That man behind you on a laptop...

Kävin jo maanantaina ravintolalla kysymässä, kuinka kokeiluni meni. Omistaja oli ihan tyytyväisen oloinen suoritukseeni ja kyseli, mitä itse pidin työstä. Valitettavasti pääsin kuitenkin vain ekstraajien listalle, eli jos joku on kipeä, voin vain toivoa, että kukaan jonka nimi on ennen minun nimeäni, ei vastaa puhelimeen. Tämä vaihtoehto ei ole minusta niin mieleinen, koska en voi laskea kuukausittaista pärjäämistä ehkä on, ehkä ei-luonteisen työn varaan. Enkä edes ehtinyt oppia kaikkea tarpeellista kahdessa päivässä mm. ravintolan käyttöjärjestelmästä, joten ensi kerralla kun menen sinne, olen taas hukassa, ja jos siellä sattuu silloin olemaan eri ihmiset töissä kuin viimeksi, se ei tule heillekään olemaan kovin mukavaa ja äh.

Takaisin työnhakuun siis, vaikka olenkin nyt siellä ekstraajat-listalla. Haluaisin osata mahdollisimman monia kieliä, niistä olisi niin paljon hyötyä. Kun palaan Suomeen, haluan mennä kielikurssille tai kahdelle. Nykyisillä islannin kielen taidoillani vaihtoehtoni töiden suhteen on kuitenkin rajattu lähinnä keskusta-alueelle, missä käy turisteja. Viime viikon aikana sain myös islannin opiskeluun motivoivia asiakaspalvelijoita koko kuukauden edestä. Jotenkin sattui, että näin lyhyeenkin aikaan sattui monta paikkaa, joissa menin tiskille englantia puhuen, mutta minulle vastailtiin islanniksi. Ymmärsin kyllä ihan hyvin, mutta eilenkin onnistuin jotenkin olemaan niin kuutamolla, että kun ostin kahvin Bíó Paradísissa ja tarjoilija kysyi, otanko sen mustana, vastasin myöntävästi, vaikka olen siitä saakk,a kun aloin kahvia juomaan juonut sen maidolla. Vieressäni seisonut Kuutti huomauttikin tästä ja hätäisesti aloinkin korjaamaan itseäni tarjoilijalle englanniksi. Silti jostain syystä rahastuksen hetken koittaessa tarjoilija ilmoitti minulle loppusumman islanniksi. Olin muka katsonut menusta, paljon kahvi maksoi, joten en kuunnellut kunnolla, mitä hän sanoi ja annoin väärän summan rahaa. Kun hän sitten joutui pyytämään 50 kruunua lisää, olisi tehyt mieli kettuilla, olisiko kannattanut käyttää sitä englantia siitä saakka, kun kävi ilmi, etten ole islantilainen.

Yleensä olen ihan iloinen, jos pääsen treenaamaan islannin kieltä, mutta välillä kun ei vaan jaksaisi (minun pitää vieläkin aika vahvasti keskittyä, mikäli haluan ymmärtää) olisi kiva, jos asiakaspalvelijat voisivat vain puhua sitä englantia. Ymmärrän, etten voi mennä mihinkään peräkylille pettymään, jos ihmiset eivät puhu englantia, mutta kuvailemassani tilanteessa olin Bío Paradísissa, joka ensinnäkin on erittäin ydinkeskustassa, Laugavegurin kanssa kaupunkia halkovalla Hverfisgatalla, ja käyntini aikana siellä oli Stockfish Festival, joka on eurooppalainen elokuvafestivaali, eli aika kansainvälinen tapahtuma. Voisi kuvitella, että tällaisen aikana, jos joku tulee puhumaan sinulle englantia, puhuisit sitä englantia takaisin. Kyseisen henkilön englannissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa silloin kun hän sitä puhui, hän ei miettinyt sanoja tai puhunut erittäin vahvalla islantilaisella aksentillakaan.

Kävimme Kuutin kanssa katsomassa Amerikassa tehdyn iranilaisen elokuvan A Girl Walks Home Alone At Night. Rapu kävi katsomassa sen viime viikolla ja suositteli sitä, ja pakko myöntää, leffa oli oikein söpö vampyyrielokuva, jonka varmasti katson joskus uudestaan. Siinä oli ajoittain pientä tekotaiteellisuutta ja elokuvien teknistä puolta opiskeleva Kuutti bongasi muutaman teknisen amatöörivirheen (itse olen kyllä vakuuttunut, että ne saattoivat olla tyylivalintoja, mutta en saanut vakuutettua Kuuttia tästä), mutta jos tunnelmalliset ja söpöt taideleffat kiinnostaa, kannattaa antaa elokuvalle mahdollisuus. Oli myös ihan virkistävää nähdä elokuva, jossa tyttö on se ihmeellinen vampyyri, eikä poika. Joku jollain sivustolla sanoi elokuvaa Aki Kaurismäkimaiseksi ja näen kyllä miksi, itse en ole tosin suomalaisohjaajalle oikein lämmennyt.

