Hankala elämä

Kirjoittaminen tuntuu hankalalta. Piirtäminen tuntuu hankalalta. Kaikki tuntuu hankalalta.

Ostin lentolipun elokuun lopulle ja olen ihan mielettömän maassa Suomeen palaamisesta. Ajatus tavaroiden keräämisestä ja pakkaamisesta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Toisaalta koen pientä helpotusta siitä ajatuksesta, että pääsen lopettamaan burritoraflassa. Olen ihan täynnä sitä paikkaa. Normaalisti en oikein ehdi tehdä mitään muuta kuin käydä siellä ja voipuneena vain kääriytyä Kuutin kainaloon. Koen huonoa omatuntoa siitä, etten tee mitään. Luonnoskirjan mukana kantaminen on lähinnä vitsi. Menen harvoin Reykjavíkin kämpälle, on vain niin paljon helpompaa lojua Kuutin nurkissa. Olen surullinen, ettei minulla ole tarpeeksi sosiaalista elämää Kuutin lisäksi, ja samaan aikaan vihainen, koska tiedostan, että se on täysin omaa syytäni. Näen Talitinttia silloin tällöin, välistä kokoonnumme Rapun kanssa katsomaan Steven Universea tai jotain muuta sarjaa.

Lohduttavat lupiinit

Viime viikolla sain yllättävän yhteydenoton eräältä kielikurssituttavalta, joka on jo aikoja sitten palannut kotimaahansa. Hän oli käymässä Reykjavíkissa ja pyysi minua mukaansa taidemuseoon. Taidemuseon jälkeen kiertelimme keskustassa ja nautimme jäätelöä. Kesän aikana keskusta tuntuu elävän ja muuttuvan koko ajan. Tuntuu, että viikossakin kaikki ehtii kääntyä ihan päälaelleen. Parasta kuitenkin on ollut se, että osa Laugavegurista on kesän ajaksi suljettu autoliikenteeltä. Laugavegur on alun alkujaankin kehno reittivalinta autoilijalle, ja pääkatu on aina täynnä kävelijöitä, joten lisätila jalankulkijoille on tervetullutta.

Vaan vihdoin! Vihdoin! Huomenna on lähtö Eistnaflug-festareille! Olen hyvin innoissani, ahdistunu, hermostunut ja onnellinen samaan aikaan. Tiukalle meni, mutta vihdoin viime viikolla sain vihreän valon töistäkin. Ja mikä parasta, sinne kanssani lähtee Kuutin lisäksi myös Talitintti, paikan päältä löytyvät Kuutin toverit Lunni ja Naali, joiden kanssa en ole vieläkään onnistunut luomaan syvempää suhdetta, sekä Talitintin ja minun kämppis Villakuore tyttöystävineen. Luvassa mielenkiintoinen pitkä viikonloppu, Islannin festareille ominaisesti keikat ovat sisätiloissa, mutta olemme telttamajoituksella liikkeellä. Neskaupstaðiriin on luvattu ajankohdalle +5, parhaimmillaan +7, lauantaille paljon sadetta. Ne ainoat kerrat kun olen ollut teltassa, ulkona on ollut reilusti yli 20 astetta lämmintä, minulla on ollut mahdollisuus paeta sisätiloihin ja sateesta ei ole ollut vaaraa, joten eritoten telttailu jännittää. Luontaisena suunnittelijana olen koettanut töiden epävarmuudesta huolimatta suunnitella reissua jo kaksi viikkoa, mutta Kuutti on elänyt leppoisasti päivä kerrallaan. En tiedä voiko tästä syyttää hänen islantilaisuuttansa, vai onko vika vain yksittäisessä henkilössä, mutta olen ollut viimeiset kaksi viikkoa hermoromahduksen partaalla, koska hän tai hänen ystävänsä, joiden mielipide ja suunnitelmat ovat mitä ilmeisimmin äärimmäisen tärkeitä, eivät osaa suunnitella elämäänsä 5 minuuttia pidemmälle. Joten tässä ollaan, lähtö on huomenna, mitään ei ole pakattu valmiiksi, monestakaan asiasta ei ole varmuutta, teltta on, koska Talitintti sai sellaisen suhteillaan (ilman Talitinttia meillä ei siis vieläkään olisi telttaa, ainakaan jos se Kuutista riippuisi).

