Mielenkiintoista musiikkia

Slutstation

Uhhuh, vihdoin Icelandic Airwaves on ohi. Näin liputtoman näkökulmasta musiikkifestari oli mukava, koska Airwavesiin kuului olennaisena osana paljon off venue tapahtumia, jotka olivat ilmaisia. Olin aika yllättynyt siitä, kuinka paljon tämä tapahtuma toi ihmisiä pienen maan pieneen pääkaupunkiin. Törmäsin muutamaan amerikkalaiseen, jotka eivät olleet edes aikaisemmin poistuneet Yhdysvalloista, mutta jotka olivat päättäneet repäistä ja tulla Islantiin musafestareille. Ohjelmaa oli eniten keskiviikosta sunnuntaihin ja joka ilta tulikin käytyä keikalla tai kahdella. Iltaisin pieni ahtaanpaikan kammo alkoi vain puskemaan päälle, sillä kuten ihmisiä oli hyvin paljon joka paikassa, ja kaikki yrittivät tietenkin pusertautua mahdollisimman lähelle lavaa. FM Belfastin keikalla Kex Hostelsissa emme päässeet edes sellaiseen paikkaan, että musiikki olisi kuulunut hyvin, joten lähdin kesken keikan pois, koska en väsyneenä nähnyt mitään syytä seisoa huonossa kohdassa jääden täysin ulkopuoliseksi lavan tapahtumista. Kun menin ulos, ihmiset jonottivat tälle ilmaiskeikalle. Koetan siis viestiä, että ihmisiä oli ihan järkyttävä määrä iltaisin. Etenkin Kex Hostelilla, joka on ilmeisesti vakiinnuttanut itsensä hyväksi musapaikaksi. Valitettavasti jonot eivät kuitenkaan loppuneet ilmaiskeikkoihin, vaan virallisiin tapahtumiinkin ihmisiä riitti jonoksi saakka, eivätkä kaikki päässeet katsomaan kaikkia haluamiaan bändejä. Tämä on minusta aika tökerö virhelaskelma festarien järjestäjiltä, jos itse maksan festarilipusta, oletan, että väenpaljous ei minua estä pääsemästä himoitsemilleni keikoille. En tiedä onko tämä vanha ongelma, mutta toivottavasti se korjataan ensi vuoteen mennessä. En itse henkilökohtaisesti näe syytä maksaa lipusta, jonka kanssa minun pitää jonottaa joka paikkaan, jos voin nähdä suurimman osan esiintyjistä jonottamalla ilmaisiin tapahtumiin.

Lauantaina kaksi viikkoa sitten syntynyt unelmani toteutui, ja pääsin näkemään näkemään Börnin livenä. Hekin esiintyivät Kex Hostellilla, mutta luojan lykystä kello 2 päivällä. Lähdimme Rapun kanssa kotoa hieman ennen yhtä, ja paikka loisti tyhjyyttään kun saavuimme sinne, joten pääsimme istumaan pöydän ääreen ihan lavan ääreen. H-hetken lähestyessä ihmisiä alkoi lipua paikalle ihan mukavasti, mutta ei läheskään niin paljoa, mitä iltaisin oli ollut. Börn oli ihan mahtava, suosittelen tutustumaan, harmi kun heiltä on vain yksi kappale youtubessa, mutta jos innostuu, heidän musiikkiaan voi ostaa onlinena bandcampista!

Börn = Lapset

Airwaves alkakoon

Kävimme Rapun kanssa ekalla Icelandic Airwavesin off venue-keikalla, joka oli Loft Hostelissa. Halusin sinne Prins Póló-bändiä katsomaan ja Rapu tarjoutui seurakseni. Musiikki oli hyvää ja bändi veti livenä paljon kivemmin, miltä youtubessa oleva materiaali kuulostaa. Pääsin kuitenkin turhan läheisiin kosketuksiin paikallisten kanssa ja pari tekemääni huomiota saivat vahvistusta:

- Islantilaiset on pitkiä. Uskon, että keskivertopituus on korkeampi kuin Suomessa, sillä en nähnyt mitään. Yritin ottaa kännykällä kuvan nostamalla kädet mahdollisimman ylös, mutta eipä se näköjään paljoa minua enempää nähnyt.

- Islantilaiset on röyhkeitä keikoilla. Oon joskus aikasemmin kuvitellu, että mulla ei ole keikalla tilaa olla, mutta islantilaiset ahtautuu niin tiukkaan, että käsiä ei uskalla nostaa, koska niitä ei saa välttämättä laskettua alas. Puolet keikasta jonku käsi oli takamustani vasten, mutta oletan, että se oli lähinnä pusertuneesta tunnelmasta johtuen. Sain tällä keikalla kahdesti kuonooni edessä seisovien nutturoista. Jos koetat jättää eteesi hieman henkilökohtaista hengitystilaa,

- islantilaiset on vielä röyhkeämpiä, ja tunkeutuu kaikkiin tulitikkuaskia pidempiin väleihin. En ole mikään erityisen intohimoinen keikoilla ramppaaja, joten nämä saattavat olla ihan normaaleja asioita muuallakin, mutta kiinnitinpä huomiota. Ja tää tunkeutuminen oli ihan sairaan ärsyttävää, ihmiset oikeasti vaan tunki ittensä toisten ohi mahdollisimman eteen.

Kun kyseinen keikka loppui, eksyimme kirjakauppa Eymundssoniin toiselle off venue-keikalle. Huomasimme sen ohi kävellessämme, että sieltä kuului hyvää musiikkia ja kipitimme kirjakaupan yläkertaan. Siellä oli soittamassa Milkhouse, joiden setti oli uskomattoman hyvä, harmi ku niiltä ei ole youtubessa kuin pari kappaletta. Jossain välissä bändin jäsenet vaihtoivat soittimia, eikä laatu kärsinyt yhtään! Eikä ihmisiä ollut edelliseen keikkaan verrattuna nimeksikään, joten pystyin itse olemaan röyhkeä pitkä tyyppi, joka tunkeutuuu ihan eteen.

Milkhousen keikka huipentui upealla melodikasoololla varustettuun kappaleeseen.

Alkoholi tarvis ehkä oman tägin...

Onni on asua parin islantilaisen kanssa saman katon alla! Viime viikon torstaina Rapu kertoi, että Bíó (<-mikä kauhea väännös!) Paradísissa alkaa pieni filmifestivaali, jonka aiheena on venäläiset elokuvat. Torstaina oli yksi ilmainen näytös, johon menimme, Villakuore liittyi seuraamme leffateatterissa. Esityksessä ollut elokuva oli The Postman's White Nights. Se oli ihan mielenkiintoinen, se kertoi pienen eristyksissä olevan venäläiskylän arjesta, päähenkilönä postimies, joka jakoi postia kulkien veneellä joka paikkaan. Kylä oli oikea ja näyttelijät olivat kylän oikeita asukkeja, eli he eivät olleet "oikeita" näyttelijöitä. Kuvaus oli aivan upea ja elokuva oli onnistunut vangitsemaan pienen kylän hengen ja tunnelman erittäin todentuntuisesti. Elokuva oli aika pohdiskeleva, ja päähenkilön opetus/elokuvan viesti/tai jotain edes sinnepäin jäi aika hämäräksi meille kaikille. Oli se ihan katsottava ilmaiseksi elokuvaksi, mutta en tiedä kuinka paljon sitä suosittelisin kenellekkään. Se oli sopiva elokuva hiljaiselle sadepäivälle.

Elokuva taisi olla ensimmäinen esitys koko festivaalien aikana, sillä se pohjustettiin pienellä avajaispuheella parinkin ihmisen toimesta, eräs oli joku venäläinen elokuvatyyppi, joka oli tehnyt jotain elokuvan eteen. Hän kutsui yleisön liittymään seuraansa viinilasilliselle elokuvan jälkeen. Tirskuin Rapulle, että se ei taida enää olla ilmaista. Vaan kuinkas kävikään! Kun astelimme leffateatterista ulos, aulassa oli pitkät pöydät täynnä ilmaista viiniä ja juusto-viinirypäle-tikkuja. Nam!

Nautittuamme sivistyneesti yhdet lasilliset Villakuoreen kanssa, lähdimme kolmisin lompsimaan baariin, jonka nimeä en harmikseni muista, mutta se oli varsin mielenkiintoinen paikka! Kun astuimme sisään, se vaikutti siistimmältä ja hienostuneemmalta baarilta kuin mikään baari, missä olen Reykjavíkissa tähän mennessä käynyt. Emme kuitenkaan olleet tulleet upeille drinkeille, hampurilaisille, joita sai pienestä grillistä, joka oli baarin takaosassa oma erillinen pieni huoneensa ja tyyliltään erittäin räkälämäinen. Eli oli piskuinen hampurilaisgrilli, joka oli baarin sisällä. Itse hamppari oli ihan hyvä, ja baarin puolelta sai jopa sitä kuuluisaa Somersbytä hanasta happy hour hintaan! Viime viikonlopun jälkeen Somersby ja muut sokerisiiderit alkaa kyllä tulla vähän joka korvasta ulos, koska yllättävistä paikoista saa kuin saakin Somersbytä tai Kopparbergiä tai jos ei muuta, niin Lemon Garagea. Ugh, kaipaan väljähtäneitä kuivia hanasiidereitä kovin. Viikonloppuna minulle selvisi myös, että Reykjavíkin baarit eivät mene kiinni neljältä, ja baarimikoillakin voi mennä lujaa tiskin takana.

Onni on myös asua journalisti-islantilaisen kanssa saman katon alla, pääsimme Talitintin kanssa Villakuoreen siivellä yhden hinnalla sisään Húrraan, jossa oli Agent Frescon keikka.

En nyt tähän hätään löytänyt youtubesta mitään videota, joka olisi mun mielestä tarpeeksi avannut tätä bändiä teille, ne oli livenä ihan mahtavia. Niiden biisit saatto muuttua kesken kaiken kauniista rock-balladista aggressiiviseksi huutopunkiksi, ja se oli mahtavaa!

Maltan tuskin odottaa ensi viikolla koittavaa Icelandic Airwaves-festaria, joka on loppuunmyyty, mutta luvassa on paljon pääkeikkojen ulkopuolisia keikkoja, jotka käsittääkseni ovat ilmaisia.

Ilta ulkona

Ensimmäinen "oikea" viikonloppu Reykjavíkissa lähestyi, enkä ollut viikolla ehtinyt paljoa ajatella, mitä sitä tekisi. Olin koettanut pitää silmät auki keskustassa liikkuessani, missä kaikkialla oli baareja ja miltä ne vaikuttivat. Ulospäin on vain kovin hankala olla varma mistään. Koska viikko oli ollut täynnä uusia asioita ja maisemanvaihto teki kaikista maallisista kouluasioista erittäin kaukaisen oloisia, olin kokonaan unohtanut isohkon koulutehtävän, jonka deadline oli perjantaina suomen aikaa kello 9 aamulla. Torstai-iltana viimeistelin palautuskuntoon  tein sitten kyseisen tehtävän harvinaisen väsyneessä olotilassa. Koko ilta tuntui jotenkin yksinäiseltä, ja yritin päästä törmäämään Rapun kanssa yleisissä tiloissa, jotta voisin kysyä hänen viikonloppusuunnitelmistaan, mutta tämä ei oikein ottanut onnistuakseen. Lopulta kun sain tehtävän palautettua, olotilani virkeni huomattavasti ja aloin vain käymään The Reykjavík Grapevine-lehden tapahtumaosiota läpi. Hankalan tutkinnan jälkeen (en oikein hallinnut kyseistä sivustoa) löysin kaksi keikkaa, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta: The Bangoura Band esiintyi Frederiksen Ale Housessa ja Ojba Rasta Húrra!-baarissa.

Perjantaina työni loppuivat joskus kahden aikoihin ja vinssasin täysiä kotiin, tarkoituksena alkaa johdattelemaan Rapu siihen tulokseen, että kannattaa lähteä keikalle. Kävimme syömässä läheisessä pizzeriassa, Texasborgararissa, pizza maksoi jotain reilu 6 euroa, joten sen herkullisuus tuli ihan täytenä yllätyksenä. Pizza oli paljon parempaa, kuin keskimääräinen pizza Suomessa yleensä. Ei paras pizza, jonka olen syönyt, mutta sanoisin, että tämän pizzan herkullisuus oli verrattavissa Vapianon (kasvis)pizzoihin! Menimme kyseiseen paikkaan erikoisen tarjouksen perässä, pizza+limonadi+kakkupala erikoishintaan, mutta valitettavasti heillä ei ollut kakkua. Sanomattakin selvää, että tämä oli pieni pettymys, mutta saman kadun varrella oli Rapun lemijäätelöbaari Valdís, joten haimme sieltä lohtua. Sitä lohtua sai kyllä hetken odottaa, paikassa oli vuoronumerosysteemi, otimme laput ja totesimme, että ennen meitä oli 10 numeroa, joista osa oli suurehkoja ryhmiä, joihin kuului paljon lapsia. Odotus kannatti, sillä saimme valtavat jäätelöpallot, ja ilmeisesti jäätelöt valmistetaan/sekoitetaan paikan päällä, ja näin kuinka vohveleitakin taiteltiin muotin mukaan. Otin kolmen pallon jäätelön, mikä oli täyttä liioittelua pizzan jälkeen, tulin aika huonovointiseksi enkä jaksanut syödä kaikkea.

Tää jätski makso melkein yhtä paljon ku pizza, 5 euroa.