Elokuvan jälkeen istuskelimme sohvilla odottamassa parempaa hetkeä bussille kävelyyn ja näimme Hugleikur Dagssonin. Oon aika varma nyt, että oon nähny sen useammankin kerran, mutta en ole ollut varma ennen kuin Kuutti oli mukana tunnistamassa hänet.

Kävimme myös aiemmin katsomassa Inherent Vicen Kuutin ja Poron kanssa, mutta luoja paratkoon, en tajunnut elokuvasta mitään. Välillä islannin kielinen tekstitys jopa auttoi enemmän kuin pelkkä kuunteleminen. Olen huomannut, että minun on paljon helpompi ymmärtää elokuvia tekstityksen kanssa, jokin siinä tekstityksen lukemisessa on, mikä saa minut sisäistämään elokuvat aina paljon paremmin. Sillä ei niinkään väliä, onko tekstitys englanniksi vai suomeksi. Välistä kun olen käynyt täällä elokuvissa, minulla on ollut hankaluuksia päästä sisälle elokuviin, etenkin kun katse helposti eksyy lukemaan sitä islannin kielistä tekstitystä, josta en etenkään alkuaikoina tajunnut oikein mitään, mutta nyt olin pihalla kuin lumiukko. Se leffa todellakin vaatii minulta toisen katselukerran. Koko leffa oli karkkimaisen kaunis, mutta juoni jäi hämäräksi, elokuva ei ollut perushöttöä, jossa kaikki selitetään katsojalle rautalangasta vääntäen. Myöhäinen näytösaika ei kyllä varmasti helpottanut yhtään, yli kaksi tuntia kestävän leffan esitys alkoi kymmeneltä illalla ja islantilainen leffatauko oli mukana esityksessä. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen jouduin taistelemaan pitääkseni silmät auki, pojilla meni hieman heikommin: sekä Poro että Kuutti nukkuivat suurimman osan elokuvasta, tauon jälkeen Poro onnistui skarppaamaan, mutta Kuutti jatkoi toisenkin puoliajan unten mailla.

Tiistai, tiistai

Taisin unohtaa ihan kokonaan kertoa viime viikon tiistaista! Paskin viikonpäivä ever palkinto kuuluu nimittäin edelleen tiistaille, vaikkakin viime viikolla se oli ihan siedettävä päivä. Olin koko päivän suhteellisen iloinen ja tyytyväinen, mutta illalla töiden jälkeen näin Kuuttin, tarkoituksenamme mennä leffateatteriin katsomaan Instellar. En ollut syönyt mitään, joten päätimme käydä sieppaamassa minulle ranskikset B5-baarin takaosassa olevasta grillistä. Kävelimme pääkatu Laugaveguria pitkin kohti B5:sta ja huomasimme, että poliisiautoja sekä ambulansseja oli paljon liikkeellä. Katselimme katua eteenpäin ja ihmettelimme, savusiko edessäpäin. Ja kyllä, jahka pääsimme tarpeeksi lähelle, pääsimme todistamaan B5:sta ulos puskevaa savua ja poliisit sulkivat kadun juuri nenämme edestä. Perustiistai siis. Lisäksi hukkasin rakkaan täydellisen kokoisen Ruotsista ostetun juomapullon leffateatteriin, jätin sen takkini kanssa paikoilleen Islantilaisten leffateatterien harrastaman leffatauon ajaksi, ja kun palasin paikalleni, pulloni sijaan juomatelineessä oli jonkun pahvinen kokismuki.

Interstellar oli ihan mielenkiintoinen, mutta siinä oli liian suuri juoniaukko lopussa, jotta olisin voinut sanoa nauttineeni siitä. Onneksi leffoissa käyminen (etenkin tiistaisin) on täällä halpaa.

Tämän viikon tiistaina olin vain niin väsynyt, että olo oli paska.

Alkoholi tarvis ehkä oman tägin...

