Pahoittelut hiljaisuudesta ja taman merkinnan aakkosten vajavaisuudesta. Olen nyt Kuutin luona, enka jaksa alkaa etsimaan mista saan vaihdettua nappaimistön islantilaisesta suomalaiseen.
Viime merkinnan jalkeen on tapahtunut samaan aikaan rutkasti, etta ei oikeastaan mitaan. Kun sain viime merkinnan kirjoitettua, uppouduin maanantai-illan ratoksi etsimaan töita netin avulla. Kavin lapi Living Away From Home - Working in Iceland-facebook ryhman postauksia, ja sielta löysin ilmoituksen, jossa joku ilmoitti etsivansa työntekijöita meksikolaista pikaruokaa tarjoavaan ravintolaketjuun. Pistin kyseiselle henkilölle facebook-viestin ja han pyysi minua tulemaan seuraavana paivana kaymaan paikalla. Torstaina sitten jo aloitinkin.
Elama burritonpyörittajana ei ole kovin hehkeaa, hiusverkko ja hupaisa lippa jotka kuuluvat työvarustukseeni saavat minut tuntemaan itseni hieman pöljaksi. Mutta pidan työsta, paasen harjoittelemaan islantia ja asiakkaat tulevat paikan paalle, koska heilla on tarpeita ja aikomusta ostaa ruokaa. Työ ei ole kovin hankalaa, vaikka olen lahemmas kuukauden nyt siella pyörinyt, ovat jotkin asiat viela hieman epaselvia, lahinna tietokonesysteemiin liittyen. Odotin alussa, etta inhoaisin tata työta, mutta oikeastaan se on aika leppoisaa ja aika kulkee nopeasti. Tottakai valista on kauheita ruuhkapiikkeja ja superkiireista, ja valista taas (kuten tanaan) erittain hiljaista ja tylsaa.
Burritopaikka sijaitsee Smáralind-kauppakeskuksessa, joka on Kópavogurissa, ja Kuutti asuu hieman alle parin kilometrin paassa siita, joten olen viettanyt suhteellisen paljon aikaa Kuutin luona. Olen tehnyt suomikaupallakin vuoroja, mutta koska burritojen pyörittaminen on aika lailla tayspaivaista, olen ollut aika uupunut, kun vapaa-aikaa ei ole tuntunut olevan tarpeeksi. Ja koska olen ollut aika rahatonkin (en uskalla edes ajatella, miten olisin parjannyt ilman, etta olisin saanut työpaivina ilmaisia lounaita tarjoavasta ravintolasta töita), en ole tassa kuussa tehnyt oikeastaan mitaan mainitsemisen arvoista. Maltan tuskin odottaa, etta saan keskiviikkona palkan, minusta tuntuu, etta minun on aika repaista ja tehda jotain hauskaa ja motivoivaa, silla vapaa-ajalla olen lahinna lahnaillut sisatiloissa ja elanyt seuraavaa vuoroa odottaen.
Hetkeksi tanne ennatti tulla kevatkin, mutta kuten olin aavistellut ja arvaillut, lumi tuli takaisin. Se oli yllattavan kova isku, vaikka olin ajatellut sen olevan erittain todennakoista ja mahdollista, en ollut selkeastikaan hyvaksynyt sita mielessani. Olen aika kypsa jo tahan talveen.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
maanantai 2. maaliskuuta 2015
That man behind you on a laptop...
Kävin jo maanantaina ravintolalla kysymässä, kuinka kokeiluni meni. Omistaja oli ihan tyytyväisen oloinen suoritukseeni ja kyseli, mitä itse pidin työstä. Valitettavasti pääsin kuitenkin vain ekstraajien listalle, eli jos joku on kipeä, voin vain toivoa, että kukaan jonka nimi on ennen minun nimeäni, ei vastaa puhelimeen. Tämä vaihtoehto ei ole minusta niin mieleinen, koska en voi laskea kuukausittaista pärjäämistä ehkä on, ehkä ei-luonteisen työn varaan. Enkä edes ehtinyt oppia kaikkea tarpeellista kahdessa päivässä mm. ravintolan käyttöjärjestelmästä, joten ensi kerralla kun menen sinne, olen taas hukassa, ja jos siellä sattuu silloin olemaan eri ihmiset töissä kuin viimeksi, se ei tule heillekään olemaan kovin mukavaa ja äh.
