Kohtelias yhteiskunta

Ensinnä haluan ilmaista riemuni Suomen eduskunnan äänestystuloksesta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vielä on pitkä matka edessä kohti parempaa maailmaa, mutta nyt otimme huomionarvoisen askeleen. Kiitos, Suomi! Enää minun ei tarvitse hävetä joka kerta kun puhun sinusta ulkomaalaisille. Vaikkakin äänestys oli harmillisen tiukka, paljon hyvää mahtui tapahtumaan kokonaisuudessaan.

Verrattuna suomalaisiin, Islantilaiset osaavat olla läheisiä ja rakastavaisia lähimmäisilleen. Havaintojeni mukaan täällä on suhteellisen yleistä tervehtiä sukulaisia ja ystäviä halauksin ja poskisuudelmin. Rapun ja Villakuoreen ihana isoäiti tekee tätä minullekkin ja se saa oloni aina tervettulleeksi. Saatoin mainita tämän jo aiemmin, mutta aina kun olen Rapun ja Villakuoreen isovanhempien seurassa, oloni on kuin kauan kadoksissa olleella serkulla.

Mutta kun islantilainen käy kauppaan, unohtaa hän kaiken lähimmäisen rakkauden, johon hänet on kasvatettu. Hän astuu viidakkoon, jossa "minä" on tärkein henkilö ja "minän" tarpeet ovat etusijalla. Villit viidakonlait hallitsevat Bónuksen ahtaissa käytävissä ja niinpä islantilainen käyttäytyy sen mukaan. Loppuhuipennuksena on kassalle meno, jossa viimeisen iskun islantilaisen torahampaasta saa kassahenkilö: latoessaan ostoksiaan liukuhihnalle islantilainen rakentaa saaliistaan suuren keon, joka haastaa sekä fysiikan lait, että kassahenkilön kyvykkyyden purkaa kasa ilman sen kaatumista. Onneksi nämä arjensankarit ovat selkeästi koulutettuja ja tällaiseen tottuneita, joten itse henkilökohtaisesti vaikutan varmasti sekä kassahenkilön että kanssaostajien mielestä pöljältä ja itsekeskeiseltä kun pistän omat ostokseni siistiin jonoon viivakoodi viivakoodilukijalaitetta kohti.