Onni on asua parin islantilaisen kanssa saman katon alla! Viime viikon torstaina Rapu kertoi, että Bíó (<-mikä kauhea väännös!) Paradísissa alkaa pieni filmifestivaali, jonka aiheena on venäläiset elokuvat. Torstaina oli yksi ilmainen näytös, johon menimme, Villakuore liittyi seuraamme leffateatterissa. Esityksessä ollut elokuva oli The Postman's White Nights. Se oli ihan mielenkiintoinen, se kertoi pienen eristyksissä olevan venäläiskylän arjesta, päähenkilönä postimies, joka jakoi postia kulkien veneellä joka paikkaan. Kylä oli oikea ja näyttelijät olivat kylän oikeita asukkeja, eli he eivät olleet "oikeita" näyttelijöitä. Kuvaus oli aivan upea ja elokuva oli onnistunut vangitsemaan pienen kylän hengen ja tunnelman erittäin todentuntuisesti. Elokuva oli aika pohdiskeleva, ja päähenkilön opetus/elokuvan viesti/tai jotain edes sinnepäin jäi aika hämäräksi meille kaikille. Oli se ihan katsottava ilmaiseksi elokuvaksi, mutta en tiedä kuinka paljon sitä suosittelisin kenellekkään. Se oli sopiva elokuva hiljaiselle sadepäivälle.

Elokuva taisi olla ensimmäinen esitys koko festivaalien aikana, sillä se pohjustettiin pienellä avajaispuheella parinkin ihmisen toimesta, eräs oli joku venäläinen elokuvatyyppi, joka oli tehnyt jotain elokuvan eteen. Hän kutsui yleisön liittymään seuraansa viinilasilliselle elokuvan jälkeen. Tirskuin Rapulle, että se ei taida enää olla ilmaista. Vaan kuinkas kävikään! Kun astelimme leffateatterista ulos, aulassa oli pitkät pöydät täynnä ilmaista viiniä ja juusto-viinirypäle-tikkuja. Nam!

Nautittuamme sivistyneesti yhdet lasilliset Villakuoreen kanssa, lähdimme kolmisin lompsimaan baariin, jonka nimeä en harmikseni muista, mutta se oli varsin mielenkiintoinen paikka! Kun astuimme sisään, se vaikutti siistimmältä ja hienostuneemmalta baarilta kuin mikään baari, missä olen Reykjavíkissa tähän mennessä käynyt. Emme kuitenkaan olleet tulleet upeille drinkeille, hampurilaisille, joita sai pienestä grillistä, joka oli baarin takaosassa oma erillinen pieni huoneensa ja tyyliltään erittäin räkälämäinen. Eli oli piskuinen hampurilaisgrilli, joka oli baarin sisällä. Itse hamppari oli ihan hyvä, ja baarin puolelta sai jopa sitä kuuluisaa Somersbytä hanasta happy hour hintaan! Viime viikonlopun jälkeen Somersby ja muut sokerisiiderit alkaa kyllä tulla vähän joka korvasta ulos, koska yllättävistä paikoista saa kuin saakin Somersbytä tai Kopparbergiä tai jos ei muuta, niin Lemon Garagea. Ugh, kaipaan väljähtäneitä kuivia hanasiidereitä kovin. Viikonloppuna minulle selvisi myös, että Reykjavíkin baarit eivät mene kiinni neljältä, ja baarimikoillakin voi mennä lujaa tiskin takana.

Onni on myös asua journalisti-islantilaisen kanssa saman katon alla, pääsimme Talitintin kanssa Villakuoreen siivellä yhden hinnalla sisään Húrraan, jossa oli Agent Frescon keikka.

En nyt tähän hätään löytänyt youtubesta mitään videota, joka olisi mun mielestä tarpeeksi avannut tätä bändiä teille, ne oli livenä ihan mahtavia. Niiden biisit saatto muuttua kesken kaiken kauniista rock-balladista aggressiiviseksi huutopunkiksi, ja se oli mahtavaa!

Maltan tuskin odottaa ensi viikolla koittavaa Icelandic Airwaves-festaria, joka on loppuunmyyty, mutta luvassa on paljon pääkeikkojen ulkopuolisia keikkoja, jotka käsittääkseni ovat ilmaisia.

Mennyt tyttö

Kävin tiistaina ensimmäistä kertaa Islannissa elokuvissa! Menimme katsomaan uutuusleffan Gone Girl, hinta oli 900 kr (n. 6 €), mikä oli tiistain spesiaalihinta (tiistai on selkeästi muita päiviä surkeampi bisnekselle kuin bisnekselle, läheisessä pizzeriassakin on tiistain erikoistarjous), mutta elokuvissa käynti on ilmeisesti normaalistikin hieman halvempaa kuin Suomessa.

Kysyin Rapulta, mihin aikaan meidän kannattaa lähteä yhdeksältä alkavaan elokuvaan. Rapukaveri sanoi, että hänen on pudotettava kirja yliopistolle, niin lähdetään siinä 20 vaille yhdeksän. Järkytyin tästä hieman, sillä yleensä minulla on tapana yrittää olla elokuvateatterilla vähintään 20 minuuttia ennen elokuvan alkamista. Päätin kuitenkin luottaa paikalliseen, ja lopulta päätimme käväistä apteekissakin ja lähdimme puoli tuntia ennen näytöksen alkua. Tämähän johti siihen, että olimme teatterilla 5 yli yhdeksän, Rapu otti tilanteen lungisti, mutta minulla oli ongelmia hillitä itseni, koska minusta olimme jo myöhässä ja minua alkoi ahdistaa koko tilanne. Eihän meille myytäisi enää lippuja! Jonokin luikerteli pitkälti ulos rakennuksesta.

Kuinka väärässä olinkaan! Saimme liput ilman sen kummempia mukinoita ja Rapu kysyi minulta, haluaisinko ostaa jotain popparitiskiltä, mutta sitä hermoni eivät olisi enää kestäneet, joten menimme ahtautumaan esityssaliin. Islantilaisilla on ilmeisesti tapana tulla aika juuri ja juuri ajoissa elokuviin, Rapu kertoi, ettei sekään ole tavatonta, että joku tulee elokuvan alettua.

Elokuvateatteri, johon menimme, oli yliopiston omistama rakennus ja näyttämösalissa pidettiin kuulemma myös luentoja. Lava näyttikin siltä, että se olisi sopiva myös puhujan tai ryhmän esitykselle, mutta penkit olivat todellakin leffateatteripenkkejä, eikä niissä ollu huomatakseni minkäänlaisia apupöytiä kirjoittamiseen.

Lähes kaikilla salissa olijoilla oli isot säkit herkkuja, popparit tuoksuivat ja yleishenki tuntui mukavalta. Paikkoja ei tosiaan oltu numeroitu, joten hetken tähystimme haukankatseillamme, missä olisi vapaita paikkoja. Kun tulimme paikalle hieman myöhässä ja näimme suht keskellä pari vapaata paikkaa, mutta toinen niistä olikin varattu, pari vanhempaa miestä pomppasi antamaan meille tilaa, vaikka nyt oli kyse hyvistä istumapaikoista.

Elokuva oli niin pitkä, että olin jo ehtinyt ajatella, että suuresti odottamaani mahtavaa islantilaista taukoa elokuvan keskellä ei ole. Luulin, että elokuva oli loppumassa, mutta sitten se tulikin - islantilainen leffatauko. Aika paljon ihmisiä jäi istuskelemaan ja odottelemaan leffan jatkumista, mutta kävimme Rapun kanssa jaloittelutauolla: vessassa ja hakemassa popparia. Tauko tuntui aika pitkältä, uskon, että se oli ehkä vartin. Elokuvan jatkuessa kovaääninen rouskutus alkoi, sillä aika moni oli käynyt hakemassa vähän lisää popparia. Ne muuten tarjoiltiin paperipusseissa.

Kun elokuva vihdoin ja viimein loppui, lähtivät katsojat tunkeilemaan ulos ja voi herranjestas millaiseen kuntoon istumapaikat jäivät. Lammasmaisen luonteemme ansiosta lähdimme Rapun kanssa aika viimeisinä salista ja se oli ihan täynnä roskaa, popparia oli joka puolella, sotkua oli niin paljon, että kysyin Rapulta, onko minun tarkoitus jättää roskani paikalleni. Rapu sanoi, että hänestä ne on ihan kilttiä viedä roskakoriin. Näin teimme, mutta sanoisin, että 80% salissa kanssamme istuneista ihmisistä ei tehnyt.

Kun kävelimme kotiin, saimme elokuvasta jutellessamme myös ihailla Imagine Peace Toweria, joka näyttää yleensä minusta siltä, että alienit ovat sieppaamassa ihmisiä maan päältä.* Elokuva ei ollut ehkä lemppareitani, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen! Elokuva oli moniulotteinen ja lopussa oli hankala muodostaa mitään järkevää mielipidettä siitä. Mutta kyllä, sanoisin, että pidin siitä. Näyttelijäsuoritukset olivat ihan sairaan hyviä, ja paljon tuttuja näyttelijöitä vilahteli.

Ei hätää, Reykjavikissa on kuin onkin tuttuja raitasuojateitä.

*Pakko kyllä myöntää, että yksi päivä kun kävelin Grandiksi kutsutun alueen, joka on tuollainen satamauloke Vestubærissa, missä on kalanpyyntialuksia ja kalatehdas/pakkaamo/en tiedä mikä, päätyyn asti, löysin mustan meren, jonka horisonttia ei erottanut ja Imagine Peace Tower oli päällä, näky oli aivan upea. Pimeys, valotorni ja kaupungin valot oikealla horisontissa. Ymmärsin silloin myös harvinaisen selkeästi, mitä valosaaste on.