Hajanaisia aamuajatuksia

Tänä aamuna heräsin jyrinään ja miesten huutoihin seitsemän aikoihin ja kirosin ainoita keksimiäni syyllisiä, eli työmiehiä joiden tehtävänä on vaihtaa talomme ikkunat. Aikani visualisoitua, kuinka jossain vaiheessa ikkunani takaa kurkkaisi työmies valmiina poraamaan ikkunani irti ja yllättäisi minut ja nukkuvan Kuutin lojumasta juurikin ikkunan alta, nousin ja aloin päivittää nettipankkiani. Palkkaa ei vieläkään ole tippunut. Ei tässä mikään hätä sen puoleen ole, että pelkäisin, ettei palkkaa makseta, palan vain halusta päästä hieman törsäämään ja sijoittamaan sitä. Ulkoa kantautuva möly paljastui roskakuskeiksi, mutta tätä kirjoittaessani työmiehet yllättivät minut ja jouduin poistumaan huoneestani.

Muutama asia mitä pitää tehdä (tai ainakin harkita), kun saan rahaa:

- Hankkia bussikortti. Viimein. Se kirpaisee kerran, mutta jos ostan sen kolmeksi kuukaudeksi, hinta on 23.900,- (n. 165 e), mikä tarkoittaa kuukauden hinnaksi 7.967,- (n. 55 e). Kun yksittäislippu maksaa 400 kruunua, mun pitäis kulkea n. 20 kertaa bussilla kuukaudessa, jotta tää ois lipun ostamisen arvosta. Uskon, että bussilipun omistaminen motivoisi minua kulkemaan enemmän bussilla, olen pyrkinyt viime aikoina osittain rahattomuudesta johtuen olemaan Kuutin luona enemmän, koska hän asuu parin kilometrin päässä työpaikalta, joten olen kävelemällä voinut säästää bussilippuja. Tätä ehkä pitää vielä vähän harkita, mutta en usko, että bussilippu olisi huono ostos. Toisaalta, ehkä se kannattaisi ostaa Suomesta palattua, koska Suomen reissu on kuitenkin kaksi viikkoa pitkä, joten en sinä aikana tulisi bussilla kulkemaan.

- Maksaa Mäyrälle hotellihuoneesta. Majoitun Mäyrän kanssa keskustan liepeillä olevaan hotskuun, koska Mäyrä on erittäin allerginen kissoille, eikä voi näin majoittua minun luokseni.

- Jotain käsirasvaa nyt tarvis. Mulla on oikea käsi kuivunut ihan korpuksi ja se halkeilusta johtuen siinä on semmosia minihaavoja. Naama on niin kuiva, että se kuoriutuu irti. Käsi ehkä johtuu jatkuvasta pesemisestä työpaikalla, mutta naamasta en tiedä. Kuutilla on samat ongelmat, mutta koska ollaan molemmat oltu ihan p. a. niiin olemme valinneet kuivumisen vähien rahojen käytön sijaan.

- Liput Eistnaflug-festareille. Olisi niin siistiä päästä tuonne, kyseiset festarit ovat toisella puolella saarta ja ne olisivat henkilökohtaisen historiani ensimmäiset telttamajoitusfestarit. Lipun hinta on kuitenkin 15.000,- (eli satasen euroissa), joten en raaski ostaa lippua ennen kuin olen varma, että pääsen töiden puolesta. Verrattuna Suomen festareihin ei hinta ole neljältä päivältä todellakaan paha, mutta omassa rahatilanteessani se on aika iso sijoitus.

- Käydä ottamassa passikuva jossain automaatissa, jotta saisin vihdoin hankittua pankkikortin. Mummoilu, eli pankissa rahaa nostamassa käyminen, toimii Islannin kamaralla ihan jees, mutta Suomessa olisi hyvä olla pankkikortti, joka on yhteydessä tiliin, jolla on rahaa.

- Ainekset sangriamehujääpuikkoihin.

