Ilta ulkona

Ensimmäinen "oikea" viikonloppu Reykjavíkissa lähestyi, enkä ollut viikolla ehtinyt paljoa ajatella, mitä sitä tekisi. Olin koettanut pitää silmät auki keskustassa liikkuessani, missä kaikkialla oli baareja ja miltä ne vaikuttivat. Ulospäin on vain kovin hankala olla varma mistään. Koska viikko oli ollut täynnä uusia asioita ja maisemanvaihto teki kaikista maallisista kouluasioista erittäin kaukaisen oloisia, olin kokonaan unohtanut isohkon koulutehtävän, jonka deadline oli perjantaina suomen aikaa kello 9 aamulla. Torstai-iltana viimeistelin palautuskuntoon  tein sitten kyseisen tehtävän harvinaisen väsyneessä olotilassa. Koko ilta tuntui jotenkin yksinäiseltä, ja yritin päästä törmäämään Rapun kanssa yleisissä tiloissa, jotta voisin kysyä hänen viikonloppusuunnitelmistaan, mutta tämä ei oikein ottanut onnistuakseen. Lopulta kun sain tehtävän palautettua, olotilani virkeni huomattavasti ja aloin vain käymään The Reykjavík Grapevine-lehden tapahtumaosiota läpi. Hankalan tutkinnan jälkeen (en oikein hallinnut kyseistä sivustoa) löysin kaksi keikkaa, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta: The Bangoura Band esiintyi Frederiksen Ale Housessa ja Ojba Rasta Húrra!-baarissa.

Perjantaina työni loppuivat joskus kahden aikoihin ja vinssasin täysiä kotiin, tarkoituksena alkaa johdattelemaan Rapu siihen tulokseen, että kannattaa lähteä keikalle. Kävimme syömässä läheisessä pizzeriassa, Texasborgararissa, pizza maksoi jotain reilu 6 euroa, joten sen herkullisuus tuli ihan täytenä yllätyksenä. Pizza oli paljon parempaa, kuin keskimääräinen pizza Suomessa yleensä. Ei paras pizza, jonka olen syönyt, mutta sanoisin, että tämän pizzan herkullisuus oli verrattavissa Vapianon (kasvis)pizzoihin! Menimme kyseiseen paikkaan erikoisen tarjouksen perässä, pizza+limonadi+kakkupala erikoishintaan, mutta valitettavasti heillä ei ollut kakkua. Sanomattakin selvää, että tämä oli pieni pettymys, mutta saman kadun varrella oli Rapun lemijäätelöbaari Valdís, joten haimme sieltä lohtua. Sitä lohtua sai kyllä hetken odottaa, paikassa oli vuoronumerosysteemi, otimme laput ja totesimme, että ennen meitä oli 10 numeroa, joista osa oli suurehkoja ryhmiä, joihin kuului paljon lapsia. Odotus kannatti, sillä saimme valtavat jäätelöpallot, ja ilmeisesti jäätelöt valmistetaan/sekoitetaan paikan päällä, ja näin kuinka vohveleitakin taiteltiin muotin mukaan. Otin kolmen pallon jäätelön, mikä oli täyttä liioittelua pizzan jälkeen, tulin aika huonovointiseksi enkä jaksanut syödä kaikkea.

Tää jätski makso melkein yhtä paljon ku pizza, 5 euroa.

Kaiken tämän syönnin ohella sain esitettyä suunnitelmani Rapulle ja iloiseksi yllätyksekseni Rapu oli valmis lähtemään keikalle. Kotona tsekkasimme The Bangoura Bandin, joka ei ollut Rapulle tuttu, ja päätimme lähteä sille keikalle. Sitten Rapu aloitti intensiivisen opiskelun, jotta pääsisimme ajoissa lähtemään. Sillä aikaa hengailin olkkarissa ja katselin kun Villakuore, Rapun veli, joka myös asuu tässä kämpässä, pelasi The Last of Us-peliä. Kolmas kämppikseni Talitintti liittyi myös seuraan ja kysyi, haluaisimmeko lähteä kaljalle. Esitin suunnitelmamme ja sitten selvisi, että keikat ovat vastakkaisin olevissa baareissa, The Bangoura Band soitti tuntia aikaisemmin, ja Villakuoreella ja Talitintillä oli enemmän mielenkiintoa Ojba Rastaan, joten sovimme tapaavamme siellä.