Yksi Eistnaflugin esiintyjä on HAM, johon kuuluu Óttar Proppe, jonka aluevalloituksiin kuuluu myös politiikka. Hän istuu parlamentissa Bright Future-puolueen edustajana. Aktiivinen politiikan ja musiikin edustaja on yksi Kuutin islantilaisista idoleista. eräs päivä talvella Kuutti ja minä satuimme kävelemään ristiin kyseisen herran kanssa ja tämä oli Kuutille iso juttu.

Yksi päivä kun tulin kotiin, kissat hengailivat yhdessä tuolilla varsin söpösti.

En vain halua tulla takaisin Suomeen. Kun tulen Suomeen, menetän kaiken mitä minulla on täällä, eikä minulla ole paljoa minkä luo palata Suomessa. Aloitan viime syksynä aloittamani vuosikurssin uudelleen, joten luokkakaverit vaihtuvat, toki voin nähdä vanhoja luokkakavereitani edelleen ja minulla oli paljon luokan ulkopuolisia kavereita, mutta olen nyt ollut vuoden poissa, ja hädin tuskin pitänyt yhteyttä keneenkään. Parhaat ystäväni asuvat edelleen kaukana, perheeni on edelleen kaukana. Koetan epätoivoisesti etsiä Islannista päin kämppää Suomesta.

Suunnittelen islannin kielen kurssille menoa Suomeen saavuttuani. Suunnittelen myös ruotsin kielen uudelleen opettelua, sillä islanti on tuhonnut kaiken mahdollisen ruotsin taitoni perinpohjaisesti. Tämä realisoitui Suomen reissun lopulla, kun olimme sukulaisten kanssa, jotka puhuivat vain ruotsia. En osannut vastata kuin ihmemongerruksella, joka oli sekoitus ruotsia ja islantia. Olen harmissani, etten ole oppinut islantia tämän paremmin ja olen menettänyt niin paljon ruotsin kielen taidostani.

Toisaalta on myös helpottavaa päästä takaisin Suomeen. Joinain päivinä osaa vaan vituttaa niin paljon, kun kukaan ei puhu suomea, en saa itseäni ilmaistuksi englanniksi niin kuin haluaisin, työni burritoraflassa on niin vitun perseestä, että olen onnellinen päästessäni siitä eroon. Joskus meinaa mennä hermot, kun paikalliset eivät suunnittele. Ihmiset eivät tajua, että suomalaiseen luonteenlaatuun ei vaan kuulu hymyillä koko aikaa. Ihmiset eivät tajua, että kaikenlainen arkipäiväinen muumikrääsä on vaan osa elämää, ei kannanotto. Kun tulen Suomeen, Suomessa on luultavasti lämpimämpi kuin Islannissa. Vaikka täällä on ollut ihan parhaat kesäsäät! Odotin niin superpaskaa kesää, että tämä on ollut varsin positiivinen yllätys.

Islanninkielinen mökkiviikonloppu

Tämä tapahtui tammikuun alussa, en vain saanut kirjoitettua merkintää valmiiksi tätä ennen.

En ollut matkustanut Reykjavíkin ulkopuolelle ollenkaan, joten kun Kuutti kutsui minut kavereidensa kanssa viettämään mökkiviikonloppua, joka onnistuisi helpoin järjestelyin, innostuin niin paljon, että pyysin jopa työvuoron siirtoa. Mökki oli parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista, varsin naurettavan muotoisen järven rannalla.

Parhaimmillaan kilometrin leveä, 15 kilometriä pitkä järvi, Skorradalsvatn!