Takaisin työnhakuun siis, vaikka olenkin nyt siellä ekstraajat-listalla. Haluaisin osata mahdollisimman monia kieliä, niistä olisi niin paljon hyötyä. Kun palaan Suomeen, haluan mennä kielikurssille tai kahdelle. Nykyisillä islannin kielen taidoillani vaihtoehtoni töiden suhteen on kuitenkin rajattu lähinnä keskusta-alueelle, missä käy turisteja. Viime viikon aikana sain myös islannin opiskeluun motivoivia asiakaspalvelijoita koko kuukauden edestä. Jotenkin sattui, että näin lyhyeenkin aikaan sattui monta paikkaa, joissa menin tiskille englantia puhuen, mutta minulle vastailtiin islanniksi. Ymmärsin kyllä ihan hyvin, mutta eilenkin onnistuin jotenkin olemaan niin kuutamolla, että kun ostin kahvin Bíó Paradísissa ja tarjoilija kysyi, otanko sen mustana, vastasin myöntävästi, vaikka olen siitä saakk,a kun aloin kahvia juomaan juonut sen maidolla. Vieressäni seisonut Kuutti huomauttikin tästä ja hätäisesti aloinkin korjaamaan itseäni tarjoilijalle englanniksi. Silti jostain syystä rahastuksen hetken koittaessa tarjoilija ilmoitti minulle loppusumman islanniksi. Olin muka katsonut menusta, paljon kahvi maksoi, joten en kuunnellut kunnolla, mitä hän sanoi ja annoin väärän summan rahaa. Kun hän sitten joutui pyytämään 50 kruunua lisää, olisi tehyt mieli kettuilla, olisiko kannattanut käyttää sitä englantia siitä saakka, kun kävi ilmi, etten ole islantilainen.
Yleensä olen ihan iloinen, jos pääsen treenaamaan islannin kieltä, mutta välillä kun ei vaan jaksaisi (minun pitää vieläkin aika vahvasti keskittyä, mikäli haluan ymmärtää) olisi kiva, jos asiakaspalvelijat voisivat vain puhua sitä englantia. Ymmärrän, etten voi mennä mihinkään peräkylille pettymään, jos ihmiset eivät puhu englantia, mutta kuvailemassani tilanteessa olin Bío Paradísissa, joka ensinnäkin on erittäin ydinkeskustassa, Laugavegurin kanssa kaupunkia halkovalla Hverfisgatalla, ja käyntini aikana siellä oli Stockfish Festival, joka on eurooppalainen elokuvafestivaali, eli aika kansainvälinen tapahtuma. Voisi kuvitella, että tällaisen aikana, jos joku tulee puhumaan sinulle englantia, puhuisit sitä englantia takaisin. Kyseisen henkilön englannissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa silloin kun hän sitä puhui, hän ei miettinyt sanoja tai puhunut erittäin vahvalla islantilaisella aksentillakaan.
Kävimme Kuutin kanssa katsomassa Amerikassa tehdyn iranilaisen elokuvan A Girl Walks Home Alone At Night. Rapu kävi katsomassa sen viime viikolla ja suositteli sitä, ja pakko myöntää, leffa oli oikein söpö vampyyrielokuva, jonka varmasti katson joskus uudestaan. Siinä oli ajoittain pientä tekotaiteellisuutta ja elokuvien teknistä puolta opiskeleva Kuutti bongasi muutaman teknisen amatöörivirheen (itse olen kyllä vakuuttunut, että ne saattoivat olla tyylivalintoja, mutta en saanut vakuutettua Kuuttia tästä), mutta jos tunnelmalliset ja söpöt taideleffat kiinnostaa, kannattaa antaa elokuvalle mahdollisuus. Oli myös ihan virkistävää nähdä elokuva, jossa tyttö on se ihmeellinen vampyyri, eikä poika. Joku jollain sivustolla sanoi elokuvaa Aki Kaurismäkimaiseksi ja näen kyllä miksi, itse en ole tosin suomalaisohjaajalle oikein lämmennyt.