- Haaveilen tästä Marimekon Vihmu-mekosta, haluaisin ostaa sen Suomikaupalta, mutta näitä menoeriä riittää jo niin paljon, että en tiedä kuinka järkevää tämän mielihalun toteuttaminen on (tai siis tiedän: ei mitenkään päin järkevää). Oon vaan jo niin obsessoitunut tästä mekosta, että nään siitä uniakin.

- Kun saan rahaa, alan kulkea reippaammin uimassa. Pakko myöntää, että nämä ulkouimahallit ei ole aina minulle mieleisiä, ajatus uimaan lähtemisestä on kovin vaivalloinen, kun tietää, että pitää muutama metri ulkona kävellä pelkissä uikkareissa, jotta pääsee altaalle kun mieli tekee aidosti vain uida, eikä islantilaisittain lillua lämpimimmissä altaissa.

- Pitää myös muistaa äitin lähenevät synttärit. Isälle lähetin viime kuussa perinteisen islantilaisen suklaamunan ja kortin.

Kello on nyt 11, eikä rahoja ole vielä kuulunut. Taidan alkaa luovuttaa tämän kyttäyksen suhteen ja valmistautua töihin.

Kun huoneessani hiljeni, kävin hakemassa tavaroita ja huomasin, että ne vei mun ikkunan! 
Oikeanpuoleinen tuulari siis uupuu.

Virastoseikkailuja, osa 1

Tämä merkintä on ollut olemassa luonnoksena jo alkuvuodesta saakka, enkä tiedä koska saan tämän kaiken kirjoitettua, joten julkaisen virastoseikkailuni minisarjana.

Tapahtui joulukuun alussa:

Heti päätettyäni pidentää Islannissa oleskeluani, tiesin, että minun kannattaa hankkia islantilainen sosiaaliturvatunnus, eli kennitala. Aluksi ajattelin hakea lyhyempiaikaisen kennitalan harjoittelupaikan kautta, koska tämä kuulemani perusteella oli helppo ja nopea tapa saada kennitala. Reippaana tyttönä kuitenkin kävelin paikalliseen väestörekisterikeskukseen selvittämään, kuinka homma hoituu. Minua kehoitettiin täyttämään verkosta löytyvä hakemus työnantajan kanssa. Käytin kokonaisen illan oikean hakemuksen etsimiseen väestörekisterin nettisivuilta ja seuraavana päivänä tulostimme ja täytimme sen pomon kanssa. Sitten jälleen reippaasti marssin väestörekisterikeskukseen ja yritin antaa sen viraston käsiteltäväksi, mutta tyrmistyksekseni olimme täyttäneet väärän hakemuksen. Minua palvelleen henkilön mukaan hakemus oli sellainen, että se täytettäisiin netissä onlinena ja lähetettäisiin sähköisenä hakemuksena. Koetin selittää, etten ollut löytänyt mitään muuta hakemusta, joka olisi vastannut tarpeitani ja yritin kysyä, mistä hakemuksen löytää, mutta minua palveleva henkilö ei pystynyt muuhun kuin epävarmaan väestörekisterikeskuksen päänettisivujen osoitteen antamiseen. Turhautuneena kysyin, että jos haen suoraan pidempiaikaista (yli 6 kk) kennitalaa, saanko hakemuksen heti annettua. Tämän kuultuaan vastoin kaikkia odotuksiani minua palvelevan henkilön ilme kirkastui ja hän auttoi minua iloisesti täyttämään muuttoilmoituksen/hakemuksen. Jotenkin olin odottanut, että väestörekisterikeskuksessa työskentelevät henkilöt olisivat mahdollisesti hieman nihkeitä maahanmuuttajia kohtaan, joten iloinen suhtautuminen oli positiivinen yllätys. Virkailija lupasi, että minulle lähetetään sähköpostia kun sosiaaliturvatunnukseni on valmis Kun vihdoin sain hakemuksen menemään, oli joulukuun ensimmäinen tai toinen viikko. Olin kuullut, että pohjoismaalaisilla saattaa mennä vain pari päivää kennitalan saamiseen, mutta ennen joulua en kuullut kennitalastani mitään. Ennen joulun pyhiä soitin toimistoon ja tiedustelin kauan kennitalan saamisessa kestää ja vastaukseksi sain 4 viikkoa. Pyhien yli pyörittelin sormiani ja laskeskelin, koska neljä viikkoa on kulunut jos pyhäpäiviä ei lasketa. Kun reissu Suomeen lähestyi soitin väestörekisterikeskukseen ja kävi ilmi, että ilmeisesti hakemukseni oli hukkunut tai unohtunut jonnekkin, puhelinvirkailijalla meni n. 10 minuuttia selvittäessä missä minun hakemukseni oli. Hän lupasi, että kennitalani on valmis parin päivän kuluttua.

