Praise it

Pahoittelut hiljaisuudesta. Harjoitteluni on nyt virallisesti ohi, ja lensin toissaviikolla Suomeen. Matkan alku sujui aikataulutetussa suorittamisessa Etelä-Suomessa, sillä vein (ainakin melkein) kaikki tavarani vanhoista kämpistä muiden hoiteista vanhempieni luokse Pohjois-Suomeen. En ole tainnut vielä täällä blogissa kertoa, mutta päätin pistää opinnot paussille ja jatkaa Islannissa oleskelua mahdollisuuksien mukaan syyslukukauden alkuun saakka. Päätin tämän jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta ajatus tuntui hullun surrealistiselta, joten en ole sitä blogissa viitsinyt heti kertoa. Kolmen kuukauden keissin pidentäminen 11 kuukaudeksi ei tunnu idealta, joka on soveliasta lyödä lukkoon kahvikupillisen aikana. Se taisi olla marraskuun loppu, kun olin kahvilla kirjakaupan yläkerrassa, odottamassa työvuoroni alkamista, ja pohdin kuinka kovasti olin viihtynyt Reykjavíkissa, ja mietin surkeana, kuinka puolet ajastani täällä on jo ohi. Halu jäädä tänne tuntui vahvana, ja yhtäkkiä tajusin, ettei mikään estä minua tekemästä niin. Oikeastihan minun ei vielä kuuluisi opintosuunnitelman mukaan olla harjoittelussa, luokkatoverini ovat Suomessa tehneet jo vaikka ja mitä sillä aikaa kun minä olen ollut täällä, joten toisen vuosikurssin aloittaminen alusta on helpompaa minulle itselleni sekä opettajille.

Suomessa pääsin nauttimaan aluksi Lahden lämpimästä sade-loskakelistä, mutta koska Reykjavíkissä oli ennen lähtöäni ollut aika viileää, nautin siitä. Päästyäni kotiseuduille Tornioon pääsin nauttimaan 20 asteen pakkasista. Oli mukava päästä välistä käymään Suomessa, sillä joitain asioita oli ehtinyt tulla ikävä. Suomessa pääsinkin sitten toteamaan, ettei ikävöimäni asiat niin ihmeellisiä kuitenkaan olleet. Kuten suomalainen kahvi. Alussa kun saavuin Reykjavíkiin, kahvi tuntui kaikista hankalimmalta asialta sopeutumisessa. Missään minulle oleellisessa paikassa ei ollut kahvinkeitintä, kuten asunnollamme oli käytössä pressopannu, jonka haltuun saaminen otti minulta aikansa, ja onnistuin tietämättäni ostamaan varmaan pahimman makuista kahvia mitä tästä maasta saa. Tyhmänä en myöskään tajunnut ottaa kahviloissa normaalia kahvia, vaan kahviin maidon kanssa kiintyneenä tilasin aluksi aina cafe latten, mikä ei ainakaan omille makuhermoilleni tuo haluttua makua. Islannissa oloni aikana olin kuitenkin näköjään löytänyt paremmille kahviapajille, oppinut käyttämään erilaisia pressopannuja ja hitaasti valutettavia keittimiä (en tiedä termiä tälle keittimelle!) sillä ei se kahvi Suomen rajojen sisällä paremmalle maistunutkaan. Eivätkä kauan kaipaamani Bravo-sipsitkään olleet niin hyviä mitä muistelin (en ole kovin ihastunut Suomeenkin rantautuneisiin Lays-sipseihin, jotka vaikuttavat yleensä halvimmilta ja joita yleensä on joka kaupassa saatavilla). Viinikään ei ehkä ollut niin halpaa, kuin muistelin, mutta huomattavasti halvempaa kuin Islannissa kuitenkin.

Parasta materialistista antia matkalta oli päästä kaikkien niiden vaatteiden kimppuun, jotka eivät olleet mahtuneet tulomatkalla mukaan. Lähdin Islannista aika lailla tyhjän matkalaukun kanssa ja takaisin tullessa koeteltiin painorajoja jälleen. Jonkin verran minulla on vaatteita, jotka meinaan heittää pois ja toivon mukaan raskaammat talvivaatteet voin jättää kotiin kun menen toukokuussa käymään siskoni valmistujaisissa.