Matkalla mökille ajoimme viisi kilometriä pitkän tunnelin läpi, joka meni meren alla. Ilmastointi pistettiin tunnelin ajaksi pois päältä, koska tunnelin ilma oli kuivaa ja pahan hajuista. Tunnelin alituksesta piti maksaa 1000 kruunun maksu, jolla kuulemma alunperin katettiin tunnelin rakennus, mutta Kuutin mukaan silta on jo maksettu aikoja sitten, ja alitusmaksu on jotenkin "unohtunut" lopettaa. Toivottavasti rahoja käytetään sitten edes sen huoltoon.

Hämmästyksekseni Kuutin kaverin Lunnin vanhempien mökki ei ollut järven rannassa, kuten olin kuvitellut, vaan pienen vuoren rinteessä. Auto jätettiin parkkiin tien varteen ja mökille piti kavuta pitkähköt portaat. En ole koskaan käynyt alpeilla, mutta jotenkin mökki ympäristöineen toi minulle mieleen minialpit, enkä ollut ainoa seurueestamme, joka oli tätä mieltä. Aina kun olimme portaiden juurella oli sen verran pimeä, etten saanut kivaa kuvaa rinteestä ja mökeistä siinä, eikä itsensä mökin luona päässyt rinteen takia kovin kauas mökistä, jotta olisi saanut mökkiä paremmin hahmottavaa kuvaa.

Terassilta järvelle päin otettu kuva.

Mökki erosi suomalaisista mökeistä aika selkeästi sillä, ettei siellä ollut saunaa. Ja sen omistaja harrasti metsästystä ja jonkinlaista luonnon läheisyys-teemaa, mikä näkyi sisustuksessa aika vahvasti. Verhotangoissa roikkui muutama hillerin turkis, siellä täällä oli pari täytettyä lintua, joka puolella lojui lampaan turkiksia. Takaoven yläpuolella prameili poron pää, joka kuulemma on aina varustautunut kauden mukaisesti, käyntimme aikaan sillä oli vielä joulukuusen koristeita sarvissaan ja kesällä sillä kuulemma tapaa olla aurinkolasit. Keksimme Kuutin kanssa mökillä ollessamme leikin, joka sai nimekseen Murder Count. Laskimme kuinka monta kuollutta eläintä löysimme mökiltä, ainoa ehto oli se, että eläimen piti olla selkeästi oma yksilönsä, ei liitettävänä johonkin toiseen jäännökseen, jottei samaa eläintä laskettaisi kahdesti. Löysimme ensimmäisen viiden minuutin aikana lähemmäs kymmenen eläintä, myöhemmin lisäilimme numeroita aina niitä hoksatessamme. Lopullinen luku taisi olla 14, mutta en usko, että löysimme kaikkia, meillä jäi osa mökin huoneista kokonaan tutkimatta.