Kun Suomesta palauttuani sain haettua sosiaaliturvatunnuksen, oli aika mennä avaamaan pankkitili.

Viltu nachos?

Burritonpyörittäminen hallitsee elämääni tällä hetkellä lähes täyspäiväisesti. Burritoraflassa on tällä hetkellä hieman vajaa miehitys, ja olen selkeästi tehnyt vaikutuksen hyvänä työntekijänä. Omassa henkilökohtaisessa elämässäni on tällä hetkellä pieni rahavaje, joten olen puurtanut minkä olen jaksanut ja vähän enemmänkin. Elämä kulkee tällä hetkellä tunti kerrallaan työvuorojen ympärillä. Ensi viikon sunnuntaina ystäväni Mäyrä tulee Suomesta käymään, ja jo kolmen viikon päästä lähdemme Kuutin kanssa käymään Suomessa. Odotan molempia kovin innolla, viime aikoina olen oppinut, että kun epämielenkiintoinen työ (tarkoitan tällä lähinnä, ettei homma ole unelmaduuniani) hallitsee elämää, ei ole väliä missä maassa on. Ihan yhtä tylsää se osaa olla. Vajaamiehityksen jälkeen pitäisi kuitenkin helpottaa.

Hullua ajatella, että kolmen viikon päästä pitäisi viedä talvivarusteet pois. Koska täällä on nimittäin aika kylmä. Karua myöskin ajatella, että Suomen reissulla takaisinmuutto alkaa. En tiedä koska koulu jatkuu syksyllä, mutta siihen mennessähän olisi tosiaan tarkoitus palata Suomeen, mielellään niin että koulu ei ihan heti lentoa seuraavana päivänä alkaisi. Toisaalta odotan sitä, toisaalta en. Burritojen pyöritys on saanut minut ajoittain aika kypsäksi täällä olemisesta, koska olen aika helposti väsyvä ihminen, jolle riittää yleensä yksi asia suoritettavaksi päivälle, esimerkiksi koulu- tai työpäivä. Harrastuksia ja muita aktiviteetteja teen yleensä vapaapäivisin, jollen käytä niitä "toipumiseen". En tiedä koska minusta on tullut näin selkärangaton ja kykenemätön, ennen minulla oli harrastuksia koulupäivinäkin. Viime vuonna mmattikorkeassa päivät tosin usein venyivät reilusti opetuksen ulkopuolelle, joten aina ei aikaa ja energiaa ollut, mutta kyllä kai sitä joskus tuli jotain tehtyä. Nyt tuntuu, että vain käyn töissä ja muun ajan olen, mielellään toki Kuutin seurassa, mutta mitään sen erityisempiä tekemättä. Koitan oikeuttaa asiaa itselleni sillä, että työpäivät ovat välistä pitkiä, mutta ajoittain ne eivät kuitenkaan ole. Silti on jotenkin hankala saada aikaiseksi mitään. Kämppikseni ovat mitä parhaimpia, mutta asunto on ajoittain ihan karseassa kunnossa, joten täälläkään hengailu ei tunnu mitenkään motivoivalta. Pakko koettaa saada viimeistään Mäyrän laskeuduttua saarelle tehtyä kaikkea kivaa Islanti-höttöä, käydä katselemassa geysirejä tai jotain. En ole oikeastaan koko täällä oloni aikana tehnyt mitään turistijuttuja, pari kertaa olen museossa käynyt, mutta siinäpä se. Kun ensimmäisen kerran kävin Islannissa kävin perus Golden Circle tourin ja jotain muuta turisteilua, joten nyt mulla ei ole ollut mikään älytön hinku tehdä niitä + aikataulut eivät ole sopineet yhteen vanhempien ja kavereiden täällä käydessä, joten ne ovat jääneet. Olen koko täällä oloni ajan halunnut käydä Akureyrissä, mutta eipä ole tullut käytyä. Jonkin verran olen käynyt kaupungin ulkopuolella, mutten mitenkään älyttömän kaukana tai älyttömän kauaa. Pari tyyppiä koulustani tuli tänne vaihto-oppilaaksi ja he ovat käyneet vaikka ja missä, tehneet vaikka ja mitä. Ehkä multa uupuvat myös ne koulun kautta tutuksi tulevat tyypit, joiden avulla ja kautta pääsee paikkoihin kylään. Suomikaupalla ollessani olin paljon motivoituneempi, joten kai tämä viime aikojen väsyneisyys on osittain myös sitä, että työ ei vaan ole yhtä mielekästä/kiinnostavaa. Tykkään kyllä tästäkin työstä, mutta se ei vain ole sellainen työ, jossa haluaisin olla näin vahvasti kiinni. Suomen reissun jälkeen pidän huolen, että mulla on kunnon viikonloput ja vapaat, jotta ehdin muullekin. Nyt pitää hetki vielä jaksaa pakertaa. Voisi tehdä itselle listan, mitä kaikkea pitää tehdä ennen Suomeen paluuta.