Nyt olen siis lauantaista saakka ollut takaisin Islannissa, joka tuntuu Tornion pakkasten jälkeen harvinaisen lämpimältä tuulineen kaikkineen. Armoton työnhaku pitäisi saada alkamaan, sillä muuten joudun muuttamaan ympäri vuorokauden auki olevaan 10-11-kauppaan siksi aikaa, että toukokuussa koittaa lento Suomeen. Icelandairilla oli hyvä tarjous Suomen lennoista, joten ostin menolipun jo nyt.

Oli muuten surkuhupaisaa huomata, että perusjaaritteluni Islannissa "In Finland we..." muuttui Suomessa selostukseksi Islannin tavoista ja ihmeellisyyksistä. Olen selkeästi kulttuurien välisen sivistämisen lähettiläs.

Prikið - hangover edition

Kaikki kämppikseni viettivät joulun ajan ulkomailla, mikä selkeästi sekoitti Rapun ja Villakuoreen pään siitä, kenen siivousvuoro on, joten asunto on aika karseassa kunnossa. Emme Talitintin kanssa ole kovin innoissamme siitä, että saamme koko ajan olla motkottamassa siivouksesta, joten olemme hiljaisina koettaneet kestää uskoen, että jossain vaiheessa veljesten on pakko itsekin havahtua siivoustarpeeseen.

Kuluneella viikolla on tullut käytyä keskustassa turhan monena iltana, ja olo oli tänä aamuna sen mukainen. Kaikki tarpeellisimmat astiat olivat keittiössä jonkun muun jäljiltä likaisina, joten päätin lähteä ajoissa keskustaan hakemaan jotain ruoka-apua olotilaan ennen töitä. Ennen kuin astuin langattoman nettimme ulkopuolelle, pistin kämppämme facebook-keskusteluun kysymyksen, kenen siivousvuoro on meneillään.

Morgunblaðið julkaisi kuin minua ajatellen artikkelin, mistä löytää kasvispikaruokaa, joten päätin kokeilla jotain artikkelin vinkkauksista. Päädyin kokeilemaan Prikiðiä, se on erittäin söpön näköinen paikka työmatkani varrella, jossa minulla on ollut muutenkin tarkoituksena käydä, ja menun mukaan kaikki burgerit sai myös kasvisversiona.

Iloisena ja toiveikkaana tallustin paikalle ja vietin vielä pitkän hetken tutkien menua. Unohdin ottaa kuvia, mutta kyseinen ravintola/baari on punainen puutalo, sisustus on tunnelmallinen niin kuin kaikissa mainitsemisen arvoisissa paikoissa Reykjavíkissä, voin niin kuvitella, että siellä kuvattaisiin elokuva, jota tähdittäisi vanha kyyninen islantilainen mies, joka istuisi baarin lämmössä brennviniään juoden rock'n rollin soidessa. Joten kun vihdoin kaiken tunnelmoinnin jälkeen tilasin valkosipulihampurilaisen kasvisversiona vain kuullakseni, että kasvispihvit ovat loppu, pettymys oli suuri. Onneksi olen kuitenkin tällainen valekasvissyöjä, joten pystyin ottamaan kalahampparin.

Otin annoksen mukaan ja menin työpaikan takahuoneeseen syömään, ja analysoin annostani tarkkaan. Ehkä juurikin artikkelista johtuen kasvispihvit olivat loppu? Ken tietää, mutta artikkelissa ylistetyt ranskalaiset olivat huonoimmat ranskikset, mitä muistan Islannissa syöneeni. Hampurilainen itsessään oli erittäin hyvä, vaikkakin kala maistui aika teolliselta. Menen ehkä joskus uudestaan kokeilemaan, josko kasvispihviä saa, eikä kalahampparikaan paha ollut, mutta ehkä liian suurista odotuksista johtuen annos oli hieman pettymys.

Lisäksi, pakkausmuotoilun opiskelijana pakko hieman tästäkin motkottaa: onko tämä paras takeaway-pakkaus, mihin Prikið pystyy?? Pussi, jonka sain kantoavuksi, on ihan perusroskapussirullasta. Brändäys kuntoon pliis.