Elokuvan jälkeen istuskelimme sohvilla odottamassa parempaa hetkeä bussille kävelyyn ja näimme Hugleikur Dagssonin. Oon aika varma nyt, että oon nähny sen useammankin kerran, mutta en ole ollut varma ennen kuin Kuutti oli mukana tunnistamassa hänet.
Kävimme myös aiemmin katsomassa Inherent Vicen Kuutin ja Poron kanssa, mutta luoja paratkoon, en tajunnut elokuvasta mitään. Välillä islannin kielinen tekstitys jopa auttoi enemmän kuin pelkkä kuunteleminen. Olen huomannut, että minun on paljon helpompi ymmärtää elokuvia tekstityksen kanssa, jokin siinä tekstityksen lukemisessa on, mikä saa minut sisäistämään elokuvat aina paljon paremmin. Sillä ei niinkään väliä, onko tekstitys englanniksi vai suomeksi. Välistä kun olen käynyt täällä elokuvissa, minulla on ollut hankaluuksia päästä sisälle elokuviin, etenkin kun katse helposti eksyy lukemaan sitä islannin kielistä tekstitystä, josta en etenkään alkuaikoina tajunnut oikein mitään, mutta nyt olin pihalla kuin lumiukko. Se leffa todellakin vaatii minulta toisen katselukerran. Koko leffa oli karkkimaisen kaunis, mutta juoni jäi hämäräksi, elokuva ei ollut perushöttöä, jossa kaikki selitetään katsojalle rautalangasta vääntäen. Myöhäinen näytösaika ei kyllä varmasti helpottanut yhtään, yli kaksi tuntia kestävän leffan esitys alkoi kymmeneltä illalla ja islantilainen leffatauko oli mukana esityksessä. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen jouduin taistelemaan pitääkseni silmät auki, pojilla meni hieman heikommin: sekä Poro että Kuutti nukkuivat suurimman osan elokuvasta, tauon jälkeen Poro onnistui skarppaamaan, mutta Kuutti jatkoi toisenkin puoliajan unten mailla.
Takaisin työnhakuun siis, vaikka olenkin nyt siellä ekstraajat-listalla. Haluaisin osata mahdollisimman monia kieliä, niistä olisi niin paljon hyötyä. Kun palaan Suomeen, haluan mennä kielikurssille tai kahdelle. Nykyisillä islannin kielen taidoillani vaihtoehtoni töiden suhteen on kuitenkin rajattu lähinnä keskusta-alueelle, missä käy turisteja. Viime viikon aikana sain myös islannin opiskeluun motivoivia asiakaspalvelijoita koko kuukauden edestä. Jotenkin sattui, että näin lyhyeenkin aikaan sattui monta paikkaa, joissa menin tiskille englantia puhuen, mutta minulle vastailtiin islanniksi. Ymmärsin kyllä ihan hyvin, mutta eilenkin onnistuin jotenkin olemaan niin kuutamolla, että kun ostin kahvin Bíó Paradísissa ja tarjoilija kysyi, otanko sen mustana, vastasin myöntävästi, vaikka olen siitä saakk,a kun aloin kahvia juomaan juonut sen maidolla. Vieressäni seisonut Kuutti huomauttikin tästä ja hätäisesti aloinkin korjaamaan itseäni tarjoilijalle englanniksi. Silti jostain syystä rahastuksen hetken koittaessa tarjoilija ilmoitti minulle loppusumman islanniksi. Olin muka katsonut menusta, paljon kahvi maksoi, joten en kuunnellut kunnolla, mitä hän sanoi ja annoin väärän summan rahaa. Kun hän sitten joutui pyytämään 50 kruunua lisää, olisi tehyt mieli kettuilla, olisiko kannattanut käyttää sitä englantia siitä saakka, kun kävi ilmi, etten ole islantilainen.
