Kohtelias yhteiskunta

Ensinnä haluan ilmaista riemuni Suomen eduskunnan äänestystuloksesta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vielä on pitkä matka edessä kohti parempaa maailmaa, mutta nyt otimme huomionarvoisen askeleen. Kiitos, Suomi! Enää minun ei tarvitse hävetä joka kerta kun puhun sinusta ulkomaalaisille. Vaikkakin äänestys oli harmillisen tiukka, paljon hyvää mahtui tapahtumaan kokonaisuudessaan.

Verrattuna suomalaisiin, Islantilaiset osaavat olla läheisiä ja rakastavaisia lähimmäisilleen. Havaintojeni mukaan täällä on suhteellisen yleistä tervehtiä sukulaisia ja ystäviä halauksin ja poskisuudelmin. Rapun ja Villakuoreen ihana isoäiti tekee tätä minullekkin ja se saa oloni aina tervettulleeksi. Saatoin mainita tämän jo aiemmin, mutta aina kun olen Rapun ja Villakuoreen isovanhempien seurassa, oloni on kuin kauan kadoksissa olleella serkulla.

Mutta kun islantilainen käy kauppaan, unohtaa hän kaiken lähimmäisen rakkauden, johon hänet on kasvatettu. Hän astuu viidakkoon, jossa "minä" on tärkein henkilö ja "minän" tarpeet ovat etusijalla. Villit viidakonlait hallitsevat Bónuksen ahtaissa käytävissä ja niinpä islantilainen käyttäytyy sen mukaan. Loppuhuipennuksena on kassalle meno, jossa viimeisen iskun islantilaisen torahampaasta saa kassahenkilö: latoessaan ostoksiaan liukuhihnalle islantilainen rakentaa saaliistaan suuren keon, joka haastaa sekä fysiikan lait, että kassahenkilön kyvykkyyden purkaa kasa ilman sen kaatumista. Onneksi nämä arjensankarit ovat selkeästi koulutettuja ja tällaiseen tottuneita, joten itse henkilökohtaisesti vaikutan varmasti sekä kassahenkilön että kanssaostajien mielestä pöljältä ja itsekeskeiseltä kun pistän omat ostokseni siistiin jonoon viivakoodi viivakoodilukijalaitetta kohti.

Missä papuseni on

Koska Islanti on täynnä amerikkalaista tavaraa, ajattelin, että kauppojen papuhyllyt pursuaisivat runsauttaan, mutta joko amerikkalaiset eivät syökään niin paljoa papuja mitä kuvittelin, tai islantilaiset ovat päättäneet olla ottamatta tästä esimerkkiä. Ensimmäisellä kauppareissulla lähimmäisestä Bónus-ruokakaupasta löytyi tasan kahdenlaisia papuja purkissa: kidneypapuja ja "baked beans in tomato sauce". Iltaretkellä Viðir-nimisestä kaupasta löytyi joitain kuivapapuja ja tänään huomasin Bónuksessa mysteeripurkin, jossa EHKÄ oli kikherneitä. Niiden suuri koko ja purkin giganttinen olemus saivat minut kuitenkin epäröimään ja päätin, että teen myöhemmin kunnon papujen metsästysretken englanninkielisten, mahdollisuuksien mukaan myös islannin kielisten, nimien kanssa. Molemmilla kerroilla Rapu oli mukana, joten en viitsinyt jäädä kovin kauaksi aikaa kauppaa tutkimaan.

Ollessani näinä kahtena aamuna yksin, olen huvittanut itseäni mm. lukemalla sanomalehtien otsikoita. Koetan saada islannin lukemisesta sujuvampaa, alan heti kompastelemaan kun æ tai mikä tahansa, öh, aksenttimerkillä (?? niinku á tai ú) varustettu kirjain esiintyy. Kirjoitettuna, kuvilla varustettuna ja hitaasti miettien onnistun ymmärtämään joitain otsikoita ja kuvatekstejä, mikä saa sellaisen olon, ettei tämä kieli ihan mahdoton ole. Lehdessä oli myös oikeasti kirjoitettu muistokirjoituksia kuolleille! Joillekkin useammat ihmiset olivat kirjoittaneet oman tekstinsä. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen ja ihastuttava tapa. Onneksi en kuitenkaan ymmärtänyt kirjoituksista paljoa, sillä pelkästään allekirjoitukset tapaan "äitisi" saivat hieman surulliseksi. Oli kuitenkin muutama pelkästään kuolinilmoitus, pitää kysellä, onko tähän sen kummempaa syytä.