Iloiset pyhäpäivät kaikille

Pahoittelut blogissa vallinneesta hiljaisuudesta, joulukuu oli erittäin kiireinen kuukausi. Osallistuin The Tin Can Factoryn toiselle kielikurssille, jota ei laskettu työaikaan, joten se ja työt pitivät minut jo lähtökohtaisesti kiireisenä, mutta lisäksi pari kaveria ja vanhempani kävivät visiitillä joulukuussa. Oli ihana nähdä tuttuja ihmisiä, joille pystyi puhumaan luontevasti suomeksi, mutta hieman jäi harmittamaan, etten ehtinyt turisteilemaan seikkailijoiden kanssa niin paljoa, kuin olisin halunnut. Äitin ja isän kanssa kävin Kansallismuseossa, se oli toinen visiittini tähän islannin syntyjä ja kulttuuriperinteitä avartavaan museoon. Ensi kerralla kun menen sinne, lähden kiertämään museota loppupäästä, sillä tämä oli jo toinen visiittini kyseiseen paikkaan, mutten taaskaan museon pienuudesta huolimatta ehtinyt kiertää näyttelyä kokonaan läpi.

Kansallismuseossa kuvattua: joulukuusia 1900-luvun alusta, numero 2 on 1924 vuodelta. 

Mitä lähemmäs aattoiltaa käytiin, sitä kiireisempää oli kaupalla ja viikkoa ennen sulkemista kymmeneen saakka illalla auki. Jouluviikolla aloin huomata islantilaisten keskuudessa ilta-aikaan painottuvan shoppailun trendin, johon kuului kaljan tai muutaman nauttiminen ostosten välissä. Islantilaiset selkeästi myös jättivät ostosten tekemisen viime tippaan. Aatonaattona islantilaisilla on perinteenä mennä töiden jälkeen muutamalle kaljalle keskustaan ja käydä ostamassa viimeiset joululahjat. Olosuhteiden pakosta ja laiskuuttani jätin yhden lahjan ostamisen aatonaatolle, ja toivon, etten joudu vastaavaan tilanteeseen enää koskaan. Olin menossa saaren ainoaan nörttikauppa Nexukseen, joka on noin kilometrin päässä kaupalta, mutta minulta vei varmaan kaksi kertaa normaalia kauemmin kävellä sinne saakka, koska ihmisiä oli niin paljon ulkona. Sain kuitenkin haluamani aika kivuttomasti.

Koetan ehtiä lähiaikoina kirjoittaa paremmin, keskityn nyt toipumaan kiireisistä ajoista.

Aina valppaana

Terveiset lumisesta Reykjavíkista! Aion kuitenkin jakaa teille asian, joka tapahtui ehkä noin kuukausi sitten kun ilmassa oli vain marraskuun kirpeyttä.

Olin lähdössä kielikoululle, perusaamulagista johtuen hieman myöhässä (en tajua mihin aikaan minun pitäisi herätä, mitä enemmän varaan aikaa aamulagille, sitä enemmän olen myöhässä). Kun lopulta sain itseni ulos ovesta lähdin silmät ristissä kipittämään pikavauhtia koulua kohti. En ehtinyt kuitenkaan kuin parinkymmenen metrin päähän ovesta, kun tajusin, että kuulen oudon potpotuksen, jollaista en ole kuullut varmaan lähemmäs vuosikymmeneen muualta kuin youtubesta. Ääni sai minut kääntymään ja kävelemään takaisinpäin, ja kyllä, naapuritalon pihalla oli kanajengi irrallaan.

Kuvani olivat aika huonoja, joten tätä on säädetty aika paljon, 

jotta kanat varmasti erottuvat.

Tilanne oli hyvin surrealistinen, sillä asuinalueemme voidaan laskea keskusta-alueeseen, eikä lähimailla ole tietääkseni minkäänlaista maatilatoimintaa, toki joillain taloilla on pientä pihaa lähellämme, mutta en ole nähnyt minkäänlaista paikkaa, missä nämä kanat mahdollisesti saattaisivat asustaa. Väsyneenä ja typertyneenä en tajunnut tehdä mitään muuta kuin napsaista pari kuvaa ja jatkaa matkaa koululle. Myöhemmin vielä varmistin asian Rapulta ja hänestäkin tämä oli erittäin outo tapaus.

Viime viikolla valmistautuessani kouluun, kuulin avoimesta ikkunastani kanojen kotkotuksen jälleen. Teoriani on, että Vestubæria pitää hallussaan jonkinlainen kanaklaani.

EDIT:

Ai niin unohin, että mun piti kysellä, tiättekö muita aktiivisia blogeja Islannista suomeksi? Ennen omaa Islantiin tuloa koetin löytää kaikki mahdolliset blogit ja lukea niitä, mutta tämä osoittautui haastavaksi. Löysin lähinnä kuolleita/lopetettuja blogeja. Ajattelin olla ajattelevainen, ja pistää omaan blogiin linkkejä muihin aktiivisiin Islanti-blogeihin, joten jos teillä on jotain blogeja tiedossa, arvostaisin niiden jakamista! :)

Kohtelias yhteiskunta

Ensinnä haluan ilmaista riemuni Suomen eduskunnan äänestystuloksesta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vielä on pitkä matka edessä kohti parempaa maailmaa, mutta nyt otimme huomionarvoisen askeleen. Kiitos, Suomi! Enää minun ei tarvitse hävetä joka kerta kun puhun sinusta ulkomaalaisille. Vaikkakin äänestys oli harmillisen tiukka, paljon hyvää mahtui tapahtumaan kokonaisuudessaan.

Verrattuna suomalaisiin, Islantilaiset osaavat olla läheisiä ja rakastavaisia lähimmäisilleen. Havaintojeni mukaan täällä on suhteellisen yleistä tervehtiä sukulaisia ja ystäviä halauksin ja poskisuudelmin. Rapun ja Villakuoreen ihana isoäiti tekee tätä minullekkin ja se saa oloni aina tervettulleeksi. Saatoin mainita tämän jo aiemmin, mutta aina kun olen Rapun ja Villakuoreen isovanhempien seurassa, oloni on kuin kauan kadoksissa olleella serkulla.

Mutta kun islantilainen käy kauppaan, unohtaa hän kaiken lähimmäisen rakkauden, johon hänet on kasvatettu. Hän astuu viidakkoon, jossa "minä" on tärkein henkilö ja "minän" tarpeet ovat etusijalla. Villit viidakonlait hallitsevat Bónuksen ahtaissa käytävissä ja niinpä islantilainen käyttäytyy sen mukaan. Loppuhuipennuksena on kassalle meno, jossa viimeisen iskun islantilaisen torahampaasta saa kassahenkilö: latoessaan ostoksiaan liukuhihnalle islantilainen rakentaa saaliistaan suuren keon, joka haastaa sekä fysiikan lait, että kassahenkilön kyvykkyyden purkaa kasa ilman sen kaatumista. Onneksi nämä arjensankarit ovat selkeästi koulutettuja ja tällaiseen tottuneita, joten itse henkilökohtaisesti vaikutan varmasti sekä kassahenkilön että kanssaostajien mielestä pöljältä ja itsekeskeiseltä kun pistän omat ostokseni siistiin jonoon viivakoodi viivakoodilukijalaitetta kohti.

Tiistai, tiistai

Taisin unohtaa ihan kokonaan kertoa viime viikon tiistaista! Paskin viikonpäivä ever palkinto kuuluu nimittäin edelleen tiistaille, vaikkakin viime viikolla se oli ihan siedettävä päivä. Olin koko päivän suhteellisen iloinen ja tyytyväinen, mutta illalla töiden jälkeen näin Kuuttin, tarkoituksenamme mennä leffateatteriin katsomaan Instellar. En ollut syönyt mitään, joten päätimme käydä sieppaamassa minulle ranskikset B5-baarin takaosassa olevasta grillistä. Kävelimme pääkatu Laugaveguria pitkin kohti B5:sta ja huomasimme, että poliisiautoja sekä ambulansseja oli paljon liikkeellä. Katselimme katua eteenpäin ja ihmettelimme, savusiko edessäpäin. Ja kyllä, jahka pääsimme tarpeeksi lähelle, pääsimme todistamaan B5:sta ulos puskevaa savua ja poliisit sulkivat kadun juuri nenämme edestä. Perustiistai siis. Lisäksi hukkasin rakkaan täydellisen kokoisen Ruotsista ostetun juomapullon leffateatteriin, jätin sen takkini kanssa paikoilleen Islantilaisten leffateatterien harrastaman leffatauon ajaksi, ja kun palasin paikalleni, pulloni sijaan juomatelineessä oli jonkun pahvinen kokismuki.