Yleensä olen ihan iloinen, jos pääsen treenaamaan islannin kieltä, mutta välillä kun ei vaan jaksaisi (minun pitää vieläkin aika vahvasti keskittyä, mikäli haluan ymmärtää) olisi kiva, jos asiakaspalvelijat voisivat vain puhua sitä englantia. Ymmärrän, etten voi mennä mihinkään peräkylille pettymään, jos ihmiset eivät puhu englantia, mutta kuvailemassani tilanteessa olin Bío Paradísissa, joka ensinnäkin on erittäin ydinkeskustassa, Laugavegurin kanssa kaupunkia halkovalla Hverfisgatalla, ja käyntini aikana siellä oli Stockfish Festival, joka on eurooppalainen elokuvafestivaali, eli aika kansainvälinen tapahtuma. Voisi kuvitella, että tällaisen aikana, jos joku tulee puhumaan sinulle englantia, puhuisit sitä englantia takaisin. Kyseisen henkilön englannissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa silloin kun hän sitä puhui, hän ei miettinyt sanoja tai puhunut erittäin vahvalla islantilaisella aksentillakaan.
Kävimme Kuutin kanssa katsomassa Amerikassa tehdyn iranilaisen elokuvan A Girl Walks Home Alone At Night. Rapu kävi katsomassa sen viime viikolla ja suositteli sitä, ja pakko myöntää, leffa oli oikein söpö vampyyrielokuva, jonka varmasti katson joskus uudestaan. Siinä oli ajoittain pientä tekotaiteellisuutta ja elokuvien teknistä puolta opiskeleva Kuutti bongasi muutaman teknisen amatöörivirheen (itse olen kyllä vakuuttunut, että ne saattoivat olla tyylivalintoja, mutta en saanut vakuutettua Kuuttia tästä), mutta jos tunnelmalliset ja söpöt taideleffat kiinnostaa, kannattaa antaa elokuvalle mahdollisuus. Oli myös ihan virkistävää nähdä elokuva, jossa tyttö on se ihmeellinen vampyyri, eikä poika. Joku jollain sivustolla sanoi elokuvaa Aki Kaurismäkimaiseksi ja näen kyllä miksi, itse en ole tosin suomalaisohjaajalle oikein lämmennyt.
Elokuvan jälkeen istuskelimme sohvilla odottamassa parempaa hetkeä bussille kävelyyn ja näimme Hugleikur Dagssonin. Oon aika varma nyt, että oon nähny sen useammankin kerran, mutta en ole ollut varma ennen kuin Kuutti oli mukana tunnistamassa hänet.
Kävimme myös aiemmin katsomassa Inherent Vicen Kuutin ja Poron kanssa, mutta luoja paratkoon, en tajunnut elokuvasta mitään. Välillä islannin kielinen tekstitys jopa auttoi enemmän kuin pelkkä kuunteleminen. Olen huomannut, että minun on paljon helpompi ymmärtää elokuvia tekstityksen kanssa, jokin siinä tekstityksen lukemisessa on, mikä saa minut sisäistämään elokuvat aina paljon paremmin. Sillä ei niinkään väliä, onko tekstitys englanniksi vai suomeksi. Välistä kun olen käynyt täällä elokuvissa, minulla on ollut hankaluuksia päästä sisälle elokuviin, etenkin kun katse helposti eksyy lukemaan sitä islannin kielistä tekstitystä, josta en etenkään alkuaikoina tajunnut oikein mitään, mutta nyt olin pihalla kuin lumiukko. Se leffa todellakin vaatii minulta toisen katselukerran. Koko leffa oli karkkimaisen kaunis, mutta juoni jäi hämäräksi, elokuva ei ollut perushöttöä, jossa kaikki selitetään katsojalle rautalangasta vääntäen. Myöhäinen näytösaika ei kyllä varmasti helpottanut yhtään, yli kaksi tuntia kestävän leffan esitys alkoi kymmeneltä illalla ja islantilainen leffatauko oli mukana esityksessä. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen jouduin taistelemaan pitääkseni silmät auki, pojilla meni hieman heikommin: sekä Poro että Kuutti nukkuivat suurimman osan elokuvasta, tauon jälkeen Poro onnistui skarppaamaan, mutta Kuutti jatkoi toisenkin puoliajan unten mailla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)