Menimme Rapun kanssa keikkapaikalle ja väkeä oli sen verran, ettemme päässeet istumaan. Menin tilaamaan juomista ja suureksi hämmästyksekseni, eräs tietty viini oli ilmaista. Ja se oli vielä oikein hyvää ilmaiseksi viiniksi. Itse keikka ei ollut ihan mitä odotin, sillä luulin youtube-seikkailujen perusteella, että The Bangoura Band olisi jonkinlainen big band-meininkinen orkesteri, mutta se olikin kahden miehen rumpuduo. Musiikki oli hyvää ja he vetivät noin puoli tuntia kestäneen setin, mikä oli ihan mahtava, he eivät kertaakaan lopettaneet soittamista. Join vielä lisää ilmaista viiniä ja huomasin, että tarjoilijat kantoivat isoja tarjottimia, joilla oli jonkinlaisia lihanyyttejä, joita he myös jakelivat ihmisille ILMAISEKSI. En maistanut niitä, mutta aika siisti meininki oli, en ole koskaan ennen ollut baarissa, jossa jaetaan juotavaa ja syötävää talon piikkiin (molemmat toki loppuivat aikanaan).

Yleisö oli aika fiiliksissä! Harmi, ettei keikka ollut sen pidempi, ois voinu olla aika kreisibailut.

Ojba Rastan keikalle oli n. 10 euron sisäänpääsymaksu, joten Rapu päätti ennemmin mennä kotiin, koska ei ollut niin kovasti Ojba Rastan perään. Itse menin sinne, Villakuoretta ja Talitinttiä ei vielä näkynyt. Húrraassa soitti ja räppäsi Lord Pusswhip lämppärinä. En tajunnut mitään, mutta meininki oli jälleen mainio ja selkeästi jotain poliittista oli meneillään, koska jossain välissä hän kävi heittelemässä vaahtopatjamateriaalista tehtyjä aseita ympäriinsä ja hänen flaijerinsa olivat miljoonan kruunun "seteleitä". Pitää ehkä vähän tutkia tyyppiä ja sanoituksia, ennen kuin alan kunnolla fanittamaan, sillä aika mauttomasti flaijerissa oli kuva WTC-torneista, kun toinen niistä savuaa ja lentokone lentää toista kohti, sekä Lord Pusswhip hengaamassa aurinkolasien kanssa aika mielenkiintoisesti. Ainakin jätkällä oli ehkä upein paita ikinä, samaan aikaan niin dorka ja hieno.

Itse Ojba Rasta oli minulle tuttu, koska kesällä yritin kuunnella islantilaista musaa ja sitä kautta tutustuin heihin. Keikan alkaessa istuin hieman sivussa hyvällä näköalapaikalla, ja vieressäni istui hieman vanhempi mies, joka alkoi ylpeästi kertomaan minulle, että neljä hänen lastaan soittaa Ojba Rastassa. Hän ei myöskään meinannut tajuta, että olen Suomesta, enkä Grölannista. Talitintti ja Villakuore tyttökavereineen saapuivat myös paikalle, ja menimme keikan jälkeen Talitintin kanssa Húrraan vieressä sijaitsevaan baariin, joka oli kuin, öh, karu laiva sisältä päin. Sisustus oli jännä ja heillä oli Somersbytä hanassa (mainitsinko jo tarpeeksi monesti, ettei Islannissa juoda siideriä), se oli tosin loppu, eikä viiniäkään ollut, mutta ilmeisesti jonkinlainen bilepaikka oli kuitenkin kyseessä. Sinne pitää mennä toistekin, josko Somersbytä olisi saatu hankittua.

Ojba Rastaaa! Rapu kerto, että nimi tarkoittaa "Yuck, Rasta!"

Rekjavíkin yöelämä ei ollut ainakaan viime viikonloppuna niin maagisen villiä, kuin olin saanut kuulla, mutta ehkä se oli vain hyvä.