Vaikka itse mökki oli hieman erilainen kuin suomalaiset vastineensa, islantilaiset nuoret olivat kuitenkin samanlaisia mökkeilijöitä kuin suomalaiset. Mukana oli mässyä ja alkoholia. Tapasin Kuutin kavereita ensimmäistä kertaa, matkasimme mökille Lunnin ja Naalin kanssa, myöhemmin seuraamme liittyi vielä pariskunta, joihin en päässyt oikein tutustumaan, sillä he tulivat myöhään illalla ja lähtivät aikaisin aamulla ja niin, kaikki tosiaan puhuivat lähes koko ajan islantia. Pariskunta koetti vaihtaa kieltä englanniksi, mutta valitettavasti ihmisillä oli kovin huono muisti ja kun olin kysynyt kaikki peruskysymykset en oikein tiennyt mistä puhua heille. Ymmärsin parhaimmillani lähes kaiken mitä puhuttiin islanniksi, mutta pahimmillani en ymmärtänyt mitään. Osittain saanen syyttää tästä itseäni, sillä ilmaisin alussa ymmärtäväni islantia jonkin verran, Kuutti ja Lunni puhuivat huonejärjestyksestä islanniksi ja kommentoin tähän englanniksi. Kuutti puhui minulle kohteliaasti aina englantia, ja kertoi silloin tällöin mistä he puhuivat, mutta onko mitään raivostuttavampaa kuin saada käännös keskustelun aiheesta. Monesti olin ymmärtänyt sen itse, mutta koska islannin ymmärtäminen on minulle vielä aika raskasta ja hidasta, ei minulla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kommentoida syvempää puheenaihetta millään kielellä tarpeeksi nopeaa. Joten suurimman osan ajasta keskityin kuuntelemaan ja kiroamaan poikia mitä kylmimpiin paikkoihin. Lisäksi aloin näytellä hieman tyhmää, jotta he tajuaisivat, etten puhu kieltä, maltoin mieleni ja annoin Kuutin kääntää minulle asioita englanniksi, mutta millään ei tuntunut olevan vaikutusta. Suurimmaksi osaksi minulla oli aika hauskaa mökillä, mutta kieliasia oli hankala. Koska olin kuitenkin Kuutin avecina siellä, en kokenut, että minulla olisi ollut kovin suurta oikeutta alkaa vaatimaan kaikkia puhumaan englantia vaikka väkisin. Olisi varmaan ollut kaikille osapuolille helpompaa, mikäli olisin tavannut Kuutin kaverit joskus aikaisemmin ilman koko viikonlopun pituisia paineita mökillä. Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että kaikki ujot englannin puhujat matkustavat joskus ulkomaille, joutuvat kotibileisiin tai jonnekin, missä ihmiset puhuvat heille vierasta kieltä äidinkielenään, eivätkä suostu tai muista puhua englantia. Kuten ehkä tekstistäni välittyy, olin aika raivoissani tästä, koska koen, että aina Suomessa kun olen ollut seurueessa, jossa on ulkomaalaisia, olen tehnyt parhaani pitääkseni keskustelukielen englannissa, joten tottakai koen, etten ole "ansainnut" tätä.

Jääkarhu sattui väärälle rannalle.

Maanantaina toverini Suomesta, Varis, rantautui Suomeen ja menimme illalla ulos kiertelemään pimeässä keskustassa. Sattumalta törmäsimme eräässä baarissa Kuuttiin ja hänen kaveriinsa Poroon, ja seurueemme yhdistyivät. Poronkin oli ollut alunperin tarkoitus tulla mökille, mutta hän oli töiden vuoksi estynyt. Hänellä oli mitä vahvin Islannin aksentti, mutta positiiviseksi yllätyksekseni hän puhui englantia ilman minkäänlaista ujostelua. Olin jo ehtinyt tuomita kaikki Kuutin kaverit moukiksi, mutta Poro oli ihastuttava ja osoitti, ettei näin ollutkaan. Ja Lunnia ja Naaliakin luultavasti vain ujostutti. Kai.

Islannin mälsin viikonpäivä

Tiistai - tuo päivistä kauhein. Tiistaisin pääsee leffaan halvemmalla, miksi? Koska tiistai. Tiistaisin lähipizzeriassa on tarjous, miksi? Koska tiistai. Ilmeisesti kukaan ei vapaaehtoisesti poistu kotoaan tiistaina.

Maanantaisen kauhean sadepäivän jälkeen tiistaiaamuna valkoisena aukeava Reykjavík täytti minut riemulla. Lunta oli joka paikassa ja sain luvan kanssa käyttää talvitakkia, sadetakissa hytiseminen vain kaukaisena muistona. Kauniista aamusta huolimatta kyseisestä päivästä tuli paskin päivä Islannissa tähän mennessä. Tai ehkä kivemmin sanottuna, "haastavin"?

Maanantai-iltana, kylmyydestä huolimatta tyytyväisenä. Sadetakkini on mitä kaunein, mutta se ei ole lämmin. Mulla oli tuolla alla melkein kaikki puserot, mitä mulla on mukana, mutta silti oli ihan sairaan kylmä. Joku fleece-takki sinne alle ois varmaan ollu ihan jees.

