keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Mielenkiintoista musiikkia






Hankala elämä

Kirjoittaminen tuntuu hankalalta. Piirtäminen tuntuu hankalalta. Kaikki tuntuu hankalalta.

Ostin lentolipun elokuun lopulle ja olen ihan mielettömän maassa Suomeen palaamisesta. Ajatus tavaroiden keräämisestä ja pakkaamisesta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Toisaalta koen pientä helpotusta siitä ajatuksesta, että pääsen lopettamaan burritoraflassa. Olen ihan täynnä sitä paikkaa. Normaalisti en oikein ehdi tehdä mitään muuta kuin käydä siellä ja voipuneena vain kääriytyä Kuutin kainaloon. Koen huonoa omatuntoa siitä, etten tee mitään. Luonnoskirjan mukana kantaminen on lähinnä vitsi. Menen harvoin Reykjavíkin kämpälle, on vain niin paljon helpompaa lojua Kuutin nurkissa. Olen surullinen, ettei minulla ole tarpeeksi sosiaalista elämää Kuutin lisäksi, ja samaan aikaan vihainen, koska tiedostan, että se on täysin omaa syytäni. Näen Talitinttia silloin tällöin, välistä kokoonnumme Rapun kanssa katsomaan Steven Universea tai jotain muuta sarjaa.

Lohduttavat lupiinit

Viime viikolla sain yllättävän yhteydenoton eräältä kielikurssituttavalta, joka on jo aikoja sitten palannut kotimaahansa. Hän oli käymässä Reykjavíkissa ja pyysi minua mukaansa taidemuseoon. Taidemuseon jälkeen kiertelimme keskustassa ja nautimme jäätelöä. Kesän aikana keskusta tuntuu elävän ja muuttuvan koko ajan. Tuntuu, että viikossakin kaikki ehtii kääntyä ihan päälaelleen. Parasta kuitenkin on ollut se, että osa Laugavegurista on kesän ajaksi suljettu autoliikenteeltä. Laugavegur on alun alkujaankin kehno reittivalinta autoilijalle, ja pääkatu on aina täynnä kävelijöitä, joten lisätila jalankulkijoille on tervetullutta.

Vaan vihdoin! Vihdoin! Huomenna on lähtö Eistnaflug-festareille! Olen hyvin innoissani, ahdistunu, hermostunut ja onnellinen samaan aikaan. Tiukalle meni, mutta vihdoin viime viikolla sain vihreän valon töistäkin. Ja mikä parasta, sinne kanssani lähtee Kuutin lisäksi myös Talitintti, paikan päältä löytyvät Kuutin toverit Lunni ja Naali, joiden kanssa en ole vieläkään onnistunut luomaan syvempää suhdetta, sekä Talitintin ja minun kämppis Villakuore tyttöystävineen. Luvassa mielenkiintoinen pitkä viikonloppu, Islannin festareille ominaisesti keikat ovat sisätiloissa, mutta olemme telttamajoituksella liikkeellä. Neskaupstaðiriin on luvattu ajankohdalle +5, parhaimmillaan +7, lauantaille paljon sadetta. Ne ainoat kerrat kun olen ollut teltassa, ulkona on ollut reilusti yli 20 astetta lämmintä, minulla on ollut mahdollisuus paeta sisätiloihin ja sateesta ei ole ollut vaaraa, joten eritoten telttailu jännittää. Luontaisena suunnittelijana olen koettanut töiden epävarmuudesta huolimatta suunnitella reissua jo kaksi viikkoa, mutta Kuutti on elänyt leppoisasti päivä kerrallaan. En tiedä voiko tästä syyttää hänen islantilaisuuttansa, vai onko vika vain yksittäisessä henkilössä, mutta olen ollut viimeiset kaksi viikkoa hermoromahduksen partaalla, koska hän tai hänen ystävänsä, joiden mielipide ja suunnitelmat ovat mitä ilmeisimmin äärimmäisen tärkeitä, eivät osaa suunnitella elämäänsä 5 minuuttia pidemmälle. Joten tässä ollaan, lähtö on huomenna, mitään ei ole pakattu valmiiksi, monestakaan asiasta ei ole varmuutta, teltta on, koska Talitintti sai sellaisen suhteillaan (ilman Talitinttia meillä ei siis vieläkään olisi telttaa, ainakaan jos se Kuutista riippuisi).



Yksi Eistnaflugin esiintyjä on HAM, johon kuuluu Óttar Proppe, jonka aluevalloituksiin kuuluu myös politiikka. Hän istuu parlamentissa Bright Future-puolueen edustajana. Aktiivinen politiikan ja musiikin edustaja on yksi Kuutin islantilaisista idoleista. eräs päivä talvella Kuutti ja minä satuimme kävelemään ristiin kyseisen herran kanssa ja tämä oli Kuutille iso juttu.

Yksi päivä kun tulin kotiin, kissat hengailivat yhdessä tuolilla varsin söpösti.

En vain halua tulla takaisin Suomeen. Kun tulen Suomeen, menetän kaiken mitä minulla on täällä, eikä minulla ole paljoa minkä luo palata Suomessa. Aloitan viime syksynä aloittamani vuosikurssin uudelleen, joten luokkakaverit vaihtuvat, toki voin nähdä vanhoja luokkakavereitani edelleen ja minulla oli paljon luokan ulkopuolisia kavereita, mutta olen nyt ollut vuoden poissa, ja hädin tuskin pitänyt yhteyttä keneenkään. Parhaat ystäväni asuvat edelleen kaukana, perheeni on edelleen kaukana. Koetan epätoivoisesti etsiä Islannista päin kämppää Suomesta.

Suunnittelen islannin kielen kurssille menoa Suomeen saavuttuani. Suunnittelen myös ruotsin kielen uudelleen opettelua, sillä islanti on tuhonnut kaiken mahdollisen ruotsin taitoni perinpohjaisesti. Tämä realisoitui Suomen reissun lopulla, kun olimme sukulaisten kanssa, jotka puhuivat vain ruotsia. En osannut vastata kuin ihmemongerruksella, joka oli sekoitus ruotsia ja islantia. Olen harmissani, etten ole oppinut islantia tämän paremmin ja olen menettänyt niin paljon ruotsin kielen taidostani.


Toisaalta on myös helpottavaa päästä takaisin Suomeen. Joinain päivinä osaa vaan vituttaa niin paljon, kun kukaan ei puhu suomea, en saa itseäni ilmaistuksi englanniksi niin kuin haluaisin, työni burritoraflassa on niin vitun perseestä, että olen onnellinen päästessäni siitä eroon. Joskus meinaa mennä hermot, kun paikalliset eivät suunnittele. Ihmiset eivät tajua, että suomalaiseen luonteenlaatuun ei vaan kuulu hymyillä koko aikaa. Ihmiset eivät tajua, että kaikenlainen arkipäiväinen muumikrääsä on vaan osa elämää, ei kannanotto. Kun tulen Suomeen, Suomessa on luultavasti lämpimämpi kuin Islannissa. Vaikka täällä on ollut ihan parhaat kesäsäät! Odotin niin superpaskaa kesää, että tämä on ollut varsin positiivinen yllätys.