Kaiken tämän syönnin ohella sain esitettyä suunnitelmani Rapulle ja iloiseksi yllätyksekseni Rapu oli valmis lähtemään keikalle. Kotona tsekkasimme The Bangoura Bandin, joka ei ollut Rapulle tuttu, ja päätimme lähteä sille keikalle. Sitten Rapu aloitti intensiivisen opiskelun, jotta pääsisimme ajoissa lähtemään. Sillä aikaa hengailin olkkarissa ja katselin kun Villakuore, Rapun veli, joka myös asuu tässä kämpässä, pelasi The Last of Us-peliä. Kolmas kämppikseni Talitintti liittyi myös seuraan ja kysyi, haluaisimmeko lähteä kaljalle. Esitin suunnitelmamme ja sitten selvisi, että keikat ovat vastakkaisin olevissa baareissa, The Bangoura Band soitti tuntia aikaisemmin, ja Villakuoreella ja Talitintillä oli enemmän mielenkiintoa Ojba Rastaan, joten sovimme tapaavamme siellä.

Menimme Rapun kanssa keikkapaikalle ja väkeä oli sen verran, ettemme päässeet istumaan. Menin tilaamaan juomista ja suureksi hämmästyksekseni, eräs tietty viini oli ilmaista. Ja se oli vielä oikein hyvää ilmaiseksi viiniksi. Itse keikka ei ollut ihan mitä odotin, sillä luulin youtube-seikkailujen perusteella, että The Bangoura Band olisi jonkinlainen big band-meininkinen orkesteri, mutta se olikin kahden miehen rumpuduo. Musiikki oli hyvää ja he vetivät noin puoli tuntia kestäneen setin, mikä oli ihan mahtava, he eivät kertaakaan lopettaneet soittamista. Join vielä lisää ilmaista viiniä ja huomasin, että tarjoilijat kantoivat isoja tarjottimia, joilla oli jonkinlaisia lihanyyttejä, joita he myös jakelivat ihmisille ILMAISEKSI. En maistanut niitä, mutta aika siisti meininki oli, en ole koskaan ennen ollut baarissa, jossa jaetaan juotavaa ja syötävää talon piikkiin (molemmat toki loppuivat aikanaan).

Yleisö oli aika fiiliksissä! Harmi, ettei keikka ollut sen pidempi, ois voinu olla aika kreisibailut.

Ojba Rastan keikalle oli n. 10 euron sisäänpääsymaksu, joten Rapu päätti ennemmin mennä kotiin, koska ei ollut niin kovasti Ojba Rastan perään. Itse menin sinne, Villakuoretta ja Talitinttiä ei vielä näkynyt. Húrraassa soitti ja räppäsi Lord Pusswhip lämppärinä. En tajunnut mitään, mutta meininki oli jälleen mainio ja selkeästi jotain poliittista oli meneillään, koska jossain välissä hän kävi heittelemässä vaahtopatjamateriaalista tehtyjä aseita ympäriinsä ja hänen flaijerinsa olivat miljoonan kruunun "seteleitä". Pitää ehkä vähän tutkia tyyppiä ja sanoituksia, ennen kuin alan kunnolla fanittamaan, sillä aika mauttomasti flaijerissa oli kuva WTC-torneista, kun toinen niistä savuaa ja lentokone lentää toista kohti, sekä Lord Pusswhip hengaamassa aurinkolasien kanssa aika mielenkiintoisesti. Ainakin jätkällä oli ehkä upein paita ikinä, samaan aikaan niin dorka ja hieno.

Itse Ojba Rasta oli minulle tuttu, koska kesällä yritin kuunnella islantilaista musaa ja sitä kautta tutustuin heihin. Keikan alkaessa istuin hieman sivussa hyvällä näköalapaikalla, ja vieressäni istui hieman vanhempi mies, joka alkoi ylpeästi kertomaan minulle, että neljä hänen lastaan soittaa Ojba Rastassa. Hän ei myöskään meinannut tajuta, että olen Suomesta, enkä Grölannista. Talitintti ja Villakuore tyttökavereineen saapuivat myös paikalle, ja menimme keikan jälkeen Talitintin kanssa Húrraan vieressä sijaitsevaan baariin, joka oli kuin, öh, karu laiva sisältä päin. Sisustus oli jännä ja heillä oli Somersbytä hanassa (mainitsinko jo tarpeeksi monesti, ettei Islannissa juoda siideriä), se oli tosin loppu, eikä viiniäkään ollut, mutta ilmeisesti jonkinlainen bilepaikka oli kuitenkin kyseessä. Sinne pitää mennä toistekin, josko Somersbytä olisi saatu hankittua.

Ojba Rastaaa! Rapu kerto, että nimi tarkoittaa "Yuck, Rasta!"

Rekjavíkin yöelämä ei ollut ainakaan viime viikonloppuna niin maagisen villiä, kuin olin saanut kuulla, mutta ehkä se oli vain hyvä.