Koko päivä oli ylipäätänsä hiljainen kaupalla, mutta ne harvat asiakkaat, ketä tuli sisään, onnistuivat olemaan jotenkin harmillisia. Oli muutama kultakimpalekin, kuten yksin kauppaan tullut pieni tyttö, joka oli ensimmäinen asiakas, jonka kanssa minun oli pakko puhua islantia. Mongersin epämääräistä ruotsin ja islannin sekoitusta, mutta tyttö tuntui tajuavan mitä sanoin. Itse en valitettavasti ihan ymmärtänyt, mitä kaikkea hän sanoi ja erityisesti hänen pitkät loppuhyväisensä ovella olivat minulle ihan hepreaa. Vaikutti siltä, että minun olisi pitänyt vastata kirkkaasti loistaville silmille, mutta minulla ei ollut hajuakaan mistä oli kyse. Ties vaikka olisi haukkunut minut pystyyn, en olis tajunnut! Hyvin söpö tapaus oli kuitenkin.

Valitettavasti tyttö ei ollut ainoa, joka ei puhunut minulle englantia. Vaikka yritin aina kohteliaimmalla ja kauneimmalla tavalla pahoitella, etten vielä puhu islantia kovinkaan paljoa, jotkut asiakkaat tuhahtelivat minulle väkisin islantia, mihin en pystynyt reagoimaan mitenkään. Pari aika asiakaspalvelullisesti tiukkakin tilannetta oli, ja iltavuoron tekijä sairastui, joten työpäiväni vähän venähti (ei mitenkään huimaksi tosin, pidemmäksi vain mitä aamulla ajattelin sen kestävän), joten taisin myös siitä johtuen olla lopussa aika väsynyt. Viimeisen vartin vain tuijotin kassakonetta, valmiina aloittamaan sulkemisoperaatiot heti kun h-hetki näkyisi siinä, vaan 3 minuuttia ennen sulkemista pieni turistiryhmä ahtautunut pieneen kauppaamme. Tein parhaani pitääkseni leveimmän takataskusta löytyvän hymyn ja annoin heidän rymytä kaupan läpi tavaroita pudotellen ja tarjouduin jopa auttamaan etsimään tälle tonkimiselle päämäärää, mikä ei kelvannut, mutta kannatti antaa heidän tulla rauhassa. Yksi heistä oli aivan ihastunut kauppaan (loput neljä kävivät aika nopeasti vain tonkimassa paikat läpi), ja huolella hän valitsi värikkäimmät ja kauneimmat sukat itselleen ja hänen hyvästä mielestään jäi itsellekin sen verran mainio fiilis, joten se että säntäsin hakemaan kyltin kadun varresta 5 minuuttia myöhemmin kuin olisin halunnut, ei haitannutkaan. En kuitenkaan taaskaan ehtinyt Bónukseen, koska se menee aina aikaisin kiinni, joten jouduin jälleen kerran turvautumaan Viðir-kauppaan, joka ilmeisesti on hieman kalliimpi, joten en viitsi älyttömästi sieltä ostella.

Kun pääsin kotiin, Villakuore pelasi roolipeliä jonkun random-kaverinsa kanssa jälleen kerran. Rapu ei ollut kotona, enkä nähnyt Talitinttiäkään, hänelläkin on tapana random-pelaajien ollessa talossa linnoittautua omaan huoneeseensa. Tunsin itseni aika yksinäiseksi, eikä skypetyskään Suomeen auttanut. Jonkun tunnin kotona chillattuani tunsin itseni hyvin kipeäksi, mutta vielä ei flunssa tahi tauti ole minua niin pahasti taittanut, että olisi sänkyyn pitänyt jäädä. Sinänsä hyvä, mutta ärsyttävää olla vähän kipeä, olisi paljon helpompi vain sairastaa kunnolla ja olla sitten terveenä! Onneksi huomenna ei ole kuin islannintunti (!!) ja sitten voin palata kotiin palauttelemaan itseäni.