Interstellar oli ihan mielenkiintoinen, mutta siinä oli liian suuri juoniaukko lopussa, jotta olisin voinut sanoa nauttineeni siitä. Onneksi leffoissa käyminen (etenkin tiistaisin) on täällä halpaa.

Tämän viikon tiistaina olin vain niin väsynyt, että olo oli paska.

Kielitaidoista

Toissa viikolla mulla oli yksi mieleenpainuvimmista asiakkaista. Tämä kyseinen vanhempi henkilö liihotteli kauppaan sisään pahaa aavistamatta, ja kysyi minulta jostain tuotteesta jotain paikallisella kielellä. En muista, osasinko sopertaa, jotain vastaukseksi, vai sanoinko vain suoraan pahoittelut, mutten puhu kieltä vielä kovin paljoa (islanniksi toki). Tästähän asiakkaani innostui, ja alkoi tenttimään minulta asioita rakkaalla äidinkielellään. Tällaisia henkilöitä saapuu aina välistä kaupalle ja henkilöstä riippuen he ovat enemmän tai vähemmän hauskoja harjoituksia. Aivot mutkalla ja pinnistellen onnistuin joten kuten vastailemaan suurimpaan osaan hänen kysymyksistään edes jotenkin, ja olin itseeni suhteellisen tyytyväinen. Lopussa ennen kaupasta ulos marssimista hän kysyi englanniksi, kauan olen opiskellut kieltä. Kerroin, että kolme viikkoa. Tähän hän iloisesti totesi, että siksi islantini on niin huonoa, toivotti hyvät päivänjatkot ja marssi pois. Toki tämä henkilö ei varmasti tarkoittanut tahalleen lannistaa minua, mutta tuntui kuin minulta olisi vedetty suuresti iloitsemani karkki käsistä.

Joten en olisi voinut olla yhtään enemmän riemuissani, kun sunnuntaina kauppaan tuli pariskunta ostamaan lahjaa ystävälleen ja koska he kysyivät vasta paketointivaiheessa jotain hankalaa, sanoin peruspahoittelut kielitaidon puutteestani vasta silloin. Pariskunnan silmät aukesivat apposen ammolleen ja he kysyivät, kauan olen opiskellut islantia. Tässä vaiheessa vastaus oli jo neljä viikkoa, mutta he vastaanottivat tiedon erittäin ihanasti, he alkoivat innoissaan hehkuttaa kielitaitoani ja sanoivat kuvitelleensa, että olisin opiskellut ainakin puoli vuotta.

Kaikkia ei voi miellyttää, ja pariskunta saattoi ehkä hieman liioitella minua rohkaistakseen, mutta ää haluaisin oppia tän kielen niin äkkiä ku mahdollista! Harmittaa, että en ole täällä kolmea kuukautta kauempaa, enkä usko, että onnistun oppimaan kieltä kovin paljoa tätä syvällisemmin. Uskon, että kaupassa työskentely on samaan aikaan sekä paras että huonoin tapa vahvistaa kielitaitoa. Toisaalta, pääsen kuulemaan joka päivä kun ihmiset puhuvat kieltä, mutta toisaalta, kaikki asiakkaat eivät arvosta sitä, etten osaa puhua islantia, eikä se ole myynnille hyväksi.

Yllättävän moni (vanhempi) islantilainen muuten puhuu ruotsia. Jostain syystä he ovat käyneet siellä asumassa useamman vuoden, monessa tapauksessa he ovat sekä opiskelleet että työskennelleet siellä. Ken ties miksi. Jotenkin karua, kuinka myös minun ruotsi varmentuu täällä, islannin kieli valitettavasti herättää uinuvia ruotsinkielen muistoja sisälläni, valitettavasti siksi, että mieleeni nousevat ruotsin kielen sanat harvoin kääntyvät islannin kieleen, sekä pääsen käyttämään sitä aika usein asiakaspalvelussa.

Bonuskuvituksena Ivana Helsinki-mekko, 

Celena B jonka meinaan ostaa jahka veronpalautukset tulee!