Tänään olin reipas, ja tein ensimmäistä kertaa itse ruokaa Islannissa. Tämä päivä oli hyvä päivä tehdä ruokaa ensimmäisen kerran, sillä Rapu oli paikalla, joten saatoin tarvittaessa kysyä apua tavaroiden löytämiseen. Tein kidneypapukastiketta ja sämpylöitä, pääsin käyttämään edelliseltä huoneeni asukilta jääneitä spagettia ja jauhoja, hähä! Harmi kun en oikein tykkää spagetista...

Islantilainen juusto myytiin muuten paketista riippumatta kilohinnalla, ja sama juusto aina samalla kilohinnalla, riippumatta siitä, oliko se siivutettu vai ei! Kuluttajan kannalta loistavaa, koska näinhän kauppiaat eivät pääse repimään kiskurihintoja pienmmistä paketeista, eikä yksinsyöjän tarvitse väkisin ostaa kilon juustokimpaletta saadakseen halvemman kilohinnan. Kastikkeeseeni tarvin myös feta-paloja, ja huomattuani suuren hintaeron jonkin hienomman näköisten fetapalojen ja Bónuksen "feti"-palojen välillä, ja Rapu varoitti minua Bónuksen omien tuotteiden vaihtelevasta laadusta. Otin riskin ja valitsin sekopäisellä posulla varustetut juustopalat. Olin onnekas ja juustopalat maistuivat samalla tavalla rasvalle ja suolalle, kuten muutkin salaattijuustot ja fetat öljyssä tapaavat maistua.

Pakko myöntää, Bónuksen logo uhkuu luottamusta herättävää karismaa.

Saapuminen

Lämmin auringonpaiste tervehti minua, kun astuin Keflavikin lentokentällä pois koneesta. Kaverini ja nyt myös kämppikseni Rapu (haha haluan täyttää tämän blogin tämmösillä dorkilla salanimillä! Saattaa olla, että muutan asiaa myöhemmin kun en ole näin väsynyt) oli minua vastassa ja ajoimme kämpille laavakenttien ja muiden karujen maisemien läpi. Tunsin Rapu-kaverin jo aiemmin, joten kun hän kuuli harjoittelustani, hän ehdotti, että tulisin asumaan hänen kanssaan samaan kämppään, jossa on siis 4 (pientä) makuuhuonetta, joita Rapun äiti vuokraa. Sain tähän kämppään pienen kaverialennuksen, mutta vuokra tuntuu silti huikealta, koska asunnossa on kaksi kissaa, ei ole keskustaan laskettavalla alueella (ilmeisesti?) ja nyt paikan päällä olen todennut, ettei nyt ihan priimakunnossa ole (keittiön hana keikkuu uhkaavasti kun sitä yrittää kääntää). Reykjavikissä olen kuitenkin valmis maksamaan tästä omituisen kivalta vaikuttavasta kämpästä, jossa tuntuu olleen periaate "Jos siihen saadaan puulevyä, siihen LAITETAAN puulevyä." Kulttuurishokit alkoivat heti rappukäytävään päästyä iskeä päin naamaa. Paloturvallisuutta ajatellen väärinpäin aukeavan oven takaa paljastui rappukäytävä, jossa raput oli päällystetty kokolattiamatolla. Raahatessani matkalaukkuani ylimpään kerrokseen, ehdin ihmetellä kivan näköisiä sähkökaappeja, joissa oli liukuovet. Jahka pääsimme kotioven edelle, minulle selvisi, että "sähkökaapit" olivatkin asuntokohtaisia kenkäkaappeja, joihin oikeasti jätetään kengät. Minun piti pariin kertaan varmistua, ettei Rapu huijannut minua, ennen kuin suostuin jättämään omat kenkäni siihen. Siinä ehdin ihmetellä, eivätkö naapurit varasta niitä tai jotain, mutta ilmeisesti eivät, siitä blogin työstönimi "Islantilaiset ei varasta" tuleekin. Seuraavaksi ilmennyt kulttuurishokki oli se, että käytävällä olleet pyöreät metalliluukut eivät olleetkaan paloletkuille, vaan ne paljastuivat jätekuiluiksi, joihin roskapussit survotaan. Kierrätys on tylsille selkeästi!