Maanantaisen kauhean sadepäivän jälkeen tiistaiaamuna valkoisena aukeava Reykjavík täytti minut riemulla. Lunta oli joka paikassa ja sain luvan kanssa käyttää talvitakkia, sadetakissa hytiseminen vain kaukaisena muistona. Kauniista aamusta huolimatta kyseisestä päivästä tuli paskin päivä Islannissa tähän mennessä. Tai ehkä kivemmin sanottuna, "haastavin"?
Maanantai-iltana, kylmyydestä huolimatta tyytyväisenä. Sadetakkini on mitä kaunein, mutta se ei ole lämmin. Mulla oli tuolla alla melkein kaikki puserot, mitä mulla on mukana, mutta silti oli ihan sairaan kylmä. Joku fleece-takki sinne alle ois varmaan ollu ihan jees.
Koko päivä oli ylipäätänsä hiljainen kaupalla, mutta ne harvat asiakkaat, ketä tuli sisään, onnistuivat olemaan jotenkin harmillisia. Oli muutama kultakimpalekin, kuten yksin kauppaan tullut pieni tyttö, joka oli ensimmäinen asiakas, jonka kanssa minun oli pakko puhua islantia. Mongersin epämääräistä ruotsin ja islannin sekoitusta, mutta tyttö tuntui tajuavan mitä sanoin. Itse en valitettavasti ihan ymmärtänyt, mitä kaikkea hän sanoi ja erityisesti hänen pitkät loppuhyväisensä ovella olivat minulle ihan hepreaa. Vaikutti siltä, että minun olisi pitänyt vastata kirkkaasti loistaville silmille, mutta minulla ei ollut hajuakaan mistä oli kyse. Ties vaikka olisi haukkunut minut pystyyn, en olis tajunnut! Hyvin söpö tapaus oli kuitenkin.
Valitettavasti tyttö ei ollut ainoa, joka ei puhunut minulle englantia. Vaikka yritin aina kohteliaimmalla ja kauneimmalla tavalla pahoitella, etten vielä puhu islantia kovinkaan paljoa, jotkut asiakkaat tuhahtelivat minulle väkisin islantia, mihin en pystynyt reagoimaan mitenkään. Pari aika asiakaspalvelullisesti tiukkakin tilannetta oli, ja iltavuoron tekijä sairastui, joten työpäiväni vähän venähti (ei mitenkään huimaksi tosin, pidemmäksi vain mitä aamulla ajattelin sen kestävän), joten taisin myös siitä johtuen olla lopussa aika väsynyt. Viimeisen vartin vain tuijotin kassakonetta, valmiina aloittamaan sulkemisoperaatiot heti kun h-hetki näkyisi siinä, vaan 3 minuuttia ennen sulkemista pieni turistiryhmä ahtautunut pieneen kauppaamme. Tein parhaani pitääkseni leveimmän takataskusta löytyvän hymyn ja annoin heidän rymytä kaupan läpi tavaroita pudotellen ja tarjouduin jopa auttamaan etsimään tälle tonkimiselle päämäärää, mikä ei kelvannut, mutta kannatti antaa heidän tulla rauhassa. Yksi heistä oli aivan ihastunut kauppaan (loput neljä kävivät aika nopeasti vain tonkimassa paikat läpi), ja huolella hän valitsi värikkäimmät ja kauneimmat sukat itselleen ja hänen hyvästä mielestään jäi itsellekin sen verran mainio fiilis, joten se että säntäsin hakemaan kyltin kadun varresta 5 minuuttia myöhemmin kuin olisin halunnut, ei haitannutkaan. En kuitenkaan taaskaan ehtinyt Bónukseen, koska se menee aina aikaisin kiinni, joten jouduin jälleen kerran turvautumaan Viðir-kauppaan, joka ilmeisesti on hieman kalliimpi, joten en viitsi älyttömästi sieltä ostella.
Kun pääsin kotiin, Villakuore pelasi roolipeliä jonkun random-kaverinsa kanssa jälleen kerran. Rapu ei ollut kotona, enkä nähnyt Talitinttiäkään, hänelläkin on tapana random-pelaajien ollessa talossa linnoittautua omaan huoneeseensa. Tunsin itseni aika yksinäiseksi, eikä skypetyskään Suomeen auttanut. Jonkun tunnin kotona chillattuani tunsin itseni hyvin kipeäksi, mutta vielä ei flunssa tahi tauti ole minua niin pahasti taittanut, että olisi sänkyyn pitänyt jäädä. Sinänsä hyvä, mutta ärsyttävää olla vähän kipeä, olisi paljon helpompi vain sairastaa kunnolla ja olla sitten terveenä! Onneksi huomenna ei ole kuin islannintunti (!!) ja sitten voin palata kotiin palauttelemaan itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti