestiä ja sain siunauksen oluttuopin ottamiselle. En ole varsinaisesti oluen ystävä, mutta kun ilmaiseksi sai, niin yritin parhaani mukaan juoda sitä. Siinä juomaa ryystellessä löysin vaatteen, jossa oli "kansainvälinen" hintalappu paikoillaan kruunuhintatarran lisäksi, ja totesin, että Islannin lisähinta on n. 30 € lisää eurohintaan. Kun ystävällinen myyjä tuli kolmannen kerran kysymään, onko kaikki hyvin, tarvinko apua, päätin, että on aika vaihtaa liikettä. Ilokseni löysin ensimmäiseltä Islanti-reissulta tutun kaupan, jossa oli kivoja dissain vaatteita, hieman kalliimpaan hintaan kuin muistin tosin. Tässä tonnien pyörittelyssä tulin myös aina epäluuloiseksi, kun jokin vaate maksoi "vain" neljä numeroa pitkän luvun, pakko kai siitä on olla pudonnut se ensimmäinen numero, jos muut vaatteet maksavat n. 30,000 ja yhtäkkiä jokin riepu on vain 6,000! Toivottavasti totun näihin tonneihin äkkiä, koska eroa 1,000 kruunun (n. 7 €) ja 6,000 kruunun (n. 40 €) välillä on hankala ymmärtää.

Kuten olin ennakoinut, nälkä ja vessahätä alkoivat vaivata, joten yritin mennä aiemmin bongaamaani vegaanikahvilaan, mutta kun löysin sen jälleen, se oli pettymyksekseni jo sulkeutunut. Hetken ahdistuneen päämäärättömän vaeltelun jälkeen menin halvan näköiseen kahvilaan hajun perässä. Kyseessä oli lettukahvila, josta sai myös suolaisilla täytettyjä vohveleita. Kahvilassa oli nimenhuutokäytäntö, mutta olin liian väsynyt tajutakseni tavata, joten tarjoilija risti minut Inoksi. Feta-pinaatti-vohveli oli muuten hyvä, liian suolainen vain! Tyhmänä olin ottanut suolan ja pippurin. Surkeana laskeskelin syötyäni, että olisin vohvelin ja laten hinnalla syönyt oikean ruuan viereisessä nuudelibaarissa. Ensi kerralla viisaampana! Kun istuskelin ja tein muistiinpanoja, kävi ensimmäisen kerran pelkäämäni tilanne: "I take it you are local?" Joku toinen ei-paikallinen koetti kysyä multa neuvoa johonki baariin, mutta valitettavasti en tunnistanu kaivatun puberon nimeä.

Kiertelyni päättyivät Bast-nimiseen pubiin, jossa pääsin jälleen olemaan tyhmä turisti. Koetin epätoivoisesti vedellä ovia auki, mutta vasta kun baarimikko hieman hymyillen teki hitaan työntöliikkeen, tajusin, että tuo varsin epäpaloturvallinen oven aukeaminen sisällepäin toimi sielläkin. Pääsin myös lisää noloilemaan ottaessani viiniä, kun baarimikko sanoi minulle jotenkin ehdottavan kuuloisesti "Seven" ja vastasin "Twelve", koska luulin, että kyseessä oli kuinka paljon haluan viiniä, mutta baarimikko olikin viitannut seitsemään sataan, mikä oli viinini hinta. Tästä rohkaistuneena menin kauimmaiseen nurkkaan jatkamaan muistiinpanojen tekemistä.

Kotimatkalla onnistuin hieman eksymään, mutta onneksi löysin itseni samalta katolisen kirkon ohi menevältä reitiltä, mitä olimme aiemmin käyttäneet. Kirkon tornin yläpuolelle oli ilmestynyt punainen valo, joka näyttää erehdyttävästi Sauronin silmältä.

Saapuminen

Lämmin auringonpaiste tervehti minua, kun astuin Keflavikin lentokentällä pois koneesta. Kaverini ja nyt myös kämppikseni Rapu (haha haluan täyttää tämän blogin tämmösillä dorkilla salanimillä! Saattaa olla, että muutan asiaa myöhemmin kun en ole näin väsynyt) oli minua vastassa ja ajoimme kämpille laavakenttien ja muiden karujen maisemien läpi. Tunsin Rapu-kaverin jo aiemmin, joten kun hän kuuli harjoittelustani, hän ehdotti, että tulisin asumaan hänen kanssaan samaan kämppään, jossa on siis 4 (pientä) makuuhuonetta, joita Rapun äiti vuokraa. Sain tähän kämppään pienen kaverialennuksen, mutta vuokra tuntuu silti huikealta, koska asunnossa on kaksi kissaa, ei ole keskustaan laskettavalla alueella (ilmeisesti?) ja nyt paikan päällä olen todennut, ettei nyt ihan priimakunnossa ole (keittiön hana keikkuu uhkaavasti kun sitä yrittää kääntää). Reykjavikissä olen kuitenkin valmis maksamaan tästä omituisen kivalta vaikuttavasta kämpästä, jossa tuntuu olleen periaate "Jos siihen saadaan puulevyä, siihen LAITETAAN puulevyä." Kulttuurishokit alkoivat heti rappukäytävään päästyä iskeä päin naamaa. Paloturvallisuutta ajatellen väärinpäin aukeavan oven takaa paljastui rappukäytävä, jossa raput oli päällystetty kokolattiamatolla. Raahatessani matkalaukkuani ylimpään kerrokseen, ehdin ihmetellä kivan näköisiä sähkökaappeja, joissa oli liukuovet. Jahka pääsimme kotioven edelle, minulle selvisi, että "sähkökaapit" olivatkin asuntokohtaisia kenkäkaappeja, joihin oikeasti jätetään kengät. Minun piti pariin kertaan varmistua, ettei Rapu huijannut minua, ennen kuin suostuin jättämään omat kenkäni siihen. Siinä ehdin ihmetellä, eivätkö naapurit varasta niitä tai jotain, mutta ilmeisesti eivät, siitä blogin työstönimi "Islantilaiset ei varasta" tuleekin. Seuraavaksi ilmennyt kulttuurishokki oli se, että käytävällä olleet pyöreät metalliluukut eivät olleetkaan paloletkuille, vaan ne paljastuivat jätekuiluiksi, joihin roskapussit survotaan. Kierrätys on tylsille selkeästi!