Yksi päivä yritin tehdä spontaanisti jotain, mitä olen koko täällä oloni ajan aikonut tehdä. Yksi oli käydä tällä majakalla. No eiköhän vuorovesi ollut epäsuotuisa. En sitten käynyt majakalla.

Pikku juttuja maaliskuulta

- Islannissa aikuiset ihmiset haalareissa kaupungilla on kasuaalia. Ihan siis islantilaiset, ei vain turistit.

Islannissa Movember oli maaliskuussa, "mottumars", jonka ajaksi 

busseillekin kasvoi viikset.

- Islannissa ei ole ilmaista kouluruokaa. En tiedä, miten asia on Norjassa ja Tanskassa, mutta koska sekä Suomessa että Ruotsissa on, olen pitänyt asiaa sivistyneelle pohjoismaalle itsestäänselvyytenä ja asiasta kuuleminen oli minulle yhtä iso kolaus kuin olisin kuullut, että täällä ei ole sisävessoja.

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin sateenkaaren maaliskuussa.

- Islannissa on tällä hetkellä keskustelua alkoholin myymisen vapauttamisesta ruokakauppoihin (tällä hetkellä alkoholia saa vain valtion viinakaupoista), mutta huolimatta myynnin keskittymisestä vinbuðineihin, täällä ollaan minusta paljon rennompia alkoholin kanssa Suomeen verrattuna. Esimerkiksi jokin viikko sitten kauppakeskus Smáralindissa oli spesiaali-ilta, jolloin kaupat olivat myöhempään auki, joka paikassa oli tarjouksia ja mitä ilmeisimmin suurin osa kaupoista tarjosi asiakkailleen ilmaiseksi jotain alkoholia (näin ainakin kaljaa, siideriä, viiniä, kuoharia) ja kauppakeskuksen käytävillä oli olutmerkkien ständejä, joissa tarjottiin juomia ilmaiseksi.

Tottakai Kuutin koirallakin on islantivillapaita.

- Kun kävelen töistä Kuutin luo lähempänä kello 10 illalla, lähes tulkoon poikkeuksetta jokainen vastaantulija tai edes hieman viistosti samaa reittiä sattuva henkilö toivottaa hyvää iltaa. Kun tämä tapahtui ensimmäisen kerran, ajattelin, että henkilö luuli minua joksikin naapurikseen, koska matka on lähestulkoon pelkkää lähiötä, mutta muutaman illan jälkeen olin vakuuttunut, että kyseessä on jonkinlainen kulttuuriero.