torstai 30. huhtikuuta 2015

Hajanaisia aamuajatuksia

Tänä aamuna heräsin jyrinään ja miesten huutoihin seitsemän aikoihin ja kirosin ainoita keksimiäni syyllisiä, eli työmiehiä joiden tehtävänä on vaihtaa talomme ikkunat. Aikani visualisoitua, kuinka jossain vaiheessa ikkunani takaa kurkkaisi työmies valmiina poraamaan ikkunani irti ja yllättäisi minut ja nukkuvan Kuutin lojumasta juurikin ikkunan alta, nousin ja aloin päivittää nettipankkiani. Palkkaa ei vieläkään ole tippunut. Ei tässä mikään hätä sen puoleen ole, että pelkäisin, ettei palkkaa makseta, palan vain halusta päästä hieman törsäämään ja sijoittamaan sitä. Ulkoa kantautuva möly paljastui roskakuskeiksi, mutta tätä kirjoittaessani työmiehet yllättivät minut ja jouduin poistumaan huoneestani.

Muutama asia mitä pitää tehdä (tai ainakin harkita), kun saan rahaa:

- Hankkia bussikortti. Viimein. Se kirpaisee kerran, mutta jos ostan sen kolmeksi kuukaudeksi, hinta on 23.900,- (n. 165 e), mikä tarkoittaa kuukauden hinnaksi 7.967,- (n. 55 e). Kun yksittäislippu maksaa 400 kruunua, mun pitäis kulkea n. 20 kertaa bussilla kuukaudessa, jotta tää ois lipun ostamisen arvosta. Uskon, että bussilipun omistaminen motivoisi minua kulkemaan enemmän bussilla, olen pyrkinyt viime aikoina osittain rahattomuudesta johtuen olemaan Kuutin luona enemmän, koska hän asuu parin kilometrin päässä työpaikalta, joten olen kävelemällä voinut säästää bussilippuja. Tätä ehkä pitää vielä vähän harkita, mutta en usko, että bussilippu olisi huono ostos. Toisaalta, ehkä se kannattaisi ostaa Suomesta palattua, koska Suomen reissu on kuitenkin kaksi viikkoa pitkä, joten en sinä aikana tulisi bussilla kulkemaan.

- Maksaa Mäyrälle hotellihuoneesta. Majoitun Mäyrän kanssa keskustan liepeillä olevaan hotskuun, koska Mäyrä on erittäin allerginen kissoille, eikä voi näin majoittua minun luokseni.

- Jotain käsirasvaa nyt tarvis. Mulla on oikea käsi kuivunut ihan korpuksi ja se halkeilusta johtuen siinä on semmosia minihaavoja. Naama on niin kuiva, että se kuoriutuu irti. Käsi ehkä johtuu jatkuvasta pesemisestä työpaikalla, mutta naamasta en tiedä. Kuutilla on samat ongelmat, mutta koska ollaan molemmat oltu ihan p. a. niiin olemme valinneet kuivumisen vähien rahojen käytön sijaan.

- Liput Eistnaflug-festareille. Olisi niin siistiä päästä tuonne, kyseiset festarit ovat toisella puolella saarta ja ne olisivat henkilökohtaisen historiani ensimmäiset telttamajoitusfestarit. Lipun hinta on kuitenkin 15.000,- (eli satasen euroissa), joten en raaski ostaa lippua ennen kuin olen varma, että pääsen töiden puolesta. Verrattuna Suomen festareihin ei hinta ole neljältä päivältä todellakaan paha, mutta omassa rahatilanteessani se on aika iso sijoitus.

- Käydä ottamassa passikuva jossain automaatissa, jotta saisin vihdoin hankittua pankkikortin. Mummoilu, eli pankissa rahaa nostamassa käyminen, toimii Islannin kamaralla ihan jees, mutta Suomessa olisi hyvä olla pankkikortti, joka on yhteydessä tiliin, jolla on rahaa.

- Ainekset sangriamehujääpuikkoihin.

- Haaveilen tästä Marimekon Vihmu-mekosta, haluaisin ostaa sen Suomikaupalta, mutta näitä menoeriä riittää jo niin paljon, että en tiedä kuinka järkevää tämän mielihalun toteuttaminen on (tai siis tiedän: ei mitenkään päin järkevää). Oon vaan jo niin obsessoitunut tästä mekosta, että nään siitä uniakin.

- Kun saan rahaa, alan kulkea reippaammin uimassa. Pakko myöntää, että nämä ulkouimahallit ei ole aina minulle mieleisiä, ajatus uimaan lähtemisestä on kovin vaivalloinen, kun tietää, että pitää muutama metri ulkona kävellä pelkissä uikkareissa, jotta pääsee altaalle kun mieli tekee aidosti vain uida, eikä islantilaisittain lillua lämpimimmissä altaissa.

- Pitää myös muistaa äitin lähenevät synttärit. Isälle lähetin viime kuussa perinteisen islantilaisen suklaamunan ja kortin.

Kello on nyt 11, eikä rahoja ole vielä kuulunut. Taidan alkaa luovuttaa tämän kyttäyksen suhteen ja valmistautua töihin.

Kun huoneessani hiljeni, kävin hakemassa tavaroita ja huomasin, että ne vei mun ikkunan! 
Oikeanpuoleinen tuulari siis uupuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti